Kuusi tulee taloon ja luonto sydämeen
Oudoksun perin juurin Brysselin piireissä nykyisin vallitsevaa ajattelutapaa, että se, mikä ei ole byrokraatin papereihin merkitty suojelluksi, on potentiaalisesti tuhon partaalla.22.12.202101:00
Sain viime viikolla ennenaikaisen joululahjan yllättävältä taholta: ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karilta (vihr.). Topakkana cityvihreiden arvojen edistäjänä tunnettu Kari lupasi tiedotustilaisuudessaan, että hän luottaa täysin metsänomistajien vapaaehtoiseen suojeluintoon ja luontorakkauteen.
Kun metsiä haalitaan lähitulevaisuudessa lisää suojeluun, niin pakkokeinoihin ei oltaisi nykyisen vihreän komennon aikana ryhtymässä. On tunnustettava, että yllätyin. Pisteet ministerille, ja harras toive, että lausunto oli vilpitön. Hän taisi linjauksellaan edistää luonnon asiaa enemmän kuin osasi aavistaakaan.
Samassa tilaisuudessa Kari edellytti, että Suomen on pystyttävä ilman muuta suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialastaan. Tämän luvun kohdalla hyväuskoistakin kuulijaa alkoi jo epäilyttää. Karin edustaman organisaation maksukyky ei taida ensinnäkään moiseen riittää.
Enkä ole ihan varma, kuinka moni suomalainen äänestäjä ja veronmaksaja haluaa tuohon humppaan lähteä, kun kerrannaisvaikutukset lasketaan auki.
Toki suojelun määritelmän alle mahtuu Euroopan maissa moninaista maankäyttöä – me suomalaiset olemme turhan yksioikoisia ja ehdottomia ajattelussamme. Silti oudoksun perin juurin Brysselin piireissä nykyisin vallitsevaa ajattelutapaa, että se, mikä ei ole byrokraatin papereihin merkitty suojelluksi, on potentiaalisesti tuhon partaalla.
Olen kuluneena vuonna päässyt työssäni taas tapaamaan lukuisia metsänomistajia. Heidän metsänhoitonsa tavoitteet ja tavat ovat olleet vaihtelevia, mutta yksi asia heitä on yhdistänyt. Kaikki he ovat olleet kiinnostuneita luonnosta.
Ministeri Karin tavoin olen vakuuttunut siitä, että iso osa suomalaisista maanomistajista haluaa vaalia omistamiaan arvokkaita luontokohteita. Lisäksi epäilen, että he tekevät sen välittämättä tuon taivaallista kulloinkin vallitsevista poliittisista tai taloudellisista suhdanteista. Näille luonnonystäville suojelusta tarjottava rahallinen korvaus on hieno kädenojennus.
Tässä piilee koko vapaaehtoisen Metso-suojelun taika. Ensimmäistä kertaa valtio ja maanomistaja ovat voineet aidosti todeta, että tämä on yhteinen ja hyvä tavoitteemme. Ollaan rehdisti oikealla asialla ilman öyhöttämistä tai kainalosta pilkisteleleviä ketunhäntiä.
Itse olin saanut sen verran maistella epäonnistunutta Natura-lientä 1990-luvulla, että suhtauduin Metsoon aluksi todella epäluuloisesti. Metso-vuosina olen kääntänyt kelkkani. Vapaaehtoisesta suojelusta on ihan oikeasti muodostunut poikkeuksellinen menestystarina.
Näinä päivinä, kun kuusia kannetaan koteihin juhlatunnelman kruunuiksi, muutkin kuin päätoimiset puunkasvattajat pääsevät kokeilemaan elämää puiden kanssa. Eikä se niin helppoa ole.
Jos vastuksena ei ole kuivuus, kohta vaanii kuumuus, ylenpalttinen märkyys, sienitauti tai ötökkäinvaasio. Viimeksi mainituilta joulupuun hoitajat sentään yleensä välttyvät.
Perusperiaate on kuitenkin suurin piirtein sama. Voit hoivata ja puunata puitasi miten tarkasti hyvänsä, mutta lopulta vaikutusvaltasi on pieni. Luonnon mahti on eittämätön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
