Vielä 1600-luvulla luultiin kärpästen tiivistyvän liasta – Selja Ahava kirjoitti kirjan naisesta, joka rakasti hyönteisiä

Kun Uudenmaan raja avautui, Selja Ahava suuntasi suoraan kesäkotiinsa Kotkan edustalla sijaitsevaan saareen. Normaalisti hän käy säännöllisesti puolisonsa kotona Berliinissä, mutta seuraava reissu on edessä aikaisintaan syksyllä. Kuva: Carolina Husu

Mielipide

16.8.202015:00

Kolumni

Laura Kuivalahti

Aalto pärskähtää vasten pienen veneen kylkeä niin, että ohjaamossa saa pyyhkiä suolavettä aurinkolasiensa linsseiltä. Selja Ahava tarkkailee herkeämättä tuulen leikkiä merenpinnalla.

Alkuviikosta tuuli oli niin kova, ettei mantereelle ollut asiaa. Nyt tuuli on tyyntynyt juuri sen verran, että ankkurit uskaltaa nostaa ylös.

"Tässä pitää olla tarkkana. Edessä on kiviä", Ahava osoittaa.

Haastattelua edeltävänä päivänä Ahava vietti syntymäpäiviään. Lahjaksi hän sai saaristolaivurikurssin.

Opeille on tarvetta, sillä Ahavan ja hänen perheensä kesämökit sijaitsevat saarella Kotkan edustalla. Aiemmin mantereelta matkattiin saarelle yhteysveneellä, mutta kun vuoroja vähennettiin, piti yhä useammin olla kerjäämässä kyytiä tuttavilta.

Viime vuonna mökkiläiset ostivat pienen veneen Ahavan enolta. Saaren rantaa ruopattiin, ja laiturin suojaksi rakennettiin pieni aallonmurtaja.

Jos tuuli vihmoo yli kymmenen metriä sekunnissa, ei merelle ole asiaa. Muuten paatti on oikein toimiva kapistus, kunhan ruorin takana on tarkkana.

"Ensimmäistä kertaa kun ajoin tällä yksin, meinasin osua kiveen, vaikka olen mennyt tätä väliä vuosikymmeniä", Ahava naurahtaa.

Herttaiset merenrantatalot hujahtavat ohi ja kesäaurinko väikkyy aalloilla. Ahava osoittelee tuttuja paikkoja. Tuolla on äidin serkun talo, siellä oli ennen lähin puhelin ja sähköpistoke. Nykyään virtaa saadaan omalla mökillä aurinkopaneeleista.

Näitä rantoja ja aaltoja Ahava on katsellut koko ikänsä. Ahavan vaari sai mökkitontin viljelykseen kelpaamattomalta palstalta Lehmäsaaresta. Saaren kallioilla Ahava on viettänyt kaikki elämänsä kesät.

Matka mantereelta saareen kestää reilut puoli tuntia. Selja Ahava on kulkenut tätä väliä koko elämänsä ajan. Kuva: Carolina Husu

Kallioisella saarella ei juuri nyt perhosia näy. Jos näkyisi, tietäisimme, että pikkuinen räpyttelijä on tupsahtanut maailmaan kotelosta, jonne se vetäytyi toukkana.

Samanlaista ymmärrystä ei ollut vielä 1600-luvulla. Silloin ajateltiin, että kärpäset tiivistyvät liasta. Lentävää saastaa, kirjaimellisesti.

Ei tuon ajan ihmisiä edes kiinnostunut asian pohtiminen. Maailma oli Jumalan luoma ja valmis, kuka nyt joistain toukista välittäisi, kun voi keskittyä perhosiin.

Maria välitti. Hän piirsi muistikirjoihinsa tarkkoja kuvauksia hyönteisistä ja ruokki rasioihin keräämiään toukkia. Joskus hän onnistui kasvattamaan niistä perhosia. Hän oppi, että tietynlaisesta toukasta tulee tietynlainen perhonen. Ainakin useimmiten.

Maria Sibylla Merian oli ensimmäisiä ihmisiä, joka dokumentoi hyönteisten metamorfoosin kaikki neljä vaihetta, ja jota pikkuruiset kanssaeläjämme todella kiinnostivat.

Marian tarina on kivijalkana Ahavan uudessa, elokuussa ilmestyvässä Nainen joka rakasti hyönteisiä -kirjassa. Toisin kuin oikeassa elämässä kirjan Maria elää 370 vuotta. Se on sellaista fiktiivistä vallattomuutta, kuten Ahava sanoo.

Marian elämäntarina löytyi Saksasta, jossa hänen juhlavuottaan taannoin vietettiin. Ahavaa eivät kiinnostaneet niinkään hyönteiset, mutta muutos sitäkin enemmän.

Koko kirjoitusprosessin ajan Ahava kahlasi syvällä taustamateriaaleissa. Kun lähtee kaukaa omasta kokemuspiiristään, joutuu selvittämään monia asioita perin juurin.

Aluksi Ahava ei itse asiassa uskaltanut kirjoittaa sanaakaan. Aihetta piti kehitellä pitkään, ennen kuin se alkoi tuntua omalta.

"Jos halusin vaikka kirjoittaa, että nainen katsoo ikkunasta ulos, aloin heti miettiä oliko näin varakkaalla ihmisellä ikkunalasit tuohon aikaan. Henkilö ei voinut edes astua lattialle, kun minun piti heti tietää, että onko se laattaa vai puuta."

Ahava luki kirjoja ja katseli maalauksia. Lopulta kirjan päähenkilö uskalsi ottaa ensimmäiset askeleensa. Loppuvaiheessa kustannustoimittajan oli pakko sanoa, että nyt on aika lopettaa se uusien lähteiden haaliminen.

