Suomi on kesäparatiisi – kitinä on syytä lopettaa
Tämän kesän suoranainen helvetti Pohjoismaiden ulkopuolisessa Euroopassa vain korostaa suomalaista kesäparatiisia.
Valkeat kesäyöt ovat sellainen ihmeiden ihme, etteivät etelämpää tulevat sitä koskaan usko todeksi ennen kuin ovat sen omin silmin nähneet. Kuva: Kimmo HaimiTaas on Suomen kesässä kuultu ainaista kitinää: Välillä tänne läkähtyy, välillä taas aivan jäätyy! Harvoin on sopivaa.
Nyt pitäisi kyllä katsoa peiliin, sillä Suomihan on oikeasti kesäparatiisi! Sen ovat aina todenneet täällä käyneet ranskalaiset niin kauan kuin olen heitä tuntenut – jo 1970-luvulta lähtien.
Valkeat kesäyöt ovat sellainen ihmeiden ihme, etteivät etelämpää tulevat sitä koskaan usko todeksi ennen kuin ovat sen omin silmin nähneet. Minulla on tapana ottaa kännyyni kuvia suomalaisista kellotorneista juhannuksen tienoilla puolenyön aikaan. Niillä on sitten hauska epäilijöille todistaa, miltä meillä näyttää keskellä kesäyötä. Ihastelusta ei ole tulla loppua. Suosittelen jokaisen paikkakunnan matkailusivuille.
Kesällä 1992 Helsingissä pidetyn ETY-huippukokouksen aikaan oli Suomessa taas menossa ”hirveä helleaalto”. Haastattelin Yhdysvaltain ulkoministeri James Bakeriä ja jouduin turvasyistä viettämään pari tuntia hänen avustajiensa kanssa ennen haastattelua. Washingtonin sietämättömästä kuumuudesta Helsinkiin lentäneet avustajat kehuivat keskenään, miten miellyttävän lämmintä Suomessa onkaan.
Vuoden 2003 Tessalonikin EU-huippukokouksen aikana istuin kuvaajani Michelin kanssa illalla syömässä terassilla. Yhtäkkiä pöytäämme tupsahti yllättäen kaksi drinkkiä. Viereisestä pöydästä nosti kreikkalaispariskunta meille lasejaan hymyillen: "Suomelle! Olemme paenneet teille jo kahtena kesänä näitä meidän hirveitä helteitä."
Tämän kesän suoranainen helvetti Pohjoismaiden ulkopuolisessa Euroopassa vain korostaa suomalaista kesäparatiisia. Tähän asti Suomea on niin onnistuneesti markkinoitu talvimatkailumaana, että saksalaisia lukuunottamatta muut eivät miellä Suomea kesämaana.
Kun kuuntelee suomalaisten valittamista kesien kurjuudesta ja ihmettelee monien lähtöä etelänmaiden pätseihin keskellä kesää, kun kotimaassa pienikin ”helle” saa kiukkuiseksi ja vaatimaan lyhyempiä työpäiviä ja riisUmaan kaikki vaatteet kuin kiukutteleva pikkulapsi, alkaa aavistaa, ettei niillä eväillä kesäparatiisia markkinoida minnekään.
Puhumattakaan viileämmästä sadeviikosta, joka on niin hirveä katastrofi, että luulisi suomalaisen asuvan tropiikissa ilman minkäänlaisia varustuksia viileän päivän varalle.
Ranskan suosituimpia loma-alueita on maan viilein maakunta, Bretagne, jonka rannikko on täynnä upeita vanhoja huviloita ja herkullisia crêperie-ravintoloita. Sinne lähtiessä otetaan mukaan paksuja merimiespuseroita ja tuulta läpäisemättömiä kesätoppatakkeja ja nautitaan reippaasta meri-ilmasta.
Nyt, kun muu Eurooppa elää aina vain pahenevaa kesähelvettiään ennätyshelteineen ja useine helleaaltoineen saman kesän aikana, kuivuvine jokineen, sulavine alppijäätiköineen ja aina vain agressiivisempine metsäpaloineen, puhumattakaan kuumuuden aiheuttamista tuhansista kuolemista, olisi Suomessa syytä lopettaa kitinä.
Kun sekä Bretagne että Britannia ovat molemmat rekisteröineet yli +40 asteen lämpötilat tänä kesänä ensimmäistä kertaa historiansa aikana, on korkea aika alkaa tehokkaasti markkinoida Suomen kesäparatiisia muun Euroopan tietoisuuteen.
Ja pitää huoli siitä, että Suomi on auki myös Euroopan lomakuukauden, elokuun, aikana.
Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

