Ulkona syömässä

Kolumni

Kristiina hurmerinta

Yök! En syö, parkaisi pikkutyttö ja heitti lusikkansa pöydän yli.

Koko pöytäkunta jäykistyi. Nyt se taas alkoi, luin äidin silmistä. Isän hartiat retkahtivat alas.

”Ota isiltä. Tämä on hyvää”, yritti isä.

”Äiti laittaa siihen ketsuppia. Näin. Nyt on hyvä.”

”Jäätelööö”, vaati pikkuneiti.

Alkoi sen siunaama parkuminen. Kohta siihen yhtyi perheen kaksi muuta lasta. Hekään eivät halunneet enää syödä vaan siirtyä suoraan jäätelöön.

Moni utelias pää kääntyi seuraamaan tilannetta lähipöydistä.

”Hirveitä pentuja”, puuskahti mies naapurissa ja siirtyi kauemmas.

Isä poistui pöydästä. Ja kohta hän saapui paikalle kuin Taika-Jim, joka sanoi vain simsalabim. Lapset hiljenivät. Hatusta nousi kolme jäätelöä. Pirkanmaan ABC:llä alkoi paistaa Naantalin aurinko. Täysillä.

Samassa tarjoilija toi ruoka-annokset pöytäämme. Olimme valinneet huoltamon lounaspaikaksemme ulkona olleen mainoksen vuoksi. Se oli luvannut makuja Pirkanmaalta. ”Hei, ABC”, oli matkatoverini napissut.

”Näköjään nekin voivat muuttua”, kuittasin.

Matkatoverini luovutti. Kokeillaan. Tämähän olisi totisesti uutta ruokamaailmassa. Hatunnosto osuuskauppaliikkeelle!

”Laajalle levinnyt ABC-ketju tulisi konseptillaan mullistamaan lähiruokamarkkinat”, selitin innossani.

Helsingissä Eat and Joy luomun ja lähiruuan lähettiläänä lisää suosiotaan. Heinolan Heili on jo käsite asiakkaittensa keskuudessa. Sen ohi ei ajeta.

Ja sitten possun kimppuun. Jyystimme pihviä hetken aikaa hiljaisina. Ei auttanut sahalaitaveitsi, ei ollut apua voimasta.

”Kengänpohjaa, joka maksoi viisitoista euroa”, huokasi matkatoverini.

”Tämä possu ei ole nähnytkään Pirkanmaata”, totesin ja suuntasin kassalle.

Henkilökunta suhtautui palautteeseen asiallisesti. Uudet annokset saapuivat. ”Onneksi valitit. Nyt tämä on hyvää”, tuumi matkatoveri.

Viikkoa myöhemmin nälkä yllätti Kuopiossa. Ehdotin miehelleni maineikasta Os-ravintolaa. ”En lähe. Ne on niitä paikkoja joissa annoksia ei näe kuin kiikarilla”, mies jupisi.

Pienellä pakolla raahasin jukuripään kuitenkin ravintolaan. Äkeissään hän jätti takkinsa naulakkoon. Lounaslistaa hän silmäili kuin spitaalisten luetteloa. ”Ai, ei gluteenitonta leipää. Törkeää. Diabeetikko ei saa kaloreita täyteen. Arvasin”, hän puhisi pöydässä.

Pieni lämmin hernekeitto alkuruokana ei vielä tehnyt kesää. Voissa paistettu reilun kokonainen kuhafile ja pähkinäperunat sulattivat hiljalleen jäätä.

Jälkiruuan myötä mielihyvä virtasi vapaana kuin Vuoksi. Naantalin aurinko löysi tiensä myös Ajurinkadun ruokailijan silmiin. ”Kerrassaan mainio piste aterialle se suklaakakku”, mies kehräsi jo kuin iso kissa.

Jo toinen ruokabongaus oli osunut kohdalleen Kuopiossa. Nuorten kokkien isännöimät ravintolat Os ja Urban ovat rakentaneet menyynsä paikallisen tuotannon pohjalta luovasti ja komeasti.

Matkat Helsinkiin teen nykyään aina Päijänteen itäpuolelta. Syynä on Heili Heinolassa. Lähden Kuopioon aina, kun joku pyytää. Hyvä ruoka määrää reitit. Yhä useampi toimii samoin.