Eläkkeelle jääminen – hyppy tuntemattomaan vai vapautus?
Työsuhteen päättyminen pitkän uran jälkeen herättää monenlaisia tunteita, haaveita ja huoliakin.
Eläkkeellä on aikaa ommella ompelukoneella. Kuva: Jaana KankaanpääKuulun siihen isoon joukkoon, joka haki varhennettua eläkettä joulukuun 2022 alusta lähtien. Ymmärsimme, että kannattaa hyödyntää vuodenvaihteen ennätyssuuri indeksikorotus, 6,8 prosenttia, vaikka varhennus syö lopullista eläkettä 0,4 prosenttia per jokainen varhennettu kuukausi.
Yli 61-vuotias voi varhennetun eläkkeen aikana tehdä työtä sen verran kuin haluaa tai olla tekemättä mitään. Tulen varsinaiseen alempaan vanhuuseläkeikään täyttäessäni 64 vuotta ja 3 kuukautta eli vuoden päästä.
Päätin eläkkeelle jäämisestä vuosi sitten.
Tulin Maaseudun Tulevaisuuteen kesätoimittajaksi vuonna 1983 ja vakituiseksi pian sen jälkeen. Sinä aikana on siirrytty kirjoituskoneesta ja korjauslakasta ja leikkaa ja liimaa -taitosta digiaikaan. Lehti ei enää ilmesty vain kolme kertaa viikossa, vaan se tarjoaa uutisia joka päivä verkossa. Työtä voi tehdä kaikkialla, missä on nettiyhteys.
Tämän kaiken jätän nuoremmille ja hyppään pois oravanpyörästä.
Moni on kysynyt, mitä aion nyt tehdä. Tässä muutama vastaus.
Aamuisin luen päivän lehdet rauhassa.
Järjestän arkistoja kuntoon – joku kutsuu sitä kuolinsiivoukseksi. Käyn läpi työhuoneen laatikot ja hyllyt, heitän pois turhat paperit ja järjestän loput niin, että tärkeät löytyvät. Tähän kuuluu myös sähköinen arkisto eli tuhannet kuvat tietokoneella. Puhumattakaan varastoista, joita isossa talossa ja vanhan navetan ylisillä riittää.
Liityn marttoihin – Porvoon Karjalaiset Martat kuulostaa kivalta ryhmältä. Vaiko sittenkin Porvoon Nykymartat?
Jatkan jumpassa käymistä nykyistä säännöllisemmin. Olen jo löytänyt yli kuusikymppisten naisten ryhmän, joka tuntuu minulle sopivalta.
Talvella hiihdän, jos on latuja.
Voin katsella päiväsaikaankin mieluisia tv-sarjoja ja tehdä samalla käsitöitä.
Käyn kaupassa aamulla, kun siellä on väljää.
Olen enemmän lastenlasten kanssa. 11- ja 9-vuotiaat tulevat vielä mielellään mummolaan mutta ovat pian murkkuja ja omissa menoissaan. 3-vuotiaan kanssa ehtii tehdä monenmoista.
Kesällä vietän aikaa mökillä.
Tapaan nykyistä enemmän ystäviä ja myös heitä, joihin työssä käydessä en ole ehtinyt pitää yhteyttä.
Käyn kirjastossa lukemassa lehtiä ja kahvilla – siitä on tullut jo nyt tapa, sillä meillä on kirjastossa kiva kahvila ja tuoreet pullat. Luen omasta kirjahyllystä lukemattomia kirjoja, jotta voin panna ne kiertoon ja saan hyllyihin väljyyttä.
Korjailen (ja ehkä teen – no joo, tiedän, liian suurisuuntaista!) vaatteita ompelukoneella, jonka ostin vuosi sitten mutta en ole ehtinyt vielä juurikaan käyttää.
Lämmitän leivinuunia ja säästän sähköä.
Opiskelen kieliä kansalaisopistossa.
Yksikin merkintä eläkeläisen kalenterissa tietää sitä, että päivä on täynnä.
Matkustelen, kun mieli tekee vaihtelua. Ei tarvitse enää miettiä, milloin voin pitää lomaa.
Tosin lentäminen aiheuttaa ilmastoahdistusta, ja pitkät lennot ovat rasittavia muutenkin, joten täytynee harkita palaamista nuoruuden junalla kolkutteluun ja pysytellä Euroopassa.
Koska saan aluksi vain puolikasta varhennettua eläkettä ja pidän jutunteosta, jatkan työntekoa vapaana toimittajana. Nimeni voi siis vilahtaa vielä tämänkin lehden ja Kantrin sivuilla. Saatan tehdä muunkinlaista työtä, kuten toimia aamiaistarjoilijana siskoni hotellissa.
Voi myös olla, että kun pakollinen työ päättyy, elämä tuntuu tyhjältä enkä jaksa tarttua juuri mihinkään.
Jos ikätovereihin on luottaminen, näin ei kuitenkaan tule käymään, sillä vapauteen kuulemma tottuu yllättävän nopeasti. Pian yksikin merkintä eläkeläisen kalenterissa tietää sitä, että päivä on täynnä.
Ja kaikkeen edellä mainittuun loppukaneetti: Jos Luoja suo ja elinpäiviä riittää.
Hyvää uutta vuotta, rakkaat lukijat – tavataan vielä silloin tällöin MT:n palstoilla!
Kirjoittaja on MT:n ruokatuottaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
