Ensin oli pajatso, jyrsin ja sirkkeli
Henri Liukka tapituskoneella.
Veikko Välläri aloitti Vällärin puusepänliikkeen tekemällä pajatsoja RAY:lle.
Tero Toorikka siirtää lavoja trukilla.
Toni Esko tarkastaa peliautomaatin alaoven aihiota cnc-koneistuksen jäljiltä.Vällärin puusepänliikkeellä riittää töitä. Liikevaihto hipoo puolentoista miljoonan euron rajaa ja työntekijöitä palkataan lisää. Toimitusjohtaja Tapani Wälläri toteaa, että menestyksen salaisuus piilee siinä, että on vähän parempi kuin muut.
Sorvin ääressä
Hurjaa kasvua taantuman kourissa
TEKSTI: Ulla Jäske KUVAT: Kimmo Haimi
Välimaan Olli hioo urheilukatsomoon tulevien mäntypuisten penkkien reunoja pyöreiksi Vällärin puusepänliikkeen työhallissa Urjalassa. Mies nauraa, että hiomistyö on aika yksinkertaista verrattuna cnc-koneen työhön.
”Mutta kyllä näitä on mukava välillä tehdä. Kun hallissa käsitellään mäntyä, niin tänne tulee ihan erilainen tuoksu kuin normaalisti”, Välimaa tunnelmoi.
Yleensä tuotteita valmistetaan mdf-levyistä, vanerista ja laminaateista; puuta käytetään lähinnä reunalistojen tekemiseen.
Mies jatkaa, että kyllä puusepän työ on edelleen käsityötä, vaikka koneitakin käytetään. ”Onhan puuala puhtaampaa ja pehmeämpää tekemistä kuin metalliverstaassa työskentely”, mies kehuu alaansa.
Viimeinen silaus tehdään kädellä
35 vuotta sitten perustetulla Vällärin puusepänliikkeellä menee hyvin; liikevaihto nousee tänä vuonna 1,5 miljoonaan euroon. Talouden taantuma ei ole pakottanut työntekijöitä lomalle. Itse asiassa yritys aikoo palkata lisää väkeä.
”Yritys työllistää tällä hetkellä 11 puuseppää, minut ja osittain vaimoni, jolla on taideliike Tampereella. Etsin parhaillaan toimistosihteeriä, jotta voisin paremmin keskittyä verstaan pyörittämiseen. Aiomme myös todennäköisesti palkata lisää puuseppiä lähiaikoina”, toimitusjohtaja Tapani Wälläri laskee.
Työt ovat lisääntyneet viimeisten neljän vuoden aikana kolmenkymmenen prosentin vuosivauhtia. Tänä vuonna alkuvuoden kuukausikohtainen liikevaihtokin on vain kasvanut.
”Teemme julkitilakalusteita esimerkiksi päiväkoteihin, sairaaloihin, toimistoihin. Noin 80 prosenttia tuotteista menee Tampereelle, loput Helsinkiin, Toijalaan, Valkeakoskelle, Hämeenlinnaan”, Wälläri luettelee.
Hän sanoo, että menestys perustuu hyvään imagoon. Kustannustehokkuus ja luotettavuus tuo töitä.
”Asiakkaan silmissä ei tarvitse olla kuin vähän muita parempi. Hyvällä maineella pääsee helpommin neuvottelupöydän ääreen, mutta uuden kalustefirman on vaikea päästä markkinoille”, Wälläri tietää.
Työpaikka houkutteli Urjalaan
Isomman puusepänliikkeen menestys perustuu koneisiin. Wälläri esittelee satojen tuhansien eurojen cnc-työstökeskusta, joka ostettiin yritykseen jo vuonna 1995. Koneessa on Windows-pohjainen ohjelma, jonka avulla koneen käyttäjä piirtää tarvittavat osat ja kone tekee itse työn.
”Meidän puusepistämme vain kaksi osaa käyttää tätä konetta. Tavoitteena on, että käyttäjiä olisi useampia, mutta emme ole vielä ehtineet kouluttaa miehiä. Kone on niin kallis, ettei laitetta taida vielä olla monessakaan oppilaitoksessa.”
Cnc-työstökone korvaa käsijyrsimen, sirkkelin ja poran työt. Wällärin mukaan kone ei kuitenkaan vähennä työvoiman tarvetta, sillä koneen hankkimisen jälkeen töitä on pystytty tekemään enemmän.
”Nykyajan puusepät kulkevat kannettavat tietokoneet mukanaan, mutta ilman kädentaitoja ei pärjää. Viimeinen silaus tehdään aina kädellä.”
