Teurastaja Juha Paija, Urjala Veitsen- heiluttaja

Juha Paija tuntee myymänsä possunkyljyksen tuotantoketjun pellolta pöytään asti. Kuva: Tero Takalo-Eskola 

Mielipide

16.11.201115:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Teurastajan ammatti ei ollut haaveeni, mutta se tuli tässä samalla, kun halusin maajussiksi. Siitä tähän yritykseen tulee tulot.

Meillä on yli 900 sian lihasikala ja tilateurastamo, jossa teurastetaan omat possut ja muiden nautoja, hevosia, lampaita ja villisikoja rahtityönä. Vanhemmat perustivat teurastamon vuonna 1995 ja minä ja vaimo Henna ollaan isännöity sitä vuoden 2009 alusta.

Olen oppinut lihahommaan tekemällä tätä työtä. Reippaasti alaikäisenä teurastin ensimmäisen eläimen, en kehtaa edes sanoa, miten nuori olin. Jotenkin siihen touhuun kasvaa ja turtuu. Eläimet teurastetaan ja lihaa jalostetaan.

Possujen teurastuksessa on sama, onko eläin oma vai vieras. Omaa hevosta ei ole tarvinnut vielä teurastaa. Onneksi.

Teurastus on käsityötä, johon tarvitaan veitsi ja veitsenterotuspuikko, joskus myös käsisaha.

Veitsenkäsittely pitää hallita. Työkalujen on oltava kunnossa ja puhtaina. Tylsä puukko luo aina vaaratilanteen. Tulee haava aivan varmasti, koska joutuu käyttämään voimaa, ja kun lipsahtaa, niin lipsahtaa kunnolla.

Jos haava tulee, se pitää puhdistaa hyvin ja paketoida ja pistää kumihanska käteen. Välillä haavoja tulee. Turvakäsineet olis hyvät, mutta en pidä niitä hygieenisinä.

Alkuun oli hankalaa saada eläimen maha pysymään ehjänä, ettei se purskahda eläimen sisään. Se oli sellasta tusaamista, mutta työn oppi. Nykyään se sujuu vaikka silmät kiinni.

Sian teurastus tainnutuksesta kylmäkaappiin vie vain muutaman minuutin. Neljäkymmentä possua menee kolmessa ja puolessa tunnissa, kun yksi mies tainnuttaa ja pistää, toinen kalttaa, kolmas nostaa ruhon ylös ja puhdistaa loput karvat. Sitten ruho liukuu kiskoa pitkin minulle ja minä suolistan, poistan elimet ja halkaisen ruhon. Viides on lihamestari, joka puhdistaa, punnitsee ja ottaa trikiininäytteen. Valmis ruho lykätään kylmiöön.

Teurastuspäivänä eläinlääkäri käy kahdesti: Ensin hänen pitää nähdä, että eläimet ovat ehdottomasti terveitä. Päivän päätteeksi hän tarkastaa ruhot.

Yhteistyö kunnaneläinlääkärin kanssa on sujunut todella joustavasti.

Me teurastamme 2 300 possua, sata hevosta, lähes sata nautaa ja 100–200 lammasta vuodessa. Yhä useampi isäntä tuo eläimensä meille teurastettavaksi ja leikattavaksi, koska haluaa muutosta hinnoittelupolitiikkaan. Isännät myyvät sitten lihat itse eteenpäin.

Ei meilläkään possuja olisi, jos ei olisi omaa teurastamoa. Tätä menoa monen lompakko ei kauan kestä. Aika moni sikalanpitäjä on heittämässä pyyhettä kehään, valitettavasti.

Tainnutamme isot eläimet pulttipistoolilla. Pitää tietää, mihin kohtaan ampuu, että eläin taintuu heti. Jotkut hevoset aavistavat, mitä on tulossa, vaikka me pesemme kaikki paikat aina hyvin. Verta ei auta olla missään, eläimet haistavat sen heti.

Lemmikkieläimen omistajaa en ota mukaan teurastukseen. Kerran tein sen virheen, mutta en toista kertaa. Joillekin läheisen eläimen kuolema on liian kova paikka, jolloin tilanne saattaa muuttua vaaralliseksi.

Tässä hommassa tapaa yllättävän paljon ihmisiä, kun he tuovat eläimiään tänne, vaikka asumme täällä perämettässä. Meillä on myös tosi hyvä työntekijäporukka.

Arvostan yrittäjän omaa vapautta. Saa itte määrätä, kuinka tiukan viikon haluaa. Sunnuntait olemme pyrkineet pitämään vapaina, silloin vain ruokitaan eläimet, mutta muuten tahtoo tulla pyöreitä päiviä.

Haasteellista on saada kaikki tavara kaupaksi. On hienoa, että voimme antaa ihmisille mahdollisuuden parempaan lihaan. Meidän possut eivät ehdi stressaantua matkalla possulasta teuraaksi. Kun maanantaina teurastetaan, lihat ovat jo keskiviikkoaamuna kaupassa. Olen ylpeä omista tuotteistani.

Nautin siitä, että on paljon tekemistä. Se pitää vireänä. Aamulla yleensä tietää, mitä päivällä tekee, ja se on ihan jees. Vapaata pystyy ottamaan mihin vuorokauden aikaan vaan.

Henna tekee suurimman osan paperityöstä. Se on lisääntynyt. Meiltä vaaditaan kaikki samat kuin isoilta teurastamoilta. Jos vaikka pyyhepaperi loppuu, pitää kirjata, että se on loppunut ja kirjata, että nyt se on vaihdettu.

Jos jotain toivoisin, niin sitä, että viranomaispuoli ei olisi niin kankeaa. Sorsa- ja hirvijahdissakin olisi kiva käydä, mutta kun lapset ovat nyt pieniä, omat harrastukset on hiukan jääneet.