Työhevosten koulimat miehet – "Kimpassa tehdään, niin tulee valmista"

Suomenhevosori Tuohivirsu kiskoo auraa, Janne Kokki kyntää ja Jussi Jalava ohjastaa. Kuva: Stiina Hovi

Mielipide

11.9.201918:50

Kolumni

Stiina Hovi

Ohkolalaisen pellon sänki hohtaa kultaisena elokuun lopun ilta-auringossa. Ilma on kuin linnunmaitoa, eikä kärpäsistä ole enää kiusaa.

Suomenhevoset Uuras ja Tuohivirsu puskevat eteenpäin perässään aurat ja kyntäjät. On meneillään Me miehet -hankkeen työhevosryhmän kokoontuminen.

"Katso hevosen oikeaa etujalkaa, se on kaikkein tärkein! Aura menee sinne minne hevonenkin", hevosten omistaja Tanja Lundsten neuvoo. Yksi ohjastaa, toinen hoitaa auran. Sitten vaihdetaan osia.

Vakoa syntyy. Ei vielä suoraa, koska kyntämässä ­ollaan vasta toista kertaa. Ryhmässä on kuusi miestä, ja se alkoi kokoontua kesän alussa.

"Ensi viikonloppuna mennään hevoskynnön SM-kisoihin. Lahjattomat treenaa!" nauraa Janne Kokki, 45.

Kokki löysi mukaan Facebook-mainoksen kautta, kuten muutkin ryhmäläiset. Hevoset olivat ennestään hiukan tuttuja, koska tytär ja vaimo harrastavat ratsastusta. "Ollaan opittu perusvaljastukset ja saatu kyntää ja äestää. Tätä voi suuresti suositella."

Välillä ollaan tehty muutakin, kuten kokeiltu ratsastusjousiammuntaa. Tapaamisissa edetään sen mukaan, millä mielellä hevoset ja porukka ovat.

Hevoset valjastetaan porukalla. Kukaan ei muista kaikkia valjaiden osia, mutta aina joku muistaa jonkun. Yhdessä tulee valmista. Uuras-ruunaa valjastamassa edessä Samuel ja Miika Kylmälä, takana Janne Kokki ja Tenho Oinonen. Kuva: Stiina Hovi

Mäntsäläläinen Tapani Elonheimo, 37, osallistui viime syksynä Työhevosharrastajien pitämään kaikille avoimeen valjastuspäivään, jossa Tanja Lundsten oli mukana hevosineen. Elonheimo alkoi miettiä, mahtaisiko homma kiinnostaa muitakin. Kiinnostihan se.

"Me miehet -hankkeen vetäjät kokosivat porukan, ja minä lupauduin opettamaan", Lundsten kertoo.

Hevosen vaikutus historiaan ja Suomen kehitykseen kiinnostaa miehiä. On myös valjennut, miten kovaa työtä perinteinen maanviljelys on ollut.

"Ennen oli tosiaan miehet rautaa, kun näillä vehkeillä tehtiin leipä taloon. Tosi fyysistä hommaa!" Jere S., 31, ihastelee. "Mielestäni pitää osata tehdä asioita myös ilman koneita, olla luova."

Jussi Jalava, 32, komppaa: "Jos kaikki tulisivat ­kokeilemaan, arvostaisivat varmasti enemmän kaupan leipäpakettia. On se ruoka ollut ennen tiukassa."

Tanja Lundstenin metodina on, että aletaan heti tehdä asioita yhdessä. Silloin oppi menee parhaiten perille. "Siitä tulee onnistumisia ja sitä kautta yhteishenkeä."

Miehetkin kehuvat Lundstenin tapaa opettaa. "Ei mitään pitkää teoriaa, vaan heti päästiin kokeilemaan.”

