Oppia Kekkos-oopperasta

Kun sain kutsun perjantaiksi 7. kesäkuuta 2013 Ilmajoen Musiikkijuhlille katsomaan Kekkos-oopperaa, menin sinne uteliaana, sillä olinhan ollut kahdessa presidentti Kekkosen nimittämässä hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä.

Muitakin yhtymäkohtia oli, sillä oopperan kirjoittaja Lasse Lehtinen oli sosialidemokraattien kansanedustaja vuosina 1972–1982. Myös itse olin kansanedustaja näinä vuosina.

Presidentti Kekkosen elämäntyössä tuo ooppera valotti sitä itsenäisen Suomen sodanjälkeisen ajan tärkeää tavoitetta, että Venäjän kanssa pitää kyetä rakentamaan pysyvä, luottamukseen perustuva rauhantilanne.

Tuonkin asian esille ottaminen oli ajankohtainen, sillä juuri samoihin aikoihin oli eduskunta hyväksynyt Suomen ulkopolitiikkaan uuden näkökulman ”verkottuneesta puolustuksesta”, jota kukaan ei tunnusta keksineensä.

En sano muuta noista kahdesta sanasta kuin sen, että ei niillä ainakaan millään tavalla luottamusta Venäjän-suhteisiin lisätä. Suomen olisi viisainta pysyä puolueettomana.

Tuo Ilmajoen Kekkos-ooppera palautti mieleeni myös poliittisesta vallankäytöstä sellaisia asioita, joita jokaisen äänioikeutetun suomalaisen pitäisi ryhtyä miettimään.

Olin MTK-Keski-Pohjanmaan liiton toiminnanjohtaja, kun ”Ullavan viisaat” alkoivat vetää minua mukaan politiikkaan.

Minut valittiin kansanedustajaksi 1966 ja tuossa eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö. Puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki oli saanut kuuluisaksi tulleella ”Kurkusta kiinni” -vaaliohjelmallaan työväestön liikkeelle, ja sosialidemokraatit saivat vaalivoiton.

Kun keskustapuolueen johto kokoontui ensimmäisen kerran vaalien jälkeen pohtimaan hallitustilannetta, olin kansanedustajana mukana. Mielialat olivat vastenmieliset hallitukseen osallistumiselle, mutta muistan käyttäneeni sellaisen puheenvuoron, että hallitukseen on mentävä, jos sinne pääsee.

Puheenvuoro oli rohkea vastavalitulta kansanedustajalta. Kun olin maanviljelijäin ammattijärjestön työntekijänä taistellut 10 vuotta maatalousväestön asemasta, tiesin tarkkaan, että ei oppositiosta asioita hoideta.

Kekkosen vallankäytössä oli aina tavoitteena itsenäisen Suomen etu.

Kun suurilla puolueilla ei ollut hallitushaluja, Kekkonen valtaoikeuksillaan nimitti vähemmistöhallituksen mielialoja kypsyttämään.

Tämä näkökohta tuli selvimmin esille, kun eduskunnan hajotusvaalien jälkeen 1972 Kekkonen valtaoikeuksillaan nimitti Rafael Paasion sosialidemokraattien vähemmistöhallituksen, lempinimeltään ”Paasion nappulaliiga”.

Kekkosen vallankäyttö lähti siitä, että ne hallitukseen, joille kansa on luottamuksensa vaaleissa antanut.

Presidentti Kekkonen ymmärsi kansanvallan ja demokratian aivan eri tavalla kuin Timo Soini.

Timo Soinin demokratia toimii niin, että vaaleissa luvataan kansalle sellaista, että saadaan paljon kansanedustajia ja puoluetukea, mutta kieltäydytään hallitusvastuusta.

Esitän seuraavan Kekkos-oopperan aiheeksi: Kekkosen vaikutus hallituspolitiikkaan.