Suometallia pohjoisen metsistä
Kalmah lempimaisemissaan. Vasemmalta kosketinsoittaja Veli-Matti Kananen, kitaristi Antti Kokko, laulaja-kitaristi Pekka Kokko, rumpali Janne Kuismin ja basisti Timo Lehtinen. Mika VallinevaKalmahin kitaristi Antti Kokko kaipaa maailmalla liikkuessaan kotiseudun metsien rauhaa. ”Esiinnyimme Sloveniassa 20 000 ihmiselle. Oli mahtavaa soittaa suuren yleisön edessä, mutta heti keikan päätyttyä aloin kaivata takaisin Pudasjärven metsiin.”.
Antti ja hänen isoveljensä Pekka Kokko perustivat death metallia soittavan Kalmah-yhtyeen 1990-luvun lopulla Pudasjärvellä.
Yhtyeen sielunmaisema löytyy Pudasjärven metsistä ja soilta. Maailmasta löytyy tuskin monta raskaan rockin yhtyettä, joka ottaa yhtä äänekkäästi kantaa luontoarvojen puolesta.
Myös Kalmahin juuri ilmestynyt Palo-albumi tuoksuu suopursulle ja kävyille. ”Elä sytytä mehtäpaloa vaan kuuntele Kalmahin Paloa”, lukee yhtyeen kahdeksannen levyn saatekirjeessä.
Kalmahin maskotti on levynkansissa irvistelevä Suoherra. Hahmo kömpi esiin Pudasjärven suosta brittilegenda Iron Maidenin Eddie-maskotin innoittamana.
”Kieli poskessa luotu Suoherra jäi elämään. Myöhemmin aloimme nimittää musiikkiamme suometalliksi, koska kukaan muu ei soita sellaista.”
Huumorin taustalla kytee vakava sanoma. Pohjois-Suomen metsien tilanne huolestuttaa aidosti yhtyettä.
”Hakkutavoitteet on Pudasjärven seudulla kovat, mutta erityisesti hakkuiden jälkeinen maanmuokkaus pistää edelleenkin harmittamaan. Maaperä vejetään täysin mullikolle. Eihän se toivu siitä kymmeniin vuosiin”, Kokko harmittelee.
Hän toivoo, että suomalainen metsäteollisuus ottaisi mallia Ruotsista, jossa ei tehdä metsäojituksia.
”Puu kasvaa länsinaapurissa hyvin, vaikka siellä ei ojiteta metsiä. Ruotsissa jätetään soitten ympärille reilut suojakaistaleet, jotka ovat hyviä riistalle. Toivottavasti riistanhyödyllinen metsänkäsittely yleistyisi Suomessakin. Olisiko meidän luotava jonkinlainen kannustinraha.”
Kokko asuu vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa Pudasjärvellä, järven rannalla ja metsän keskellä. Metallimusiikki on hänelle harrastus ja sivutyö.
Hän toimii päivätyökseen ohjelmistosuunnittelijana. Työ hoituu etätyönä kotoa käsin.
Antti ja hänen vaimonsa Sanna ovat tuttuja TV1:n Eränkävijät-ohjelmasta, joka voitti parhaan tv-ohjelman Kultaisen Venlan tammikuussa.
He ovat mukana myös kolmannella tuotantokaudella, jota kuvataan parhaillaan.
Pariskunta ylläpitää Suoherra-metsästysblogia. Metsästys on heille elämäntapa ja syy siihen, miksi he muuttivat takaisin Pudasjärvelle.
”Asuimme muutaman vuoden Kiimingissä. Kun vaimo innostui metsästämisestä, aloimme käydä joka viikonloppu Pudasjärvellä. Tulimme siihen tulokseen, että meidän kannattaa muuttaa tänne pysyvästi.”
Valtaosa Kalmahin faneista asuu ulkomailla ja bändi myös keikkailee enemmän kotimaan rajojen ulkopuolella. Ulkomaalaiset fanit ovat huomioineet metsäaiheiset sanoitukset.
”Muutama turisti on tullut tekstien inspiroimina Pohjois-Suomeen kattelemaan meininkiä ja metsiä, joista me lauletaan. Se tuntuu aika ihmeelliseltä.”
Metallimusiikkia tehdessään Kokko löytää inspiraation hiljaisesta luonnosta.
Palo-levyn avauskappaleen Blood Run Coldin melodia on sama kuin Eränkävijä-ohjelman tunnusmusiikissa.
”Sain idean hillassa. Siellä muutkin ideat syntyvät, koska elämäni pyörii pitkälti metsän ympärillä. Jos voittaisin lotossa, ostaisin koko rahalla mettää. Siinä menisi loppuelämä niitä hoitaessa. Pysyisi kroppa kunnossa ja mieli virkeänä.”
Palo-albumi ilmestyi 6. huhtikuuta. Kalmah keikalla Oulussa 20.4. ja Vaasassa 21.4.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
