Parasta puutarhassa?
Kolumni
Mari mörö
Toukokuussa meille kärrättiin maisemointilampaiden mukana pari reppanakaritsaa. Emonsa hylkäämät, vähän kissaa suuremmat pallukat Viti ja Jaska piti pelastaa lehmänmaidolla ja tuttipullolla, muuten ne olisivat heittäneet henkensä.
Puutarhavieraita on tänä kesänä riittänyt kiitettävät määrät. Suurin osa vieraista on ollut kaksijalkaisia ja tullut paikan päälle kasvien vuoksi. Satoi tai paistoi, on katseltu kasveja ja keskusteltu niistä. Se on äärettömän hauskaa, sillä puutarhahöppänät kautta Suomen ovat samaa vihervirkkua heimoa.
Sitten on ollut nelijalkaisia vieraita tai oikeastaan työmiehiä. Ne ovat saapuneet tänne syömään rantaniittyä ja maisemoimaan paikkoja. Kuudessa vuodessa on rantamaisemasta tullut avoin ja pöheikkö hävinnyt. Kodikas mölinä on säestänyt puutarhapuuhia.
Vaikka tuttipullovaihe oli juhannuksena ohi, orvot olisivat halunneet juoda myös veden tutin läpi. Ne hakivat emon läheisyyttä ja turvaa. Toinen halusi olla sylissä, sillä syliin se oli tottunut intensiivisen imetysvaiheen ja röyhtäyttelyn aikana. On kyllä tehotuotanto kaukana tästä.
Piti alkaa emoksi. Siinä missä muut lampaat painuivat hommiin perinnebiotooppia syömään, kaksi orpoa karvanaamaa kärtti imettämistä neljän tunnin välein. Ei siinä paljon ehtinyt kaapia hartsia pullonkylkiin eikä kattiloihin eikä ehtinyt hakeutua vertaistuen pariin, vaikka netissä on paljon imetysaiheisia ryhmiä.
Kun lammas leimautuu ihmiseen, ei siinä paljon huilita. Lapsukaiset kulkivat perässäni kaiken aikaa, ja kukkapenkkien lähettyvillä ynnä kasvimaalla ne piti kytkeä kahvakuulaan.
Ihmistaimi oppii, lammas ei. Lampaan älykkyysosamäärä on lapasen luokkaa. Ne ovat ihastuttavia pöhköjä. Älykkäimmillään lammas oppii juomaan joko järvestä tai vesiastiasta ja pureskeltuaan kylpypyyhettä viiden minuutin ajan se sylkäisee pyyhkeen pois.
Pienet ja kovasti terhakoituneet Viti ja Jaska pääsivät sitten energian lisääntyessä kevennettyyn työharjoitteluun isojen lampaiden puolelle.
Lampaiden omistaja tietää kaiken lampaista, ja hän kutsui orpoja tupalampaiksi. Tupaan eivät lampaat sentään meillä pääse. Riitti, että ne järsivät hernepenkin, ja Viti söi satiinivaleunikon ainoan lehtiruusukkeen. Tosin se oli ennen kahvakuulan hankkimista. Kuonokoppaa ei lampaalle saa laittaa.
Alle minuutissa alkoi kauhea itku ja älämölötys. Järjestäytynyt lammaslauma ei huolinut ihmiseen tottuneita lellipentuja työmaalleen. Pomovuona potki Jaskaa päähän. Jos on mahdollista, että lammas saa samaan aikaan sekä turpaan että kuonoon, niin Vitille kävi niin.
Mitkään normaalit lammasaidat eivät pidättele ihmiseen tottuneita orpoja lampaita, ja emonsydämeni oli särkyä. Miten vuoniensa kanssa muuten niin leppoisat uuhet kohtelivat näitä orpoja, on luonnon tapa selviytyä tungettelijoista.
Jaskalle on tullut jo ison pässin hajua. Viti ihmettelee korvamerkkiään ja haluaisi veden pullosta edelleen. Pian ne haetaan pois, kasvit ja me jäämme tänne. Parasta puutarhassa -kysymykseen löytyy yksi vastaus ja se on tässä: kaikki mikä on villiä, ei kolhi turpaan, pysyy jotenkin hanskassa tai sorkassa ja saa hyvälle tuulelle.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
