Perunapossut
Olen lukenut mainoksista, kuinka nykysiat ovat viljapossuja. Halutaanko possukin saada maistumaan paremmalta, kun ne ruokitaan viljalla?
Lapsuuden possuille annettiin kaikki erilaiset ruuantähteet mitä taloudessa tuli. Lisäksi sille tehtiin ainakin Hämeessa hapanlaskia, jossa oli pieniä keitettyjä perunoita ja muutakin.
Tämä sianruoka kerättiin 200 litran tynnyriin joka oli ulkokarsinan vieressä. Sitä lisättiin aina possun ruokasankoon ja ruoka kaadettiin kottiin.
Osallistuin jo lapsuudessa sianruokintaan ja vaadittiin, että käsivarsi on upotettava sankoon, ettei jää esimerkiksi kokonaisia keitettyjä perunoita siihen ruokaan.
Ihan pienestä jo oli meillä lapsilla päiväurakkana repiä vesiheinää possuille. Siis tuorerehua jo silloin.
Leena Pätsi
Posio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
