Suomalainen ayshire-jalostus pitänyt pintansa kilpailussa

Suomalainen maatalous ja karjatalous toimivat suojatussa ympäristössä aina Euroopan unioniin liittymiseen asti. Karjaa jalostettiin ammattimaisesti ja talouspainotteisesti pienten karjojen ja parsinavetoiden ollessa vallitsevia.

Unioniin liittymisen jälkeen ympäristö ja vaatimukset karja-ainekselle muuttuivat nopeasti samalla kun ulkomaisen ja varsinkin maailman valtarotu holsteinin tuonti lisääntyi. Ayrshire joutui vastaamaan haasteeseen, ja samalla näkemykset jalostuksen suunnasta eriytyivät.

Osa karjanomistajista haki edistystä rakenteen parantamiseksi lähinnä Kanadasta, osa jatkoi jalostusta pohjoismaisen jalostusohjelman puitteissa. Samaan aikaan automaattilypsyn eli robottien esiinmarssi suomalaisiin navetoihin kiihtyi ja asetti yhä enemmän vaatimuksia niin lehmän rakenteelle kuin lypsynopeudelle.

Vuosien kuluttua voidaan kertoa sekä onnistumisista että epäonnistumisista ayrshiren jalostuksessa. Erinomaisena saavutuksena voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei ayrshire tähän mennessä ole suuremmin menettänyt taloudellista kilpailukykyään holsteinille.

Energiakorjattu maitotuotos on kilpailukykyinen ja ero yhä kapenee, kun huomioidaan ayrshiren parempi kestävyys, alempi sairastavuus ja vähemmän ylläpitorehua kuluttava elopaino. Tämän Marko Kivelä kirjoituksessaan (MT 17.2.) totesi, ja siitä voivat kaikki ayrshire-karjan omistajat olla ylpeitä.

Mielestämme on vain yksi tie: jalostukseen tarvitaan yhteiset suuntaviivat, niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin koko maailmassa. Työkaluina ovat sekä moderni jalostusohjelma, korkeatasoinen jalostustutkimus, punaisen populaation tehokas hyödyntäminen, että karjanomistajien ja jalostusammattilaisten avoin vuorovaikutus.

Kun tavoite on sama ja yhteinen, niin paras eläinaines nousee kyllä pintaan kuin kerma.