Sähkönjakelun valvonnan ongelmat jatkuvat

Suomen sähkönjakelun verkkotoiminnan valvontamalli on ollut viime aikoina vilkkaan keskustelun kohteena. Valvonnan ongelmiin on reagoitu hallituksen toimesta, jonka hiljakkoin tekemässä esityksessä jakeluverkkojen kohtuullinen tuottoaste sitoutuneelle pääomalle laskisi ensi vuonna 4 prosenttiin viime vuoden 5,73 prosentista (eduskunnan lähetekeskustelu 18.2.).

Samassa esityksessä sähkön siirtohintojen kertakorotusten katto laskettaisiin nykyisestä 15 prosentista 8 prosenttiin. Nämä toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä, koska ne eivät korjaa itse perusongelmaa, tuoton laskentamallia.

Nykyisessä sääntelymallissa laskennassa käytetään jakeluverkon jälleenhankinta-arvoa, joka eroaa merkittävästi verkkotoimintaan laskentahetkellä sitoutuneesta pääomasta. Käytetty kohtuullisen tuottoprosentin laskenta perustuu oletukseen, että kaikilla sähkönsiirtoyhtiöillä olisi sama pääomarakenne (60 prosenttia omaa ja 40 prosenttia vierasta pääomaa). Kuitenkin oman ja vieraan pääoman suhteet ovat hyvin erilaisia eri yhtiöillä.

Sovellettu tuottolaskelma tarjoaa siis merkittävästi suuremmalla vieraan pääoman osuudella operoivalle yhtiölle etua lasketun sallitun tuoton osalta. Mikäli valvontamallin avulla halutaan ohjata yhtiön pääomarakennetta, sitä tulisi muuttaa siten, että yhtiöllä, jolla olisi vähemmän omaa pääomaa kuin asetettu tavoite, olisi pienempi tuotto. Pelkkä velkavipu ei siis riittäisi maksimituottoon. Nykyinen laskentamalli kannustaa nimenomaan suuren vieraan pääoman rakenteeseen.

Paljonko nykyinen valvontamalli sitten maksaa kuluttajille?

Suomen Sähkönkäyttäjät ry (Elfi) viittaa asiantuntijalausunnossaan eduskunnan talousvaliokunnalle professori Mikael Collanin 2020 tekemään selvitykseen. Sen mukaan sähkön siirtoliiketoimintojen tuoton kohdistamisella todellisille investoinneille ja käyttämällä yrityskohtaista WACC-tuottoa säästettäisiin kumulatiivisesti yli kymmenen miljardia euroa eli saavutettaisiin vuosittain ainakin 489 miljoonan euron kustannussäästö. Kyseinen muutos ei heikentäisi sähkön toimitusvarmuutta asiakkaille eikä tekisi siirtoyhtiöistä tappiollisia.

Siirtohinnoittelu on toinen tärkeä teema, johon olisi syytä kiinnittää huomiota. Voisiko internetyhteyden hinnoittelu, jossa asiakas tilaa tietyn ”kaistan” (tehon) ja maksaa siitä kiinteää kuukausierää, olla mallina?

Nykyinen hinnoittelu jakautuu kiinteään ja muuttuvaan osaan. Verkkoyhtiön kustannukset (kiinteitä) tulevat siirtokapasiteetin rakentamisesta eli ”kaistasta”. Muuttuvia kustannuksia verkkoyhtiöllä ovat vain siirtohäviöt (osuus muutama prosentti), ja niitä varten siirtoyhtiö joutuu ostamaan sähköenergiaa.

Laskutus joudutaan kuitenkin tekemään paitsi kiinteään kuukausimaksuun myös energiamaksuun perustuen. Siirtoyhtiöt ovat viime vuosina kohdistaneet korotukset kiinteään kuukausimaksuun, joten sen osuus laskuissa on noussut.

Nykytilanteessahan tyypillinen asiakas (esimerkiksi 500 kilowattituntia vuodessa) kesämökkiläisenä käytännössä maksattaa siirtoverkkomaksujaan muilla paikallisen energiayhtiön asiakkailla ja toisaalta kotipaikkakunnassaan (esimerkiksi 20 000 kilowattituntia vuodessa) sähkölämmittäjänä maksaa kotikunnan vähemmän kuluttavien talouksien maksuja.

Molemmissa kulutuspisteissä (kesämökki ja asuinpaikkakunta) on siis tyypillisesti sama (3x25A) ”kaista” käytössä. Sähkölämmittäjä maksaa huomattavasi suuremman siirtolaskun kuin mökkiläinen, vaikka verkkoyhtiö joutuu rakentamaan molempia varten yhtä järeän verkon eli ”kaistan”.

Tosiasia on, että verkko mitoitetaan siirtokapasiteetin eli asiakkaan ottotehon mukaan, ja tyypillinen mitoitus (3x25A) tarjoaa noin 16 kilowatin maksimitehon. Yhtä paksu kaapeli siis tarvitaan, olitpa sähkölämmittäjä tai kesäaikainen mökkiläinen. Hinnoittelu voisikin perustua pääsulakkeiden koon ja vuotuisen maksimiottotehon eli mitatun huipputehon yhdistelmään.

Nykyinen siirtohinnoittelu, jossa on mukana merkittävä energiamaksukomponentti, vääristää myös spot-markkinoiden hintasignaalia. Esimerkki: jos spot on negatiivinen, se on markkinoiden signaali siitä, että käyttäkää sähköä – saatte siitä jopa rahaa, koska sitä tuotetaan juuri nyt liikaa. Tämä ei kuitenkaan toteudu: siirtomaksun energiakomponentti muuttaakin sähkölaskun energiamaksun siltäkin tunnilta positiiviseksi. Mitä vähemmän hintaa vääristäviä signaaleja esiintyy, sen paremmin markkinat ohjaavat ja ohjautuvat.

Voisiko internet­yhteyden hinnoittelu, jossa asiakas tilaa tietyn "kaistan" (tehon) ja maksaa siitä kiinteää kuukausierää, olla mallina?