Yksityistiet ajan tasalle
Monen suomalaisen arjen liikkuminen tapahtuu yksityisteillä. Nyt viimeistelty 360 000 kilometriä koskeva yksityistielain uudistus koskettaa siis useimpia meistä.
Jatkossa yksityisteiden valtionavustukset jaetaan maakunnissa. Avustuskriteerit tarkentuvat ja niitä yhtenäistetään. Kriteereiksi tulee tiekunnan perustaminen ja tietojen merkitseminen rekisteriin.
Tiekunnan perustamista ja lakkauttamista helpotetaan. Sen voi jatkossa tehdä ilman yksityistietoimitusta pelkällä osakkaiden sopimuksella.
Uudistusta koskevassa keskustelussa ovat nousseet esiin erityisesti sopimustiet. Yksityistielain valtionavustuksia ei sovelleta sopimusteihin tälläkään hetkellä, joten tilanne ei ole muuttumassa. Kunnat voivat edelleen avustaa sopimusteitä ja yksityisteitä, jos ovat näin aiemminkin tehneet.
Uudistuksen myötä valtio, kunnat ja maakunnat voivat olla tiekuntien osakkaita. Hyötyjä maksaa -periaatteella mahdollistetaan tienpidon kustannusten jakaminen laajemmalle yksityistietä käyttävälle joukolle.
Enää ei ole mahdollista toistuvasti käyttää yksityisteitä ilman lupaa ja korvauksia, kuten esimerkiksi liikennevirasto on usein ratatyömaiden osalta tehnyt. Maksut voidaan määrätä takautuvasti kolmelta vuodelta.
Jokamiehen oikeuksiin ei puututa, vaan niiden nojalla yksityisteitä on mahdollista käyttää jatkossakin. Myös Posti vapautetaan tiemaksuista ja erillisistä käyttöluvista laajan yleispalveluvelvoitteensa vuoksi aivan aiheellisesti.
Kunnalliset tielautakunnat lakkaavat toiminnan siirtyessä maakunnille. Tämän vuoksi on tärkeää, että nivelvaiheessa panostetaan yksityistieasioita koskevaan neuvontaan. Tielautakuntia vastaavat neuvonta- ja sovittelupalvelut voidaan toteuttaa maakunnallisina, mutta myös kunnissa olisi tärkeää olla vähintään yksi virkamies, jonka tehtävänä on käsitellä yksityisteitä koskevia asioita.
Tärkeintä tulisi olla ristiriitojen ratkaisu mahdollisimman pitkälti ilman käräjäoikeuden mukaantuloa.
Juha Pylväs
kansanedustaja (kesk.)
Ylivieska
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
