Ladot ansaitsevat paikkansa juhlavuonna

Mäntyharjulla järjestetään Suomi 100 -tapahtumia, joissa tuodaan esille latojen merkitys maan rakentamisessa (MT 26.5.). Tiedän, että yhtenä puuhamiehenä on ollut Heikki Koljonen, joka on monet vuodet pitänyt muun muassa latoseminaareja. Hänen kanssaan olen viimeksi keskustellut ladoista suojan ja turvan antajana.

Itselleni ladot ovat merkinneet lapsuus- ja nuoruusajan henkilökohtaisia muistoja. Kesällä heinätöitä, lämpöä ja hikeä, pärekaton tekoa ja paikkaamista, kortin peluuta ja loikoilua heinissä.

Talvellakin ladoista on lämpöisiä muistoja, kun huopatossut jalassa, tumput ja kintaat kädessä sekä karvalakki päässä kuljetettiin hevosella tai traktorilla kuivia heiniä ladosta navetan pihasuuliin.

Ladot ovat antaneet suojaa ja turvaa rikoksiin syyllistyneillekin. Uusimman historiallisen romaanini kirjoitin jatkosodan laajasta metsäkaartilaisuudesta Hämeenkyrössä.

Monet olivat ne ladot kotikylänikin tuntumassa, joissa karkulaisia piileskeli erityisesti kesällä 1941. Monet olivat ne ladot, joiden nurkilla poliisit ja sotilasviranomaiset hakivat suojaa pakenevien karkureiden aloittaessa ammuskelun.

Syntymäkotini läheisyydessä keskellä satakuntalaista korpea olivat vierekkäin yhden torpan sauna ja lato. Noiden rakennusten tuntumassa kiinni­ottotaisteluiden seurauksena huhtikuussa 1942 kuoli kaksi metsäkaartilaista, haavoittui yksi poliisimies ja yksi metsäkaartilainen. Lato on vieläkin paikallaan, saunasta ovat jäljellä vain jäänteet.

Ladot ovat varmasti ansainneet oman merkittävän osuutensa Suomen juhlavuonna.