Miika Kylmälä, 44, on tullut ryhmään Samuel-poikansa, 10, kanssa. "Meillä koko perhe harrastaa hevosia. Muut käymme ratsastamassa, Samuelia se ei innosta, mutta tänne tykkää tulla mukaan. Perinnejutut kiinnostavat minua. Vaari aikanaan näytti tilan vanhoja hevostyökaluja ja kertoi mitä niillä tehdään."

Valjaiden osat ovat tulleet tutuiksi, kun itse ne paikalleen laittaa. "Ei tosin kukaan kaikkia remmejä muista", Janne Kokki nauraa. "Jokainen muistaa aina jostain asiasta vähän. Kimpassa tehdään, niin tulee valmista."

Tanja Lundsten kiittelee ryhmän yhteishenkeä: "Täällä ei ole minkään näköistä syrjintää tai naureskelua toisille. Kaikki pelaavat hyvin yhteen ja ovat sydämellistä sakkia. On ilo katsoa, kun miehet ovat oppineet hevosen käsittelyä."

Tanja Lundsten on vannoutunut suomentyöhevosharrastaja. Taustalla Tapani Elonheimo. Kuva: Stiina Hovi

Tanja Lundsten osti tilansa Mäntsälän Ohkolasta 18 vuotta sitten. Hän haaveili pikkutytöstä lähtien omasta suomentyöhevosesta. "Suomenhevosessa parasta on monipuolisuus. Voi ratsastaa, ajaa, vetää mitä tahansa vekotinta. Se on myös väkivahva kokoonsa nähden."

Hän osti tuolloin Uuras-ruunan, joka on nyt jo 27-vuotias. "Se on kova tekemään töitä, luotettava ja opastanut monta ihmistä työhevoshommiin."

Lundstenin oma terveydentila ei salli enää raskasta työntekoa. Sen sijaan hän opettaa muita. "Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä itse pysty enää tekemään niin paljon kuin haluaisin. Saan voimaa siitä, kun näen miten porukka oppii uutta ja hevoset kykenevät toimimaan muidenkin ihmisten kuin minun kanssa."

Lundstenin elämäntehtävä on viedä työhevostaitoja eteenpäin. Vanha hevosmiespolvi kun on katoamassa, eikä perimätietoa ole viety kirjoihin. Hän opettaa muita talkoohengessä ilman korvausta.

"Jos joku vain haluaa oppia, minä kyllä opetan. Teen tätä kunnioituksesta suomenhevosta kohtaan. Ilman sitä meillä ei olisi teitä ja peltoja. Kun pystyy jakamaan tietoa, tuntee onnistuneensa. Ja vielä kun oppilas alkaa itse opettaa muita – se on parasta!"

En mene. Tuohivirsu juurtuu maahan, kun kokemattomat kyntäjät eivät osaa kannustaa sitä oikein. Lopulta homma alkaa toimia ja vakoa syntyy. Kuva: Stiina Hovi

Hevosen vaikutus ihmiseen on vahva – myös henkisesti.

"Hevonen on läsnä. Se vaistoaa murheet. Silloin se työntää pään syliin, että rapsuta", Tanja Lundsten kertoo. "Hevonen ei luokittele ihmisiä saavutusten tai menneisyyden mukaan. Nämä ovat turpaterapeutteja."

"Jos duunissa on huono päivä, niin hevosen kanssa huomaa, kuinka pikkuhiljaa mieli muuttuu positiivisemmaksi", Janne Kokki kiittää ja kaappaa Uuraan ison pään kainaloonsa.

"Miehet saavat hevoselta paljon. Hevosta halataan, rapsutetaan, sille puhutaan nätisti", Lundsten sanoo. Monesti eläimelle on helpompi puhua kuin ihmiselle.

Hevosten yksilölliset piirteet ovat tulleet tutuiksi. Vanha Uuras paahtaa menemään, mutta Tuohivirsu pysähtelee tämän tästä eikä suostu jatkamaan.

"Virsu on vasta kahdeksan, ja kaipaa vielä paljon kannustusta ihmiseltä. Se ei aina usko itseensä", Lundsten sanoo. "Se on myös vaikea ohjastaa. Se opettaa ihmistä."

