Kirjailija Antti Heikkinen alkaa hymyillä jo matkalla "mualaisresidenssiin" – "Oli semmoinenkin aika että en kyllä kussutkaan maaseudulle päin"

Heikkinen löysi perheineen viime kesänä Kaavilta "mualaisresidenssin", jossa koko perhe viihtyy hyvin. Kuva: Pentti Vanska

Mielipide

17.2.202219:00

Kolumni

Hermanni Härkönen

Kirjailija Antti Heikkinen saapuu haastattelijaa vastaan satavuotiaan hirsitalon kuistille.

"Tai satayksi. Kivijalassa lukee vuosiluku 1921", Heikkinen selventää.

Pihassa oleva aitta on vieläkin vanhempi. Tarinan mukaan samaan aittaan on kerätty koko Kortteisen kylän viinapannut kun viinanpoltto kiellettiin katovuonna 1866.

"Siellä näkyy seinässä vielä reikä mistä isännät kävivät sitten hakemassa ne takaisin".

Kirjailijan työhuoneessa työskentelyä valvoo arvovaltainen raati. Kuva: Pentti Vanska

Sisällä talossa on suuri vuolukivinen uuni ja runsaasti vanhaan tupaan sopivaa esineistöä.

Voisi kuvitella, että esineistö on jäänyt talon edelliseltä omistajalta, mutta näin ei ole, Heikkinen kertoo. Hän on itse hankkinut tavarat kirpputoreilta, tori.fistä ja huutokaupoista.

"Olen aina tykännyt vanhoista rojuista, joilla on tarina", Heikkinen sanoo.

"Ja nuo viirit. Minusta on sympaattista, että ennen vanhaan isossa talossa isännän arvo mitattiin noilla viireillä. Minä olen ostanut nuo sitten kirpputoreilta, kun en ole omia saanut."

"Olin kerran Kuopiossa ja päätin, että ostan kaikki viirit, jotka löydän. Nilsiä-viirin olen saanut lahjaksi."

Pitkin tupaa lipastojen ja hyllyjen päällä onkin erilaisia standaareja vaikuttava kokoelma.

Kirjailijana Heikkinen on tullut suurelle yleisölle nopeasti tutuksi. Esikoisromaani Pihkatappipalkittiin Savonia-palkinnolla ja nuorille kirjailijoille jaettavalla Kalevi Jäntin palkinnolla.

Tuorein teos on Nilsiäläisen hiihtäjän Pauli Pitkäsen elämään pohjautuva biofiktiivinen – siis tosiasioihin pohjautuva mutta romaanin keinoin kirjoitettu – Latu , joka on myös nimetty Savonia-ehdokkaaksi.

Ensimmäisen ja viimeisimmän teoksen välillä Heikkinen on kirjoittanut kahdeksassa vuodessa neljä romaania ja kuusi elämäkertaa, esimerkiksi Juice Leskisen elämästä kertovan Risaisen Elämän ja metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrénistä Einarin .

Heikkistä voidaankin pitää paitsi menestyneenä, myös hyvin tuottoisana kirjailijana.

"Niin moni sanoo, mutta on niitä nyt tuotteliaampiakin ollut. Ei tuo kirja–kaksi vuodessa nyt niin tavaton tahti ole, kirjoittavat jotkut seitsemänkin", Heikkinen vähättelee savolaisittain.

"Olen minä tehnyt samaan aikaan teatteria ja kirjoittanut kaikkea muutakin. Mutta ei se nyt sen kummempi työtahti ole kuin vaikkapa maanviljelijöillä. En ole hirveesti pitänyt lomia, mutta eivätpä ole hekään."

Urho Kekkonen on saanut oman paikkansa tuvan seinältä. Kuva: Pentti Vanska

Tekemisen mentaliteetin Heikkinen arvelee saaneensa kotoaan, maitotilalta Nilsiän Palonurmesta.

Kotitila on nykyisestä Nilsiän keskustassa sijaitsevasta kodista linnuntietä vajaan kymmenen kilometrin päässä. Järven kiertävää tietä pitkin matka on pidempi.

Kun Heikkinen alkoi perheineen haaveilla maaseudulla sijaitsevasta talosta, myös kotitila kävi mielessä.

"Kyllä me haaveiltiin minun kotipaikastanikin ja yritin keskustella ihan vakavasti vanhempien kanssa siitä, jos olisimmekin muuttaneet siihen. Äiti on kuitenkin asunut siinä koko ikänsä ja isäkin 60 vuotta, niin olisi aika väärin häätää heitä sieltä. Mihinpä se ihminen kotoa lähtisikään."

Viime kesänä mieluinen talo löytyikin lopulta Kaavilta, vajaan tunnin ajomatkan päästä Nilsiästä.

