EU:n metsäpolitiikalla on hintansa kansantaloudelle

Paine metsien hoidon ja käytön muutoksille on ennennäkemättömän kova. EU:ssa ilmasto- ja ympäristöpolitiikka ovat vahvistuneet jo pitkään. Kaiken ennakoitavissa olevan tiedon valossa EU-politiikka tulee tulevaisuudessa yhä vahvemmin vaikuttamaan Suomen metsien käyttöön ja suojeluun.

Kansallinen poliittinen ilmapiiri vaikuttaa samaan metsien käytön ympäristönäkökulmaa korostavaan suuntaan. Ympäristökysymyksille on kannatusta kaikissa puolueissa, mutta lähimpänä EU:n ympäristöpolitiikkaa on luonnollisesti vihreiden arvomaailma.

Tuore kuntavaalitulos oli kokoomukselle ja keskustalle varsin hyvä. Ne edustavat valtakunnan politiikassa ylivelkaantumisen välttämistä ja taloudellisten realiteettien tunnustamista. Ympäristönsuojelussa vain kunnossa oleva valtiontalous mahdollistaa suojelualueiden hankinnan ja perustamisen.

Metsäalalla on seurattu tarkkaan ja osallistuttu keskusteluun metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja monimuotoisuuden suojelussa. Päällimmäiseksi tunteeksi on muodostunut kuva tiukkenevasta säätelystä ja normiohjauksesta.

Metsäammattilaisten ja metsänomistajien kanssa keskustellessa välittyy epäoikeidenmukaisuuden tunne, että suojelualuelisäykset ja vapaaehtoiset ponnistelut luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi usein sivuutetaan. Talousmetsien luonnonhoitoa, esimerkiksi lahopuun lisäämistä, on tehostettu merkittävästi viime vuosina, mutta luonnossa muutokset näkyvät hitaasti.

Epäoikeudenmukaisuuden tunnetta lisää, että metsien hoitoa, jolla on saavutettu merkittävä metsien ja hiilivaraston kasvu, ei arvosteta. Metsien kasvua lisänneistä ja lisäävistä kunnostusojituksista ehdotetaan luovuttavan ja metsänviljelystä ehdotetaan siirryttävän jatkuvaan kasvatukseen. Molemmat esitetyistä toimista todennäköisesti alentavat puuston kasvua, ja samalla metsien hiilinielua.

Metsien hiilensidonnalla on suuri merkitys Suomen sitoumuksissa ilmastopäästöjen hillitsemiseksi. Hiilen sidonnalla on myös taloudellinen arvo, joka voidaan laskea esimerkiksi päästöoikeuksien markkinahinnalla. Jos metsät olisivat hiilinielukaupan kohteena, olisi sillä kansantalouden ja puunjalostuksen arvoketjujen kannalta laajamittainen merkitys.

Hiilikompensaatiossa puu voidaan ostaa kasvamaan ja seisomaan metsässä – mutta kompensaation hinta ei korvaa kompensaation kautta menetettäviä puunjalostukseen perustuvia työpaikkoja, palkkoja, tai valtion vero- ja vientituloja. Suomi tarvitsee ulkomaalaisia investointeja, mutta niitä tarvitaan uutta luovaan ja tuottavaan työhön, ei vain seisottamaan puita metsissä.

Silmiinpistävää on, että kansantaloudellisia analyysejä monimuotoisuuden suojelun tai ilmastonmuutoksen hillinnän vaikutuksista ei ole juurikaan tehty. Niiden sijaan on ollut odotuksia uuden vihreän liiketoiminnan kasvusta, jolla luodaan uutta hyvinvointia myös Suomeen. Ympäristöpalveluissa ja -teknologiassa on kasvun mahdollisuuksia, mutta myös kilpailua eri maiden välillä.

Taloustutkimuksen tuoreessa tutkimuksessa on arvioitu kolmea hiilen sidontaan kytkeytyvää hakkuuskenaariota ja niiden vaikutuksia kansantalou­teen ja työpaikkoihin (Kasvu, hiilinielu ja näivettyminen -metsäskenaariot, metsakeskus.fi). Arvion mukaan nykyinen, hiilinielut huomioiva ja kansallisen metsäohjelman mukainen tasainen metsien hakkuumäärä 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa tuottaa kansantaloudelle yli yhdeksän miljardin euron tulot vuoteen 2030 saakka.

Suurempi, Luonnonvarakeskuksen laskema niin kutsuttu suurin ylläpidettävissä oleva hakkuumäärä, joka kasvaisi 92 miljoonaan kuutiometriin vuodessa vuoteen 2030 mennessä, nostaisi kansantalouteen kertyviä tuloja kahdella miljardilla eurolla ja toisi metsätalouteen ja puuta jalostavaan teollisuuteen yhteensä 16 000 uutta työpaikkaa.

Kolmas vaihtoehto on nimetty näivettymisskenaarioksi. Siinä vuotuinen hakkuumäärä laskisi poliittisten päätösten, tai muiden syiden seurauksena vuonna 2030 vuoden 2010 tasolle, 59 miljoonaan kuutiometriin. Arvion mukaan työpaikkoja vähenisi nykyiseen verrattuna yli 15 000.

Vaikka skenaariolaskelmia voi arvostella niiden lähtöoletuksista ja tarkkuudesta, antaa tutkimus selvän viestin. EU-politiikalla on hintansa kansantaloudelle ja työpaikoille Suomessa. Vähimmäisodotus on, että uudet ympäristöpalvelut ja -teknologiat pystyvät korvaamaan menetykset kansantaloudelle ja työpaikoille.

Kysymys kuuluukin, valitsemmeko metsien käytön rajoittamisen, vai aktivoimmeko metsien hoitoa, kasvua ja luonnonhoitoa. Uusiutu­villa puuperäisillä tuotteilla on mahdollista korvata fossiilisia raaka-aineita ja osaltaan ratkaista globaalia ilmastokriisiä.

Vain kunnossa oleva valtion­talous mahdollistaa suojelu­alueiden hankinnan ja perustamisen.