Mistä diktaattorit tulevat?
Demokratia ei automaattisesti suojaa diktatuurilta, Seppo Vuokko kirjoittaa kolumnissaan.1.8.202204:00
Ehdimme jo kuvitella, että diktatuurien ja sotien aika Euroopassa on ohi. Kahdenkymmenen vuoden ajan olemme voineet seurata, kuinka demokratiaa tavoitelleesta naapurivaltiosta tulee täysverinen diktatuuri.
Ensimmäisiä varoittavia merkkejä oli Putinin tyly suhtautuminen onnettomuuksien uhreihin ja heidän omaisiinsa. Tuorein esimerkki todennäköisesti diktatuuriin suistuvasta valtiosta on Tunisia.
Mistä nämä kaikki putinit, stalinit, hitlerit, castrot, mugabet, ortegat, gaddafit, pinochetit, francot ja erdoganit tulevat? Jokainen diktatuuri on historialtaan erilainen, mutta yhdistäviä piirteitä on monia.
Useat heistä ovat aikaisemmin taistelleet kansan puolesta, pyrkineet edistämään köyhän ja syrjityn kansanosan elinmahdollisuuksia ja sillä tavoin voittaneet kansan puolelleen ja lopulta päässeet yksinvaltaan. Sitten heistä on tullut samanlaisia kansan alistajia kuin edelliset vallankäyttäjät olivat olleet.
Suuri kansansuosio on vaarallinen, sillä se on yksi tie yksinvaltiuteen. Monipuoluejärjestelmässä on vaikea saada yhdelle puolueelle niin suuri valta, että se riittäisi lakien muuttamiseen. Tie diktatuuriin on helpompi silloin, kun laillisia puolueita on vain yksi tai kaksi.
Kun valta on saatu, voi lakeja muuttaa mieleisikseen, esimerkiksi poistaa presidentin valtakausia tai valtaa rajoittavia määräyksiä. Sitten vallataan oikeusjärjestelmä (nimitetään tuomarit), poliisi, armeija, koululaitos ja tiedotusvälineet. Kun kaikki tämä on hallussa, valta on turvattu.
Demokratia ei siis automaattisesti suojaa diktatuurilta.
Yksinvaltiaan uhkana on vain biologia: edes diktaattori ei elä ikuisesti. Diktaattorin kuolema ei palauta demokratiaa: tavallisesti toinen hirmuhallitsija astuu entisen sijalle.
Tie diktatuurista demokratiaan voi olla paljon vaivalloisempi kuin demokratiasta diktatuuriin. Laajakatseiset ja kansan hyvää tavoittelevat ihmiset on diktatuurin aikana poistettu hallintokoneistosta kaikilta portailta.
Helpointa on torjua diktatuuri ennakolta. Tyytymätön kansa on vaarallinen populististen liikkeiden ponnistuslauta. Onnellinen, hyvin voiva ja hyvän koulutuksen saanut kansa ei ole yhtä altis diktatuuriin, mutta omahyväisyyteen ei silti ole varaa: kannattaa muistaa vuoden 1918 tapahtumat, Mäntsälän kapina ja Kekkosen valinta poikkeuslailla.
Tärkeitä diktatuurin torjunnassa ovat tasa-arvo, mielipiteen ja uskonnon vapaus, vapaa tiedonvälitys, hyvä ja kaikille avoin koulutusjärjestelmä, hyvä terveydenhuolto ja sosiaaliturva, pienet tuloerot, monipuoluejärjestelmä, vapaat ja rehelliset vaalit, riippumaton oikeusjärjestelmä ja kaikille avoin puolustuslaitos.
Siis juuri niitä tekijöitä, jotka ovat tehneet Pohjoismaista maailman onnellisimpien kansojen asuinpaikan.
Toisinajattelijat ovat tärkeitä. Sen sijaan että heidät suljetaan vankilaan, heitä pitäisi kuunnella ja heidät pitäisi palkita kunniamerkein ennemmin kuin myötäsukaan kumartelevat kyllä herra johtaja -tyypit.
Toisinajattelijat voivat arkisessakin politiikassa estää huonot päätökset. 90 vuotta sitten he olisivat voineet pelastaa Euroopan ja koko maailman kauhistuttavalta sodalta, jos heitä olisi kuunneltu. Sen sijaan heidät heitettiin keskitysleireille.
Kirjoittaja on Savitaipaleella asuva tietokirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
