Harvan komero kestää katseita

Oletko siivonnut kaappisi siihen kuntoon, että kun aikasi koittaa, jäljelle jäävien käsitys sinusta ei romutu vaan päinvastoin paranee?

Ei kai hyllyilläsi vain lymyile avaamattomia karhukirjeitä, repaleisia kalsareita tai tuubiinsa kuivuneita känsävoiteita?

Harvan kaappi kestää katseita. Eläkeläiset saavat tunnetusti parin ensimmäisen vapaaviikkonsa aikana valokuvat järjestykseen ja komerot kuntoon. Mitä me muut oikein odotamme?

Meistähän tuntuu jokaisen muuton ja suursiivouksen jälkeen, että putsaus olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. On hienoa nähdä kerrankin vapaata lattiatilaa ja löytää etsimänsä ensimmäisellä vilkaisulla hyllyltä.

Martat ovat jo vuosia kehottaneet siivoamaan kaapit jouluksi vain, jos aikoo viettää juhlansa siellä. Joillekin kaapin siistiminen voi kuitenkin olla tärkeä riitti kohti juhlaan rauhoittumista.

Kun on käynyt läpi kaapit ja lipastot, puhdistautumista voi jatkaa mapittamalla läjäytyneet aaneloset, hävittämällä kertyneet kauppakuitit, karsimalla käyttämättömät vaatteet ja lukemattomat kirjat, syömällä kuivamuonavarastot ja pakastimen tyhjäksi, tyhjentämällä aikuisjuomien pullonpohjat ja kaapimalla jääkaapista hillopurkkien jämät.

Ja kun vauhtiin pääsee, voi samalla tyhjentää kaupoista ja lento- sekä laivayhtiöistä kertyneet pisteensä, bonuksensa, plussansa ja palleronsa tilaamalla vaikka matkan.

Mutta muuttoja ja siivouspäiviä on liian harvoin. Eivätkä ne auta patologista keräilijää: kirjat, onnittelu-, joulu-, kutsu-, kiitos- ja menukortit ovat ainutkertaisia, eikä niistä tietenkään voi luopua.

Kiintoisia lehtileikkeitä historian merkkihenkilöistä taas voisi ehkä lukea joku sopiva ilta takkaa lämmitellessä. Siis talteen.

Eikä koskaan tiedä, milloin sattuisi tarvitsemaan matkavinkkejä Välimeren saarihyppelylle tai reseptiä aidon rapeakuorisen juurileivän valmistukseen. Jonkun mielestä tällainen hamsteri on kai juuttunut aikaan ennen internetiä.

Virttyneitä vaatteita voisi puolestaan käyttää remonttihommissa, mökillä tai lenkillä. Jos siis osaisi remontoida, omistaisi mökin tai tekisi mieli juosta.

Minun kaappeihini ei siis kosketa. Eikä lapsuudenkotiini, jossa ovat vielä varastossa koulukirjani ja piirustukseni ekaluokalta lähtien. Noloa? Ei, vaan historiaa, ainutkertaista!

Olipa lohdullista kuulla kuusikymppisen miehen kertovan häpeilemättä omasta tavararakkaudestaan. Ison omakotitalon uima-allas on levytetty umpeen ja kuorrutettu sen jälkeen muun muassa kirjakasoilla.

Tieto helpotti tuskaani, sillä minulla ei sentään ole uima-allasosastoa varastona.

Voin kyllä tulla siivoamaan teidän muiden kaappinne ja halvemmalla kuin oikeat ammattijärjestelijät eli raivaajat, joita on nykyisin tarjolla myös Suomessa. He lupaavat auttaa roinan lajittelussa, järjestelyssä ja uloskannossa.

Heippa muistot, sillä ammattilainen antaa oletettavasti arvoa vain rahaksi muutettavalle roinalle.

Onkin kai niin, että kaapit hoitaa aika: jos omien vanhempien sukupolvi ei henno heittää pois mummojensa käsin virkkaamia pitsipyyhkeitä, minä tai

ainakaan lapseni emme enää tiedä, kenen taiteilemia ne ovat. Tieto vähentää tuskaa.

Tästä seuraa, että jokaisen sukupolven kaapit ovat vuorollaan täynnä. Ja se paradoksi, että me elossa olevat tiedämme parhaiten, mitä todellakannattaa säästää ja mitä ei. Tee siis palvelus perillisillesi ja siivoa kaappisi ihan itse.

Lehdessä kerrottiin miehestä, joka laittoi kaikki tavaransa varastoon ja antoi itselleen luvan hakea sieltä vain yhden esineen päivässä. Aluksi hän haki alushousut (kun oli ensin viilettänyt pihamaalla sanomalehden suojissa). Seuraavina päivinä paidan, housut, kengät ja pikkuhiljaa muutakin kuin vaatteita. Vuodessa 365 tavaraa eli aika vähän.

Saman voisi tehdä perheessä niin, että kukin valitsee toiselle käyttötavarat ja annostelee lisää vain perustellusta pyynnöstä.

Ehdotin tätä lapsille. Pari innostui, loput kirkuivat ei. Ihmettelin, miksei. Tulisi enemmän kaappi- ja leikkitilaa.

Mieheni mielestä voisimme aloittaa minusta. Arvaatte varmaan, innostuinko.