Isä-Välläri aloitti pajatsoista
Puuseppä Henri Liukka tekee vanhusten ryhmäkotiin keittiökaappeja. Välillä hän käy sahaamassa osia cnc-sahalla, mutta palaa takaisin omalle työpisteelleen. Wälläri kertoo, että puusepät valmistavat omat projektinsa itse alusta loppuun asti; jokainen on oman työnsä projektipäällikkö.
26-vuotias Liukka valmistui puusepäksi pari vuotta sitten Tampereen ammattiopistosta. Imatralta kotoisin oleva nuori mies muutti Urjalaan työpaikan perässä.
”Opettaja suositteli paikkaa ja pääsin tänne. Itse asiassa ostin vanhan omakotitalon jo ennen kuin työpaikka varmistui. Nyt asun pellon keskellä maalla ja olen tyytyväinen elämääni.”
Välimaan Olli tuli alalle reilut kahdeksan vuotta sitten. Hän on oppinut työn kantapään kautta.
”Olin parikymmentä vuotta myyntialalla, mutta kyllästyin siihen. Halusin kokeilla jotain muuta. Harrastin aiemmin puutöitä omakotitaloni pienessä verstaassa. Harrastus lähti taulun kehysten tekemisestä ja nyt tämä on ammatti”, Välimaa nauraa ja pyyhkii hiomispölyä haalareistaan.
Pappa veistää pojanpojan kanssa
Tapani Wälläri on koulutukseltaan yo-merkonomi. Puutyöt ovat kuitenkin kuuluneet hänen elämäänsä aina. Yrityksen nimittäin perusti hänen isänsä Veikko Välläri.
”Muistan, kun leikin isän verstaan pöydän alla viisi, kuusivuotiaana omalla vasaralla.”
Veikko Välläri aloitti työt Raha-automaattiyhdistyksen puuseppänä Espoossa 50-luvun lopussa, heti sen jälkeen, kun hän oli valmistunut Urjalan kotiteollisuuskoulusta. RAY:llä Välläri teki pajatsojen puuosia. Iltaisin hän jatkoi puutöiden tekemistä kotonaan.
”Isä teki joskus iltaisin koteloita ruletin pelimerkkejä varten”, Tapani Wälläri muistelee.
Pikkuhiljaa Vällärin alkoi tehdä mieli palata Espoosta takaisin kotiseudulleen Urjalaan. Perhe osti Vahosten kylän vanhan kansakoulun Honkolan kartanon vierestä ja Veikko Välläri perusti puusepänliikkeen, vuosi oli silloin 1974.
”Olen aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, mutta oman yrityksen perustamista mietin pitkään”, Välläri kertoo.
Ensimmäinen työ oli yhdeksänmetrisen veneen rakentaminen. Välläri toteaa vaatimattomasti, että kyllähän merikelpoista venettä kehuttiin.
Hieman myöhemmin RAY:stä otettiin yhteyttä ja Välläriä pyydettiin jatkamaan pajatsojen tekemistä.
”Silloin tein noin 50 pajatsoa kuukaudessa.”
”Tänä päivänä koneiden avulla pajatsoja syntyisi noin 15 kertaa enemmän kuussa”, Wälläri laskee.
Tapani Wälläri osti puusepänliikkeen itselleen vuonna 1990. Sitä ennen hän ehti tehdä pari vuotta huoltoedustajan töitä RAY:lle. Viikonloppuisin hän tosin saattoi sorvata kynttilänjalkoja työkavereille.
”Kun isä jäi varhaiseläkkeelle, päätin ruveta hommaan kokopäiväisesti. Silloin RAY oli suurin asiakas ja jatkoin pajatsojen tekemistä.”
Vuonna 1994 Wälläri palkkasi ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän ja neljä vuotta sen jälkeen hän osti nykyisen verstaan. Työntekijämäärä oli siihen mennessä tuplaantunut.
Wällärin perhe asui Espoossa vuoteen 2003 asti. Pitkä työmatka alkoi kuitenkin käydä kestämättömäksi ja perhe muutti Tampereelle. Nykyisin Wälläri viihtyy Urjalassa viikonloppuisin vaimonsa Jaanan ja lastensa Maxin, 9, ja Nean, 4, kanssa. Toimitusjohtajalla ei tosin enää jää liiemmälti aikaa puutöille.
”Onneksi pappa ehtii veistää Maxin kanssa puupyssyjä.”
” Asiakkaan silmissä ei tarvitse olla kuin vähän muita parempi. ”
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
