TÄRKEIN ON KUVIEN TAKANA

Käännös. Akryyli ja öljy kankaalle, 120 x 130 cm, 2008. 

TEKSTI: Mia Palokallio KUVAT: Jaana Kankaanpää www.samuliheimonen.com

En ole kiinnostunut taiteesta, sanoo Vuoden nuori taiteilija Samuli Heimonen. ”Mutta se on arvokasta, mitä voi käsitellä taiteen kautta. Taide ei ole tärkeää, vaan asiat sen takana.”

”Silti taide on minulle jotain, mikä tulee heti elämän jälkeen.”

Heimosen mukaan taiteella täytyy aina olla eettinen ja moraalinen näkökulma. ”Ne ovat taiteen selkäranka.”

Vaikka maalaaminen on nuorelle taiteilijalle työtä, siihen vetää myös intohimo. ”Maalaaminen merkitsee kykyä ja tarvetta nähdä merkityksiä ympäristössä, eläimissä, luonnossa ja arjessa, vaikkei niitä siellä olisikaan. Tarkkailen maailmaa ja teen havainnoistani vertauskuvallisia esityksiä, teoksia, ja haluan jakaa ne muiden kanssa.”

Heimonen korostaa, että taide on jakamista. ”Taideteos ei toteudu, kun teen sen: se ei ole mitään. Vasta kun joku katsoo sitä ja osallistuu, taide tapahtuu. Katsoja päättää, onko tässä jotain olennaista.”

Heimosen teoksissa on usein eläinhahmoja. ”Eläimen kautta haluan sanoa asioita vertauskuvallisesi. Minulle on tärkeää käyttää eläintä kunnioittavasti. Töiden sisältö ei kuitenkaan kerro eläimistä.”

”Pyrin luomaan tunnetiloja, tunnelman, joka on samaan aikaan puoleensavetävä, mutta myös pelottava tai uhkaava. Siitä syntyy kiinnostava murtumakohta.”

Toisaalta Heimonen ei halua selittää kuviansa. ”Kuvat on se mitä mä teen, mun sanoja ei tarvita, kuvat sanovat kaiken. Luotan, että niissä on eettinen pohja, niissä on maailmankatsomus. Se avautuu niiden kautta – ehkä.”

”Kuviini ei sisälly tarkasti määriteltyjä merkityksiä. Luotan ihmisiin, annan kuvat ehdolle: kokekaa!”

Maalaaminen ja taide tulivat Samuli Heimosen elämään verrattain myöhään, yläasteikäisenä.

”En ollut aikaisemmin piirtänyt ja katsellut kuvia. Ainut kuvallinen juttu joka kiinnosti minua oli sarjakuvat, samoin elokuvat voidaan tietysti laskea kuviin. Kiinnostukseni oli ollut hyvin populaarikulttuuripainoitteista, korkeakulttuuri oli jäänyt vieraaksi.”

Kahdeksannella luokalla sitten jysähti, kun Heimonen näki ensimmäistä kertaa Salvador Dalin teoksen. ”Se oli kuin salaman isku. Kuva vaikutti täydellisen oudolta.”

Pian löytyivät Dalin muut kuvat ja Heimonen kiinnostui surrealismista. Hän alkoi piirtää kaverin kanssa. Kuvataide ei kuitenkaan kuulunut pojan valinnaisiin aineisiin koulussa. ”Musiikki oli kovempi juttu, meillä oli bändi.”

Musiikki on yhä tärkeä osa taiteilijan elämää, siitä kertovat muun muassa kitarat ja vahvistimet eri puolilla ateljeeta. Kun taiteilija pitää maalaamisesta taukoa, ateljeessa soi tunnelman mukaan blues, folk tai rock.

Kun taide iski nuoreen mieheen, siitä seurasi Heimosen mukaan nopea avautuminen. Ensin tuli piirtäminen ja myöhemmin maalaaminen.

Seurasi vahva luova kausi. ”Useimmilla kai teini-ikä on luovaa kautta, kun voi etsiä ja löytää ja testata kaikkea. Minulle monet silloin löytyneet asiat ovat jääneet päälle ja jatkuneet.”

Heimonen kiittelee lukioaikaista kuvaamataidonopettajaansa. ”Hän antoi pitkälle vapautta tehdä mitä halusi. Ammattilaisen antama kriittinen palaute siinä vaiheessa oli myös ensiarvoisen tärkeää.”

Lukion jälkeen Heimonen päätyi Oriveden opiston kuvataidelinjalle. Aikaa Orivedellä hän pitää ratkaisevana. Moni asia avautui tulevalle taiteilijalle.