Vaikka Ahava oli lähtenyt kaukaa omasta ajastaan ja kirjassa oli matkustettu aina Japaniin asti, oli hän lopulta päätynyt lähelle itseään ja omia ajatuksiaan. Niin käy usein kirjoittaessa.

Ahava salakuljetti teininä kirjoituskoneensa saareen. Kuva: Carolina Husu

Selja Ahavan lapsena tekemä nimikyltti on edelleen kiinnitettynä kesämökin ulko-oveen. Kuva: Carolina Husu

Pikkuruisessa mökissä risteilevät muistot monilta vuosikymmeniltä. Ulko-oveen on kiinnitetty nimikyltti, jonka horjuvat kirjaimet Ahava on kaivertanut puuhun veistotunnilla kymmenvuotiaana. Sisällä seinää koristavat Ahavan lasten syntymäpäiväkortit äidilleen viiden vuoden takaa.

Nurkassa on vanha matkakirjoituskone, jonka mustenauha on kuivahtanut ajat sitten. Tällä koneella Ahava kirjoitti ensimmäisen romaaninsa versioita. Mökkisaareen hän salakuljetti sen viltin alla jo teini-ikäisenä. Ahava pelkäsi äitinsä pitävän raskasta kirjoituskonetta turhana painolastina venematkalla, mutta palo sanojen ääreen oli niin polttava, että riski oli otettava.

"Kuulun siihen sarjaan, jotka ovat aloittaneet kirjallisen tuotantonsa väriliiduilla kuusivuotiaana."

Ahava ja hänen puolisonsa Stefan Moster nukkuvat pienessä mökissä niemenkärjen tuulisemmalla puolella. Lapset ovat vallanneet vierasaitan ja Ahavan äidillä puolisoineen on oma mökki niemen lämpimällä laidalla.

Ero on häkellyttävä. Ahavan mielikalliolla tuuli tuivertaa kylmänä, mutta muutamien askelten päässä voisi heittää villatakin harteiltaan hiostamasta. Sellainen on meren voima.

Tällä kertaa kauas pääseminen oli Ahavalle kirjailijana välttämätöntä, sillä hänen edellinen kirjansa juuret olivat hyvin lähellä.

Ennen kuin mieheni katoaa -kirja kertoo naisesta, jonka puoliso aloittaa sukupuolenkorjausprosessin. Teos on autofiktiivinen eli ammentaa aineksia osin Ahavan omasta elämästä.

"Edellinen kirja aiheutti sen, että olin todella tympääntynyt omaan ääneeni ja tuntemuksiini. Lopetin päiväkirjan kirjoittamisenkin. Varmaan siihen liittyy se, että minulle tuli tarve opetella toinen reitti kirjoittamiseen."

Kirjan ilmestyttyä vuonna 2017 julkisuudessa alkoi velloa keskustelu siitä, kenellä on oikeus kertoa transsukupuolisen tarinaa. Myös kirjan kertojaäänen rajutkin tunteenpurkaukset kauhistuttivat osaa lukijoista.

"Kirjailijan näkökulmasta se oli vähän turhauttava kokemus. Tuntui, että kirja kaapattiin osaksi keskustelua, johon en ollut sitä ajatellut."

Kirjan henkilökohtainen taso kiinnosti selvästi kaikkein eniten, eivätkä kaikki lukijat Ahavan mielestä sen vuoksi nähneet, että kertojaääni oli lopulta hyvin ankara itselleen.

"Kaunokirjallinen teos ei ole käytösopas, sen tehtävä ei ole kertoa, miten transsukupuolisia pitää kohdella. Sellaiset kirjat ovat erikseen. Ymmärrän keskustelun ja sen, että sukupuolivähemmistöjen ääni ei kuulu tarpeeksi. Mutta minun kirjani aihe oli jotain muuta."

Ahavan entinen puoliso julkaisi sittemmin oman kirjan.

Nyt Ahava on muutaman vuoden tauon jälkeen palannut jälleen päiväkirjojen pariin. Koronakevät tuntui ajanjaksolta, joka olisi hyvä tallentaa muistiin.

Selja Ahavalla on Porvoossa vanha omakotitalo, jota lämmitetään puulla. Mökillä hän keskittyy vain olemiseen. Kuva: Carolina Husu

Ahava hörppää kahvikuppinsa tyhjäksi ja katsoo ulos ikkunasta. Tuuli nousee iltaa kohden, joten pian täytyy lähteä mantereelle. Vesikanisteritkin pitää ehtiä täyttää satamassa ennen paluumatkaa.

Vaikka aurinkopaneeleita ei Ahavan lapsuudessa ollut, eivät muut asiat mökkisaarella ole juuri muuttuneet. Mökit seisovat vasten tuulta, eikä kenelläkään ole ollut tarvetta niitä lähteä parantelemaan. Kallion sammakkolammelta on samanlaisia kuvia jo kolmen sukupolven lapsista.

"On hienoa, että elämässä on jokin paikka, joka pysyy."

Tietenkään elämä ei kesäkodissakaan ole täysin pysähtynyt. Puut kasvavat ja luonto elää. Uutena kiusana on sinilevä. Joskus tiskiveden hakureissulla pitää kävellä rantaviivaa edestakaisin, jotta löytyisi kohta, jota levälautta ei olisi vallannut.

Sellaista vaaraa ei ollut Ahavan lapsuudessa.

"Maailma paljastaa jatkuvasti muuttuvaisen olevaisuutensa. Se on ihmiselle pelottavaa ja luo epävarmuutta. Tietyllä tavalla kaikki kirjani ovat käsitelleet sitä."