"Iän myötä tulee hevosellekin työhön varmuutta", Jere S. kertoo.

Hevosten hiki haisee lämpimässä illassa. Myös miesten otsat alkavat hiota, kun painava rauta-aura haukkaa maata liian syvältä ja hevosen kulku kiemurtaa.

Kaikki kokevat suomenhevosperinteen säilymisen tärkeäksi.

"Nämä maahommat ovat suomenhevosen alku­peräistä historiaa", Janne Kokki muistuttaa.

"Niittokoneella niitettiin piennarta ja oli se nättiä, kun yhdellä vedolla tuli siistiä. Miksei hiekkateillä hyödynnetä hevosniittoa? Ei tulisi pölyä eikä isoa hiilijalanjälkeä kuten koneniitolla. Hevonen säästää luontoa."

"Peltokaan ei hevosen jäljiltä tiivisty kuten isojen koneiden kanssa", Tapani Elonheimo tietää.

Luonnonvarakeskus Luke on perustanut suomenhevosen geenipankin, johon hyväksytään harvinaisia sukulinjoja edustavia oreja. Etenkin työhevosia halutaan mukaan. Tanja Lundstenin Tuohivirsu oli ensimmäinen pankkiin hyväksytty ori. Työhevosperimä siirtyy sitäkin kautta. Luke myös tuki ryhmäläisten osallistumista kynnön SM-kisoihin.

"Onhan tämä uskomaton neliveto! Mennä jyskyttää vaikka missä maastossa", Tenho Oinonen, 54, kehuu.

Ryhmän on tarkoitus jatkaa kokoontumisia talveen asti. Silloin päästäisiin ajamaan reellä ja puusavottaan.

Varjot pitenevät pellolla kolmatta tuntia. Vaot alkavat parantua. Aura kulkee yhä tasaisemmin.

Vihdoin se onnistuu: "Jee, katsokaa! Melkein suora linja", riemuitaan vaon päässä. Nuori ori Tuohivirsu on talt­tunut toimimaan, kuten kyntäjät halusivat.

Vielä syntyy useampi vako, suorempia kerta kerralta. Miesten kasvoilta paistaa onnistumisen riemu.

"Hyvä jätkät! Hienosti!" Tanja huutaa.

"Olipa hauskaa! Hevonen lämpeni, miehet lämpeni", Tenho Oinonen hihkuu.

Hevoset saavat paljon taputuksia ja rapsutuksia kiitokseksi. Niille tarjotaan vettä. Sitten lähdetään kopsuttelemaan kärryjen edessä kohti kotitallia. Askel on rivakka, kun Uuras ja Virsu tietävät iltaruuan odottavan.

Kärryillä istuu väsynyttä mutta tyytyväistä sakkia. Oli hyvä ilta. Taas opittiin paljon uutta.

"Yhteispeliä tämä on hevosen, ohjastajan ja kyntäjän välillä. Kommunikoida pitää", tiivistää Jere S. kyntämisen salaisuuden.

Me miehet

Suomen kylät ry:n hanke, joka ­perustaa ­matalan kynnyksen harrasteryhmiä 30–63-vuotiaille miehille Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle.

Jokaisella ryhmällä on 1–2 ohjaajaa ja 5–8 jäsentä. Ryhmänohjaajina toimivat saavat valmennuksen miesryhmätyöhön.

Ryhmien sisältönä voi olla esimerkiksi ulkoilua, liikuntaa, ruuanlaittoa, kalastusta, talkootöitä tai kulttuuria – mitä osallistujat haluavat.

Tärkeää on luottamuksellisuus, sosiaalinen vuorovaikutus, yhdessä tekeminen, osaamisen tunnistaminen sekä tarvittaessa jäsenten ohjaaminen eteenpäin eri palveluihin.

Me Miehet -hanke jatkuu vuoden 2020 ­loppuun.

Täältä voit lukea lisää Me miehet -hankkeesta.