"Minulla ei aiemmin ole ollut tällaista paikkaa. Kuuntelin aina kateellisenakin sitä, kun muut puhuivat esimerkiksi Lappiin menosta ja siitä, että sielu lepää. Tänne tullessa alkaa jo matkalla hymyilyttämään", Heikkinen kertoo.

Myös perheen lapset viihtyvät maaseudulla hyvin. Vanhassa tuvassa ei televisiota ole, eikä tule, mutta mielenkiintoista tekemistä on löytynyt pihalta varsinkin kesällä.

"Minun lapsenihan ovat asuneet kylällä koko ikänsä. Pidän tärkeänä sitä, että on myös vertailukohtaa. Tehkööt sitten itse mitä haluavat."

Pelkkä loma-asunto tai kesämökki ei ole kyseessä. Heikkisellä on talossa työhuone eli "presidenttisviitti", jonka nurkassa lämmittää Porin Matti ja seinällä löytyvät kuvat Suomen presidenteistä. Ne kirjailija sanoo löytäneensä tori.fistä.

"Ne on Lielahden vanhasta koulusta. Puhelimen löysin Helsingistä, tori.fin kautta senkin. Jouduin hakemaan kirpputorilta rinkan että sain sen kannettua."

Yksi presidentti työhuoneen seinältä puuttuu.

"Kekkosen kuva on tuossa tuvan seinällä, vähän periaatesyistä. Pikkuisen niin kuin vittuillakseen, minusta se kuuluu siihen."

Pihan aitta on taloa vanhempi. Tämän oven taakse lukittiin tarinan mukaan Kortteisen kylän viinapannut, kun viinanpoltto kiellettiin 1865. Kuva: Pentti Vanska

Vaikka Heikkinen onkin päätynyt elämään perhe-elämää samoille kulmille, missä hän aiemmin eli lapsuutensa, ei hän pidä koko ikäänsä samassa tuvassa asumistakaan hyvänä.

Hän itse kertoo ottaneensa irtioton maaseudusta täysi-ikäistymisen aikoihin, kun lehmätkin hävisivät navetasta. Silloin kaupunki houkutteli kiivaastikin nuorta miestä.

"Oli semmoinenkin aika että en kyllä kussutkaan maaseudulle päin. Se oli hyvä irtiotto, jokaisen kannattaisi tehdä sellainen", Heikkinen kertoo.

"Elämänpiirihän saa olla pikkuinen, mutta jos se on pikkuinen sen takia että ei kiinnostakaan nähdä muuta, ja varsinkin jos haukkua räksyttää sitä muuta. Se on semmoista lukematta, näkemättä paskaa -ajattelua joka ei vie mitään eteenpäin."

Kirjailija sanookin olevansa huolissaan vastakkainasettelusta ja siitä seuraavasta yleistämisestä.

"Jollain tavalla ihmiset ovat ehkä vieraantuneet maaseudusta. Eihän sellaista maaseutua, mitä oli vielä minun lapsuudessa ole enää olemassa. Ei kai silloin muuta mahdollisuutta olekaan kuin vieraantuminen", hän pohtii.

"Minä kuitenkin väitän, että esimerkiksi ilmastonmuutoskeskustelu olisi hirveen paljon hedelmällisempää ja johonkin johtavaa, jos siitä ei alettaisi taistella, niin kuin siitä nyt taistellaan."

Heikkinen ei toki tarkoita, että ilmastonmuutoksesta pitäisi vaietakaan. Hän kutsuu sitä karmeaksi asiaksi.

"Eikä siinäkään ole mitään järkeä, että ääripäät karjuvat toisilleen. Yleistäminen on se, mikä on vaarallista. Ehkä meillä olisi syytä lähentyä toisiamme."

Antti Heikkinen aloittaa Kantrin kolumnistina. Lue Antin ensimmäinen kolumni täältä:

Korkea hetki

• Syntynyt Nilsiässä vuonna 1985.
• Kotoisin maitotilalta Nilsiän Palonurmesta.
• Asuu Nilsiässä, loma-asuntona vanhan maatilan talo Kaavilla Kortteisen kylässä.
• Perheeseen kuuluu puoliso ja lapsia.
• Esikoisromaani Pihkatappi julkaistiin vuonna 2013.
• Muita romaaneja:
• Matkamies maan (2016)
• Mummo (2017),
• Kehveli (2018)
• Maaseudun Tulevaisuus (2019).
• Elämäkertoja:
• Risainen elämä: Juice Leskinen 1950–2006 (2014)
• Turjailija: Heikki Turusen elämäkerta (2015)
• Jaakko Teppo: suuri elämäkerta – Multakurkun muistelmia (2016)
• Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo (2019)
• Kari Tapio. Elämä 2020
• Einari: Ponssen perustajan Einari Vidgrenin elämäkerta (2020)
• Tuorein teos biofiktiivinen eli toteen perustuva romaani Latu (2021)