Mitäs Jouko Tyyri sanoikaan?
Kokoomuksen pudottua ylipormestari Vapaavuoren syliin kuin kypsä hedelmä, mieleen palautui ystäväni Jouko Tyyrin osuva poliittinen lohkaisu vaalienalustilanteessa yli kolme vuosikymmentä sitten.
Tyyri näki jo tuolloin kirkkaasti Suomen taloudellisen ja poliittisen polarisaation: väestön, poliittisen vaikutusvallan ja rahan valumisen pääkaupunkiseudulle sekä pariin muuhun keskukseen.
Näin on käynyt, ja vauhti vain kiihtyy. Eikä sekään tunnu vielä riittävän Helsingin ylipormestarille. Hän mestaroi jo poliittisia rakenteita eduskunnan ja hallituksen tontilla, eikä valtamedia korvaansa lotkauta.
Mikä olikaan Tyyrin johtopäätös keskittymiskehityksestä? Hän totesi jotenkin tähän tapaan: kuihtuvien maakuntien on pidettävä kiinni hupenevasta poliittisesta vallastaan yhteistyöllä ja löydettävä sille kanava. Tyyrin mielestä Salpausselän pohjoispuolella asuvilla on turvanaan aluepoliittisessa edunvalvonnassa vain yksi poliittinen liike, keskusta.
Perustelukin oli järkeenkäypä: keskusta oli silloin (ja on edelleen) ainoa suuri puolue, jonka jäsenistä ja kannattajista ylivoimainen enemmistö asuu Salpausselän pohjoispuolella. Muissa puolueissa enemmistö on eteläpuolella, ja päätösvalta sen mukana. Jälki on sen mukaista. Tukea ja ymmärrystä syrjä-Suomelle löytyy vain vaalipuheissa.
Ilman maakunnista voimansa saavaa keskustaliikettä Salpausselän pohjoispuoleinen Suomi olisi tänään kokonaan toisen näköinen. Tämän voimatekijän varassa on pitkälti myös tulevaisuus näillä alueilla.
Vaalikentillä keskusta voisi kiillottaa kilpeään rohkeammin – vaikkapa Tyyrin lahjomattomaan päättelyyn nojautuen.
Erkki RyynänenMaaninka/Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
