Luontokato on tikittävä aikapommi, jonka tuhoisuudesta on jo saatu esimakua – lajien suojelu turvaa leipämme ja terveytemme
Kun turvallisuudentunne on järkkynyt ja ydinsodan pelko varjostaa arkea, on monella hyvin vähän energiaa murehtia runkohaapsasen kohtaloa pellonlaidan haavikossa.Luontokato on helppo kiistää, koska sitä ei usein näe paljain silmin. Hyönteiset ja pikkiriikkiset jäkälät hiipuvat, maaperä paikoin köyhtyy ja tiivistyy. Linnuista kiinnostunut kenties hoksaa peltosirkun kadonneen. Sen kanta on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä yhteen prosenttiin entisestä. Joku on ehkä kummastellut, kun tuulilasiin rusentuu kesällä entistä vähemmän hyönteisiä. Surina niityillä on vaimentunut.
Luontokadon todentamisessa on luotettava tutkijoihin ja lukuisiin kartoittajiin, jotka keräävät ja vertailevat lajihavaintoja. Vuonna 2019 tarkastelluista yli 22 400 lajista 12 prosenttia arvioitiin uhanalaisiksi. Niistä liki kolmannes elää ensisijaisesti metsissä.
Metsistämme on suojeltu Luonnonvarakeskuksen mukaan liki 3 miljoonaa hehtaaria eli 13 prosenttia metsäpinta-alasta. EU-maista Suomi on jo lähimpänä yhteistä tavoitetta suojella 30 prosenttia kaikesta maa-alasta, josta 10 prosenttia erityisen tiukasti.
Miksi meillä kuitenkin puhutaan lisäsuojelusta? Siksi, että valtaosa suojelualueista sijaitsee maamme pohjoisosissa. Lajiston säilymisen kannalta suojeluhehtaareja pitäisi saada Etelä-Suomeen, jossa metsistä on suojeltu tiukasti muutama prosentti.
Räikeimmin luontoa tuhotaan rajojemme ulkopuolella. Sademetsiä raivataan ja palaa maan tasalle. Kehittyneiden maiden tulisi tehdä kaikkensa metsäkadon estämiseksi kehittyvissä maissa. Harmillisesti tällä hetkellä, kiitos itänaapurissamme hallitsevan mielipuolen, valtioiden paukut ja panokset hupenevat rautaan. Kun turvallisuudentunne on järkkynyt ja ydinsodan pelko varjostaa arkea, on monella hyvin vähän energiaa murehtia runkohaapsasen kohtaloa pellonlaidan haavikossa.
Luontokato on kuitenkin ihmisen virittelemiä pommejakin hirmuisempi, tikittävä aikapommi. Öttiäiset ja pörriäiset, kasvit ja muut kantavat harteillaan elämän edellytystä maapallolla. Ehkä ymmärrettävin esimerkki on ruoantuotannon romahtaminen pölyttäjien hävitessä. Tai koronaviruksen siirtyminen lepakosta ihmiseen. Jos menetämme luonnon meille tarjoaman puskurin ja tuen, kauheudet paisuvat ennennäkemättömiin mittaluokkiin: tauteja, nälänhätää, vesistöjen pilaantumista, eroosiota, hiilidioksidin lisääntymistä ilmakehässä. Luontokadosta ja ilmaston kuumenemisesta aiheutuva maapallon kantokyvyn romahtaminen lietsoo sotia ja kansojen vaellusta.
Jos ei kykene näkemään luonnolla itseisarvoa, sen voi nähdä vakuutuksena ja turvana myös ihmislajin olemassaololle. Meidän on syytä pitää oma puskurimme kunnossa, sillä Suomen arktista luontoa ei pysty suojelemaan muualla kuin Suomessa.
Luontopaneelin mukaan vähintä mitä voimme tehdä, on ohjata BKT:stä vaivainen prosentti luontokadon pysäyttämiseen. Tärkeämpää menoerää en tähän hätään keksi.
Rahalla maanomistajille voidaan maksaa suojelusta korvaus. Lisäksi yritysten ja miksei kansalaistenkin olisi syytä kompensoida aiheuttamiaan luontohaittoja. Kuntien puolestaan olisi varmistettava, että luontosaarekkeita jää asutuksen keskelle. Kotikaupungillani Helsingillä on asiassa huomattavasti petrattavaa.
Luontoa on syytä suojella myös muualla kuin metsissä: tuntureilla, rannoilla, kallioilla, joutomailla, pelloilla, puistoissa ja takapihoilla. Kaikki voivat kantaa kortensa kekoon kunnioittamalla ja vaalimalla luontoa ja sen muita asukkaita.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
