Mitä Helsinki edellä

Mielipide

15.6.201602:00

Kolumni

Jarmo Palokallio

Maata johdetaan Helsingistä. Ongelmia aiheuttaa, että Mannerheimintielle sopivat ratkaisut eivät välttämättä toimi maakunnissa.

Liikenneratkaisut ovat siitä yksi esimerkki. Niitä sorvaavat päättäjät, joista aina vaan suurempi osa asuu Helsingin ydinkeskustassa. He pystyvät hoitamaan useimmat asiansa kävellen tai pyörällä.

Heidän käytössään on myös toimiva joukkoliikenne.

Vaikka todellisuus on toisenlainen suurimmalle osalle kansalaisista, liikennepoliittisia ratkaisuja tehdään entistä enemmän tuon hyväosaisen vähemmistön ehdoilla.

Helsinki on jo pitkään pyrkinyt vaikeuttamaan yksityisautoilua. Siinä ohjenuorana on ollut vihervasemmistolainen ideologia, jolle ei ole löytynyt vastavoimaa.

Vihreän arvomaailman haastamista on pidetty poliittisena itsemurhana jopa kokoomuksessa.

Autoilua on vähennetty tekemällä Helsingin keskustan läpiajo itä-länsi -suunnassa lähes mahdottomaksi. Lopullinen isku yksityisautoilulle on tulossa, kun kaupunki tukkii sisääntuloväylänsä.

Moottoritiet muutetaan kaupunkibulevardeiksi, joilla etusijalla ovat jalankulkijat ja pyöräilijät. Sitten joukkoliikenne. Henkilöautoille ei suunnitelmista löydy tilaa.

Helsinki ei ole yksin, kun se haluaa eroon yksityisautoilusta. Euroopassa suositaan sähköautoja ja monet kaupungit ovat rajoittaneet vanhoilla autoilla ajoa.

Pariisissa päätös on tulossa heinäkuussa. Kielto koskee ennen vuotta 1997 valmistettuja autoja.

Öljymaa Norja ottaa jo seuraavaa askelta. Maa haluaa kokonaan eroon uusista polttomoottoriautoista.

Ihme jos ympäristötietoiset päättäjät eivät saa jotain vastaavaa esitystä aikaiseksi myös Suomessa.

Sähköautojen kantama ei muodostu Helsingin sisällä ongelmaksi. Ja kuka hullu sitä nyt autolla kehäteiden ulkopuolelle haluaisi lähteä.

Entä miten tämä koskettaa muuta maata? Paljonkin.

Ensinnäkin joukkoliikenne toimii vain pääkaupunkiseudun tiheimmin asutuilla alueilla. Osa lähiöistä on vaikeiden bussiyhteyksien takana, joten niistä on käyty töissä henkilöautoilla.

Kun se ei onnistu, ihmisten on muutettava lähemmäksi keskustaa tai ratojen varsiin. Se taas nostaa asuntojen hintoja keskustoissa ja romauttaa ne muualla.

Entisen pääministeri Matti Vanhasen idea onnellisesta nurmijärveläisestä omakotitaloperheestä joutaa romukoppaan. Luonnon ja metsien siimekseen rakennettuja taloja myydään kohta halvalla kaikkialla.

Jossain vaiheessa päättäjien katse kohdistuu myös tienpidon rahoitukseen. Maakunnissa tapahtuvaa liikkumista ylläpitävän budjettimomentin ymmärtäminen käy sitä vaikeammaksi, mitä vähemmän tarvetta liikkumiseen ja autoiluun päättäjillä itsellään on.

Autoilua koskevan muutoksen mittarina on kaupunkilaisnuorten vähäinen kiinnostus ajokorttiin. Tukholmassa enää yksi viidestä nuoresta hankkii ajokortin ja samat merkit ovat näkyvissä Suomen kaupungeissa.

Se saattaa iskeä nuoria näpeille myöhemmin.

Esimerkiksi monessa luonnonvara-alan ammatissa on vaikea toimia ilman ajokorttia. Ja suurin osa tavaraliikenteestäkin kulkee edelleen kumipyörillä.

Autoilun vastatuulesta huolimatta ajokortista ei siis kannata aivan vielä luopua.