Oriveden jälkeenkään ei Heimosen tie taiteilijaksi ollut mutkaton, elämä vaati kompromisseja. ”En päässyt kuvataideakatemiaan, joten lähdin opiskelemaan taidekasvatusta. Toisaalta se oli myönnytys myös vanhemmille, tuntui turvallisemmalta tulla opettajaksi kuin taiteilijaksi.”

”Jälkeenpäin olen todennut, että se oli hyvä reitti. Taidekasvatuksen opinnoissa oli mahdollista harjoittaa omaa taidetta. Pidän opettamisesta ja se on tuonut leivän. Opettaminen on tärkeää myös siksi, että sosiaalisuuden tarve tulee siinä tyydytetyksi.”

Opettamisen myötä yksi ympyrä Heimosen elämässä sulkeutui. Hän palasi Oriveden opistoon opettajana vetämään kuvataidekursseja. ”Tykkään tosi paljon työskennellä nuorten ihmisten kanssa.”

”Opetan aina siitä lähtökohdasta mitä itse teen. Työ on tarjonnut hienoja kohtaamisia taiteen parissa. Aika harvassa asiassa voi kohdata samalla tavalla kuin taiteen äärellä. Siinä puhutaan suhteesta elämään, käsitellään tosi isoja asioita.”

”Ihminen joka tekee tosissaan jotain, on aina paljaana. Yleensä taide käsittelee itseä jollain tavalla: mitä haluaa sanoa tai mitä ei halua sanoa. Taiteessa on aina henkilökohtainen taso.”

”Keskusteluissa oman taiteen äärellä henkilökohtainen taso tulee esille. Voi paljastua kipeitäkin asioita, mutta ihmiset paljastavat mitä haluavat. Siksi opettaessa on oltava luottamus mukana.”

”Jokaisesta kurssista oppii myös itse. Saa olla oppilaana, jota koko ryhmä opettaa.”

Heimonen perheineen asuu nykyisin Kangasniemellä Kaihlamäen vanhassa koulussa. Perheeseen kuuluu vaimo Liina Kuusela ja 1,5-vuotias poika Oiva Otava.

Kangasniemelle perhe päätyi nelisen vuotta sitten lähes sattumalta, hakusessa oli paikka, jossa yhdistyisi koti ja työtila.

Saarijärveltä kotoisin olevalle Heimoselle paluu lähelle kotiseutua on ollut tärkeää. ”Mukavaa, kun vanhemmat ovat lähellä.”

Taiteen tekemiselle ei hänen mielestään ole suoranaista merkitystä sillä, missä työskentelee. ”Erilaisissa paikoissa on syntynyt hyvinkin samanlaista taidetta.”

Pitemmän päälle ympäristö sen sijaan vaikuttaa. ”Maastot siirtyvät hitaasti tekemiseen. Kaikki mitä näkee, vaikuttaa välillisesti.”

”Kaikille ihmisille lapsuuden maastot ovat olleet erityisiä. Taide on tapa valjastaa ne asiat käyttöön. Kun asiat koetaan ensimmäistä kertaa, niille ei ole selityksiä. Kun asioille ei ollut lapsena selityksiä, ne keksittiin ja niitten kautta selittyvät myöhemmät asiat. Sellainen mielikuvitus katoaa lapsuuden jälkeen. Yritän saada sen takaisin. Lapsuus siinä mielessä ikuinen, että sieltä voi nousta asioita loputtomasti.”

”Mutta en halua tuijottaa vain lapsuuteen, se on yksi elementti.”

Vuoden nuori taiteilija -nimitys on ollut kovempi juttu kuin Heimonen osasi odottaa. Se toi työn alle kaksi näyttelyä: alkuvuodesta Tampereella olleen ja syksyllä Helsingin taidemuseoon tulevan. Tampereella oli esillä Heimosen töitä vuodesta 2000 lähtien ja pari-kolmekymmentä uutta teosta. Helsingin näyttelyyn tulee esille vielä uusia, joita ei ollut Tampereella.

”Tampereen näyttely oli minulle iso juttu. Piti lunastaa paikka, miksi minut on valittu. Muutenkin se oli ensimmäinen sen kokoinen näyttely. Olen ollut yllättynyt ja otettu Tampereen näyttelyn palautteesta.”

Myös nimityksen myötä tullut ihmisten kiinnostus taiteilijaa ja hänen taidettaan kohtaan on ollut tärkeä juttu. Sen myötä Heimonen pääsee toteuttamaan taidetta, jakamaan.

Ja vaikka Heimonen ei halua selittää kuviaan, pienen vinkin hän heittää. ”Jos mun kuvat kiinnittävät huomion eläimiin ja luontoon ja miten niitä kohdellaan, se on hyvä.”

Henkilökohtaista

”Kun asiat

koetaan ensimmäis-

tä kertaa, niille ei ole selityksiä.”

Taidemuseo Meilahti, Helsinki 29.10.2008 – 6.1.2009