Metsähallituksen tarve syytä harkita

Metsähallitusuudistus on pienen katkon jälkeen jatkumassa. Uudistuksessa tulisi kiinnittää huomiota myös hallinnon kehittämiseen ja keventämiseen.

Uudistuksesta nyt vastaavan ministerin, Kimmo Tiilikaisen (kesk.), soisi pohtivan myös radikaalimpia vaihtoehtoja.

Maallikkona olen ihmetellyt, miksi meillä Suomessa on niin paljon metsäorganisaatioita. Kun hallituksenkin lähtökohta on turhan hallinnon purkaminen, eikö metsäsektorillakin olisi siihen tarvetta, myös valtion osalta.

Metsähallituksen asemaa pitäisi uskaltaa puntaroida avoimesti. Yksityismetsien puukaupan edistäjänä sekä metsänomistajien etujen valvojana toimivat metsänhoitoyhdistykset ja erilaiset metsäpalveluyrittäjät. Metsälakia valvovat metsäkeskukset.

Valtion metsätalous voitaisiin siirtää edellä mainittujen tahojen hoidettavaksi ja saada siten merkittäviä säästöjä sekä samalla yksinkertaistaa hallintoa. Valtion ei tarvitse harjoittaa liiketoimintaa, mikä vääristää kilpailua ainakin alueilla, joilla keskeinen osa puukaupasta on Metsähallituksen osuutta.

Tilanteesta kärsii ennen kaikkea yksityinen maanomistaja. Valtion ei tule olla tätä tukemassa.

Uudistus tarkoittaisi käytännössä sitä, että valtion talousmetsät siirrettäisiin kuntien omistukseen. Metsähallituksen toiminta voitaisiin lopettaa ainakin metsätalouden osalta. Kunnat hoitaisivat alueensa metsänhoitotyöt metsähoitoyhdistysten ja metsäpalveluyrittäjien kautta.

Kunnat kyllä osaavat hoitaa omaisuuttaan. Valtion metsäomaisuuden hajauttamisessa kunnille ei ole riskiä niin kuin Metsähallituksen yhtiöittämisessä. Yhteinen metsäomaisuus säilyisi eikä olisi myytävissä kasvottomille pääomasijoittajille.

Valtion talousmetsien siirto kunnille olisi tavallaan talousapua suoran rahallisen tuen sijaan. Pohjois-Suomen kunnat ovat jatkuvissa talousvaikeuksissa, mihin tällainen valtion satsaus toisi helpotusta.

Metsien siirtäminen kuntien omistukseen keventäisi merkittävästi hallintoa ja olisi alueellisesti oikeudenmukaista, sillä suurin osa valtion metsistä on Pohjois-Suomessa, mutta puunmyyntitulot ja hallinnon palkkatulot hyödyttävät tällä hetkellä pääkaupunkiseutua.

Kuntalaisten kannalta olisi myös eduksi, että valtion metsät päätyisivät demokraattisen päätöksenteon piiriin. Tällä hetkellähän yhteisiä metsiä koskevat päätökset tehdään Helsingissä, eikä niihin aluetasolla voida vaikuttaa.

Metsähallituksen toiminta ei myöskään ole läpinäkyvää. Julkisuudessa on ihmetelty, kuinka Metsähallitus parturoi suojelullisesti arvokkaita metsiään ja samalla elykeskukset ostavat yksityisiltä maanomistajilta huomattavasti vaatimattomampia tilalle.

Tässä ei ole järjen häivääkään. Järkevintä luulisi olevan ensin suojella arvokkaat valtion metsäkohteet ja vasta sitten yksityisten metsiä.

Metsähallituksen luontopalvelut olisi monella tapaa perusteltua liittää osaksi alueellisia elykeskuksia. Luonnonsuojeluhallinto voitaisiin koota yhden organisaation alle, millä saavutettaisiin säästöjä ja ennen kaikkea saataisiin luonnonsuojeluosaamisen resurssit tehokkaaseen käyttöön.

Metsähallituksen luontopalvelujen asemahan osana Metsähallitusta on tällä hetkellä hyvin itsenäinen, suojelualueiden hallinnointiin keskittyvä. Talousmetsien osalta luontopalveluilla ei ole käytännössä mitään roolia.

Metsähallitus on tähän saakka ollut kykenemätön ratkaisemaan ainakin Kainuuta jatkuvasti kiusaavia metsäkiistoja, eikä paikallisia tahoja ole riittävästi kuultu omaa kotiseutuaan koskevissa asioissa. Suojelun ja virkistyskäytön kannalta arvokkaat alueet on nyt viimein inventoitava ja siirrettävä pois metsätalouskäytöstä.

Metsäkiistat olisi mahdollista näin viimein saada loppumaan, sillä mikään taho ei vastusta varsinaisten talousmetsien hakkuita. Valtio tekisi samalla uskottavan ratkaisun metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi.