Eihän unohdeta tavallista harrastajaa?

Kaj Närhinen muistuttaa blogissaan laajan harrastajapohjan ja heille tarjottavien kilpailumahdollisuuksien tärkeydestä. Kuva: Elina Paavola

Olen ennenkin kirjoittanut laajan harrastajapohjan tärkeydestä raviurheilussa lähes ravimaasta riippumatta. Tunnettu faktahan on, että missä tahansa lajissa ilman laajaa harrastajapohjaa on absoluuttinenkin huippu kapea.

Ruotsissa lisenssinhaltijoiden määrä on vähentynyt tasaisesti koko 2000-luvun, ja vuonna 2019 määrää oli puoliintunut 20 vuoden takaisiin lukemiin verrattuna. Lisenssien dramaattisen vähennyksen taustalla ei luonnollisesti ole yhtä yksittäistä syytä. Olen aiemmissa kirjoituksissakin maininnut kilpailun kovenemisen ja riittämättömyyden tunteen yleisimmiksi syiksi lisenssin uusimatta jättämisen täällä Ruotsissa. Keskusjärjestö ST reagoi tähän ongelmaan jo useamman vuotta takaperin, alkamalla järjestää ”Breddloppetteja”, joissa osallistuville hevosille on 500 pisteen raja sekä ohjastaja ei ole saanut ajaa enempää kuin 150 lähtöä edellisenä vuonna.

Tämä oli oikeansuuntainen uudistus, mutta vielä parempaa oli luvassa tälle vuodelle. Lisenssi- ja tietojärjestelmän uudistamisen jälkeen olemme pystyneet järjestämään K30, K50-, K75- sekä K100-lähtöjä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan idea on, että lähdöt ovat rajattu ohjastajille, jotka ovat ajaneet edellisenä vuonna korkeintaan 30 tai 50 lähtöä ja niin edelleen.

Tämänkaltaisilla lähdöillä on selkeä kysyntä, kuten eräs hieman iäkkäämpi amatöörivalmentaja kysyi minulta.

”Luonnollisesti hyvä, että satsaatte oppilaslähtöihin, mutta missä me vähemmän ajavat iäkkäämmät harrastajat saamme ajaa omien parissa?"

Hyvä ja perusteltu kysymys, eikö vain?

Eikä K-lähtöjä tarvitse aina ajaa matalammalla ykköspalkinolla. Olen kirjoittanut Rommessa K100-lähtöjä 30 000 kruunun ykkösellä V64-lähdöiksi, ja lähdöt ovat olleet oikein hyvätasoisia. Joissakin tapauksissahan vähemmän ajavat valmentajat ajavat itse, mutta ilahduttavan usein isommat valmentajat ilmoittavat hevosiaan työntekijänsä ajettavaksi.

Tässä onkin näiden K-lähtöjen ehdottomasti paras puoli. Suurimmassa osassa näitä lähtöjä ei nimittäin ole ikärajaa, mukana saavat olla niin nuoret kuin vanhemmatkin vähemmän ajavat ohjastajat. Niinpä iän perusteella ei ketään rajata pois, vaan kaikki saavat mahdollisuuden. 2020 on ensimmäinen vuosi 2000-luvulla, kun aktiivisten lisenssien määrä on noussut Ruotsissa. Yksinkertaistetulla lisenssijärjestelmällä on varmasti oma vaikutuksensa trendin kääntämiseen, mutta uskallan väittää, että lähtöjen porrastamisella ohjastusaktiivisuden mukaan on ollut tärkeämpi vaikutus ohjastajien intoon ajaa kilpaa.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua missään nimessä väärin. Ei raviurheilun pidä olla pelkästään ”kaikki pelaa” ideologian mukaista tasapäistä harrastamista. Meidän on pystyttävä tarjoamaan kaikille alan aktiiveille mahdollisuus harrastaa tai harjoittaa ravikilpailutoimintaa ammattimaisesti sillä tasolla mikä tuntuu omimmalle. Jokainen, joka on joskus valmentanut hevosta tietää, että keskimäärin on mukavampi lähteä kotiin raveista mitalisija taskussa hieman helpommasta lähdöstä, kuin tyhjin käsin kovempitasoisesta lähdöstä.

On hyvä myös pitää mielessä, että vaikka harrastajan tämän hetkinen hevonen ei ole välttämättä lauantailähtöihin sopiva hevonen, voi se seuraava hevonen olla astetta parempi. Ja sehän se raviurheilun suola on, aina voi unelmoida paremmasta siitä todellisesta menestyshevosesta. Mutta ennen kuin harrastaja sellaisen hevosen mahdollisesti saa, ei innostus saa loppua heti alkuun!