Kohti vuorovaikutteista luonnonvarahallintaa

Suomalaista yhteiskuntaa koskeva keskustelu on siirtymässä hyvinvoinnin ajattelusta kohti hyvin tekemisen ihannointia. Kyseessä on kansainvälinen suuntaus, joka näkyy monilla alueilla yhteiskunnassa.

Myös luonnonvarojen hallinnassa kansalaisia vastuullistetaan, paitsi luonnonvarojen hoidossa ja suojelussa, myös kuluttajavalinnoissa ja oman hyvinvointinsa edistämisessä. Erilaisilla kehityshankkeilla ja poliittisilla uudistuksilla ei yksin tähdätä kansalaisten osallistamiseen ja vastuuttamiseen, vaan ne myös hajauttavat päätöksentekoa, velvoitteita ja vastuuta erilaisille toimijoille.

Myös metsissä ja metsä­taloudessa näkyy vastuuttamisen aika.

Metsäbiotalouteen liittyvässä poliittisessa keskustelussa on korostettu metsien muodostavan yli puolet Suomen nykyisestä biotaloudesta, ja yksityisten metsänomistajien tuottaman puun olevan Suomelle tärkeämpää kuin muille Euroopan maille.

Suomen biotalousstrategian tavoite on asetettu pitkälti sen ajatuksen varaan, että yksittäiset metsänomistajat ovat halukkaita myymään puuta, ja metsien taloudellista käyttöä on mahdollista lisätä.

Vastuuttaminen ilmenee muun muassa metsälaissa, joka on lisännyt yksityismetsien käyttö- ja hoitomenetelmien valinnanvapautta. Samalla metsälain seuraukset vastuullistetaan metsänomistajien ja kansalaisten harteille.

Viime vuosien investoinnit ovat kasvattaneet puun kysyntää, ja metsänomistajat kantavat uudenlaista vastuuta puuntuottajina.

Metsäbiotalouden kestävyyden vaaliminen asettaa uudenlaisia velvollisuuksia myös paikallisille yhteisöille ja päättäjille, mutta tuetaanko metsänomistajien ja päättäjien kykyä täyttää velvollisuuksiaan tarpeeksi? Metsäammattilaisia koulutetaan ja erilaisia metsänhoidon menetelmiin liittyviä hankkeita rahoitetaan. Viimekädessä vastuu metsästä ja siihen liittyvistä valinnoista ja päätöksistä kuuluu sen omistajalle.

Metsäbiotalouden kansantaloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia ei ole pohdittu syvällisesti julkisessa keskustelussa. Toki kansalaisia ja päättäjiä kannustetaan kohti ympäristöystävällistä elämäntapaa ja vastuullisiin valintoihin, mutta näkevätkö kansalaiset, varsinkin nuoret, metsäbiotaloutta ympäristö­ystävällisenä vaihtoehtona?

Nuorten osallistaminen metsäbiotaloutta koskevaan keskusteluun on keskeistä, sillä metsäsektorin lisääntyvä puuntarve vaikuttaa paitsi taloudellisesti, myös sosiaalisesti ja ekologisesti. Sillä, mistä puu jatkossa tulee ja missä itse tuotteet valmistetaan, on merkitystä metsäbiotalouden hyväksyttävyydelle.

Haluavatko tulevat suku­polvet Suomesta halvan raaka-­aineen tuottajan maailman­markkinoille vai pitkälle jalostettujen puupohjaisten tuotteiden kansainvälisen keskittymän?

Onko metsäbiotalouden poliittisessa ohjauksessa ja strategisessa suunnittelussa otettu huomioon, millaista metsäperusteista biotaloutta tulevat sukupolvet haluavat? Millainen biotalous parhaiten vaikuttaa nuorten työllistymiseen ja hyvinvointiin?

Biotalous ei voi olla yhteis­kunnallisesti hyväksyttyä, kestävää vihreää taloutta ilman kansalaisten arvojen ja moni­äänisyyden kuuntelemista. Nyt keskustelua biotalouden vaikutuksista ja kansalaisten arvoista käydään lähinnä sosiaalisessa mediassa, tutkijoiden ja kansalaisten omissa ryhmissä sekä erilaisissa keskustelu­tilaisuuksissa.

Valtamedioita kansalaisten – varsinkin nuorten – moniäänisyys ja erilaiset arvot ja asenteet metsäbiotaloutta kohtaan eivät tunnu kiinnostavan.

Samaan aikaan eri puolilla Suomea tarvitaan kasvaneen puunkysynnän myötä alueellisten intressiristiriitojen ja konfliktien ratkaisumenetelmien vahvistamista, päätöksenteon avoimuutta ja sääntelyn selkeyttä sekä riittäviä resursseja luonnonvarahallinnan uusien tapojen oppimiseen. Jos ratkaisumenetelmiin ja sovitteluun ei panosteta nyt, ristiriitojen kärjistyessä se tulee olemaan myöhäistä.

Vuorovaikutteisen luonnon­varahallinnan keinoja voivat olla esimerkiksi metsäsuunnitteluun, maankäytön ja kaavoituksen valmisteluun sekä vaikutusten arviointiin liittyviä keinoja. Niiden avulla sovittelu, yhteistoiminnallisuus ja oikeudelliset keinot tukevat erilaisia maaseudun elinkeinoja.

Vuorovaikutteisuus erilaisten elinkeinon harjoittajien, metsänomistajien sekä alan ammattilaisten ja virkamiesten välillä tukee kestävää luonnon­varojen käyttöä, ehkäisee intressiristiriitoja ja ympäristökonflikteja sekä jakaa luonnonvaroista saavutettuja hyötyjä tasaisemmin nykyisille ja tuleville sukupolville.

Metsähallituksen mailla tämän tapaista vuorovaikutteista luonnonvarahallintaa jo harjoitellaan, mutta samanlaisia menetelmiä pitäisi nyt kehittää myös yksityisille maille.

Nyt jos koskaan metsäsektorin tulisi tukea ja kehittää vuorovaikutteisia luonnonvarahallinnan menetelmiä eikä vain vastuuttaa metsänomistajia metsätalouden vaikutuksista ja metsätalouden tulevaisuuden hyväksyttävyydestä.