Metsä ei yksin ratkaise monimuotoisuutta

Suomen luonnon monimuotoisuuden kohtalo ei ole yksinomaan metsissä. Silvia Modig väittää (MT 17.3.), että Suomen luonnon monimuotoisuuden kohtalo on metsissä.

Väite on vain osatotuus. Nimittäin punaisessa kirjassa mainituista uhanalaisista lajeista 68 prosentilla ensisijainen elinympäristö on muualla kuin metsissä.

En mitenkään halua vähätellä metsätalouden merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, mutta asiat pitää mainita niiden oikeilla nimillä. Suurin monimuotoisuusongelma on kuitenkin muualla kuin metsissä.

Metsätalouden organisaatiot ovat kuitenkin osaltaan sitoutuneet metsien monimuotoisuuden edistämiseen. Sen takia kehittävätkin jatkuvasti toimintamenetelmiään monimuotoisuutta ajatellen.

Silvia Modigin ratkaisuksi esittämä jatkuva kasvatus ei kuitenkaan ole patenttilääke. Tuoreessa tutkimusraportissa julkaisusarjassa Environmental Evidence (6.1.2021), jota on ollut mukana laatimassa Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen, on verrattu jatkuvan sekä jaksollisen metsänkasvatuksen vaikutuksia monimuotoisuuteen.

Yhteenvetona todetaan, että metsän monimuotoisuus hyötyy eniten mosaiikkisista erityyppisistä metsäkuvioista, eli eri metsänkäsittelytavoilla käsitellyistä. Raportissa korostetaan kuitenkin varsinaisten suojelualueiden perustamisen tärkeyttä.

Metsätalouden toimijat ovat myös sitoutuneet edistämään metsien rauhoittamista Metso-ohjelman mukaan.