Lukijalta: Virkamiesvalta ylitti kansanvallan valkoposkihanhien kohdalla
Suomessa poliittinen tahto näyttää pysähtyvän siihen, missä virkamies ei halua kynäänsä kastaa, kirjoittaa Jari Myllykoski.Eduskunta on kahdesti linjannut, että poikkeusluvalla ammutut valkoposkihanhet tulee voida hyödyntää. Silti vuosien jälkeenkin päätös on jäänyt ministeriöiden väliseen jarrutukseen, ja virkamiesten valta näyttää ohittaneen kansanvallan.
Jätin vuonna 2021 lakialoitteen, jossa esitin luonnonsuojelulain 49 pykälän muuttamista niin, että poikkeusluvalla ammutun valkoposkihanhen ja merimetson haltuunotto ja hyödyntäminen sallittaisiin. Tavoite oli yksinkertainen: lopettaa torjuntatoimien yhteydessä tapettujen lintujen haaskaaminen ja mahdollistaa niiden hyötykäyttö ruokaketjussa.
Lakialoitteeni sai poikkeuksellisen laajan tuen – 112 kansanedustajaa yli puoluerajojen allekirjoitti sen.
Samaan aikaan maa- ja metsätalousvaliokunta käsitteli kansalaisaloitetta valkoposkihanhien siirtämisestä metsästettäviin lintuihin, ja valiokunta esitti mietinnössään useita lausumia. Eduskunta hyväksyi selvin numeroin äänestyksessä lausuman, joka vastasi sisällöltään lakialoitteessani esitettyä ratkaisua poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntämisestä. Sitä tukivat myös tulevat ministerit Kai Mykkänen (kok.), Sari Multala (kok.) ja Sari Essayah (kd.), jotka olivat aiemmin allekirjoittaneet aloitteeni.
Vuonna 2022 eduskunta hyväksyi lisäksi lausuman, jossa se edellytti hallitusta valmistelemaan lainmuutoksen, joka mahdollistaisi valkoposkihanhen hyötykäytön poikkeusluvan perusteella. Lausuma on yhä voimassa, ja hallitusohjelma tukee sen toimeenpanoa. Silti mitään ei ole tapahtunut.
Verovaroista maksetaan korvauksia, vaikka eduskunta on jo hyväksynyt ongelman ratkaisun.
Maa- ja metsätalousministeriö on toistuvasti ilmoittanut olevansa valmis etenemään, mutta ympäristöministeriön virkamiehet torjuvat kaiken valmistelun. Ministerit nyökyttelevät, mutta virkamiehet määräävät tahdin. Suomessa poliittinen tahto näyttää pysähtyvän siihen, missä virkamies ei halua kynäänsä kastaa.
Samaan aikaan maatalousyrittäjien vahingot kasvavat vuosi vuodelta. Valkoposkihanhien aiheuttamia satomenetyksiä on korvattu jo useiden miljoonien eurojen edestä, ja vahingot lisääntyvät edelleen. Tilanne on absurdi: verovaroista maksetaan korvauksia, vaikka ongelman ratkaisu on olemassa ja eduskunta on sen jo hyväksynyt.
Valkoposkihanhi on muuttunut symboliksi – ei luonnonsuojelun, vaan hallinnon jäykkyyden ja poliittisen voimattomuuden symboliksi. Jos virkamies voi estää eduskunnan tahtotilan toimeenpanon, on demokratia menettämässä merkityksensä.
Jari Myllykoski
Nakkila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





