Sama malli ei toimi kaikissa yrityksissä

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemp­pai­nen kirjoitti 27.1. työajan pidentämisestä kilpailu­kykysopimuksen seurauksena (Kiky-pinnarit kuriin).

Kemppainen ihmetteli, onko paikallisen sopimisen lisäämiselle todella tarve, kun kerran osa yrityksistä ei ole edes ottanut työajan pidentämistä käyttöön.

Kilpailukykysopimuksessa sovittiin vuosittaisen työajan pidentämisestä 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisen tarkempi toteuttamistapa jäi määriteltäväksi alakohtaisilla työehto­sopimuksilla.

Joissakin työehto­sopimuksissa työajan piden­täminen toteutetaan ensi­sijaisesti paikallisesti sopien. Näin on esimerkiksi teknologia­teollisuudessa, kemian­teollisuudessa sekä kiinteistöpalvelualalla.

Toisenlainen ratkaisu on omaksuttu esimerkiksi kaupan alalla ja matkailu- ja ravintola-­alalla. Näillä aloilla työajan pidennys tulee automaattisesti vuosivapaajärjestelmän osana sovellettavaksi kaikissa tämän alan yrityksissä ilman paikallista sopimista.

Osa liitoista jäi kilpailukyky­sopimuksen ulko­puolelle, joten kaikissa työehto­sopimuksissa ei ole työajan pidentä­mistä koskevia määräyk­siä. Näin on esimerkiksi elin­tarvikealalla, rakennus­alalla ja kuljetus­aloilla.

Työajan pidentäminen ei myöskään koske niitä 20 000 työnantajayritystä, jotka eivät ole minkään työehto­sopimuksen piirissä. Siten merkittävä osa Suomen 90 000 työn­antajayrityksestä on kilpailukykysopimuksen tarkoittaman työajan pidentämisen ulkopuolella.

Jokainen voi halutessaan arvostella yritystä, joka ei ole halunnut pidentää työaikaa silloinkaan, kun se olisi mahdollista. Lopulta kyse on kuitenkin yrittäjän omasta ratkaisusta, jolle on varmasti hyvät perusteet.

Yritykset ovat erilaisia, eikä sama malli ole toimiva kaikilla toimialoilla eikä varsinkaan kaikissa yrityksissä. Se, että jokainen yritys ei toimi liittojen haluamalla tavalla ei ole osoitus siitä, ettei paikallista sopimista tarvita.

Päinvastoin, se on osoitus siitä, että paikallista sopimista tarvitaan lisää, jolloin yrityksessä voidaan aidosti yhdessä työntekijöiden kanssa hakea parhaat ratkaisut esimerkiksi työaikoihin ja palkkaukseen liittyen.

Suomen työmarkkinoiden ongelmat ovat rakenteissa, jotka kahlitsevat sopimus­vapautta. Kilpailukyky­sopimus ei ole työmarkkinoiden rakenneuudistus, eikä liittojen keskenään sopiman työajan pidentämisen ja aidon paikal­lisen sopimisen lisäämisen välille voi panna yhtä­suuruus­merkkiä.

Työmarkkinoiden toimivuuden parantaminen on paljon muuta ja enemmän kuin työajan pidentäminen työehtosopimusten perusteella, vaikka sillä onkin kustannuksia alentava vaikutus. Raken­teelliset ongelmat voidaan ratkaista lisäämällä olennaisesti työpaikka­sopimisen mahdollisuuksia lainsäädännöllä.