Saara Aalto valloittaa maailman myönteisellä sisulla - vaikka yksin!

Mielipide

12.12.201611:36

Kolumni

Kaijaleena Runsten

Britanniassa XFactorin sunnuntain vastaisena yönä voittanut Saara Aalto on uusi suomalainen kulttuurilähettiläs. Hän teki sen, mihin kukaan muu ulkomaalainen ei ollut populaarimusiikin ja viihteen kärkimaassa pystynyt. Oulunsalossa varttunut ja Järvenpäässä asuva Aalto raivasi tiensä finaaliin. Hopea ei tällä kertaa ole millään muotoa häpeä vaan itsessään voitto.

Ykköstila olisi ollut suorastaan mahdoton. Vaikka Britanniassa asuu eri alkuperää olevia ihmisiä enemmän kuin missään muussa EU-maassa, kotikenttäetu ratkaisi kisan. Se tuli selväksi jo lauantaina finaalin ensimmäisellä kierroksella, jossa voittaja Matt Terryn ohjaaja vetosi "Englantia" äänestämään suojattinsa puolesta.

Aalto oli kuitenkin tuomarien arvosteluista päätellen kilpailun todellinen tähti. Viimeisinä viikkoina tuomaristo taputti hänen suorituksilleen lähes joka kerran seisaaltaan. Myös sanalliset arviot olivat ylistäviä.

Kansainvälinen tähti Saara Aalto selvästi on. Hänellä on sitä karismaa ja lavasäteilyä, joka erottaa esiintyvistä taiteilijoista ne kaikkein parhaat omaksi joukokseen.

Hän nousi näin tämän hetken musiikillisten kulttuurilähettiläidemme harvalukuiseen sarjaan Karita Mattilan, Olli-Pekka Sarasteen, Osmo Vänskän sekä sellaisten bändien kuin Nightwish, HIM ja Apocalyptica rinnalle.

Kertaheitolla se ei kuitenkaan ole tapahtunut. Aalto on opiskellut musiikkia varhaislapsuudesta asti. Kulttuurikodin kasvattina hänen suurin voimavaransa lahjakkuuden ohella on ollut perhe, jossa on aina kannustettu omien lahjojen käyttämiseen.

Aalto on kiittänyt vanhempiaan siitä, että he kehuivat lapsiaan aina, eivät koskaan arvostelleet.

Ylen radiohaastattelussa itsenäisyyspäivän aattona Aalto kertoi myös siitä, miten suomalainen perisynti, kateus, on hänen elämässään vaikuttanut. Hän oli koulukiusattu, oman arvionsa mukaan iloisuutensa ja esiintymishalunsa vuoksi.

Musiikkiurakaan ei ole kovasta työnteosta huolimatta sujunut kovin ruusuisesti. Hän jäi kakkoseksi niin Talentissa kuin Voice of Finlandissa. Kummassakin edelle laitettiin perinteisempää suomalaista musiikkimakua edustanut laulaja.

Se kertoo, että levy-yhtiöt tekevät päätöksiä lyhyen kaupallisen tuotto-odotuksen perusteella. Varsinkin Suomen pienille markkinoille tämä linja tuottaa musiikkia kovin kapealla haravalla, mitä muusikot ovat toistuvasti arvostelleet.

Kotimaisessa some-vyöryssä Aalto on saanut myönteistä kannustusta mutta myös - no, me jo varmasti tiedämme sen, mitä sontaa siitä tuutista aivan liikaa syntyy.

Musiikkiyhtiöissä häntä on vähätelty eikä apuja kansainvälisen uran edistämiseen ole löytynyt.

Siitä päästään kysymykseen, miten toimii suomalainen musiikinvienti. Onko paukut suunnattu vain ns. korkeakulttuuriin? Vai niihin, jotka jo ovat musiikkiyhtiön tai muun kansainvälisen sopimuksen ansiosta valmiita astumaan vientimarkkinoille? Vai niihin, jotka ovat kotimaassa - jälleen levy-yhtiöiden valintojen ansiosta - nousseet suosituiksi?

Aallosta kuvattiin XFactor-ohjelmaa varten Senaatintorilla viikko sitten video, joka yksistään on luonut myönteistä Suomi-kuvaa paljon enemmän kuin moni maksettu mainosfilmi. Siinä on syy, miksi viihdeformaattien arvoa viennin välineenä ei kannata nykymaailmassa aliarvioida.

Suomalaisia artisteja kannattaisi vaikka valmentaa osallistumaan tällaisiin kilpailuihin. Tai tuupata heitä viihdemaailman tähtiä tekevien ruotsalaisten oppiin, jos ei itsellä managerointiosaaminen riitä.

Saara Aalto on kilpailumenestyksen jälkeen arvokas brändi - suomalaisen myönteisen sisun esimerkki. Toivon mukaan hänen arvonsa nyt ymmärretään kotimaassakin, eikä aleta veikkailla, milloin nainen saapuu itkien maitojunalla kotiin.

Hän on kääntänyt vastoinkäymiset voimaksi eikä ole antanut kateuden lannistaa. Kuten hän viisaasti sanoi Ylen haastattelussa: kateus syö sisältä. Senaatintorillakin hän korosti myönteisen ajattelun voimaa.

Jos jonkun asian haluaisin Suomessa muuttaa, niin juuri ajattelutavan. Kukin voi olla oman elämänsä saara aalto. Meistä jokainen on arvokas ja siksi kannattaa keskittyä tavoittelemaan omia unelmiaan.

Jos unelma on sanana liian "amerikkalainen", niin oleellista on tähdätä siihen, missä juuri minä olen parhaimmillani. Ja laatia suunnitelmansa sen mukaan. Sitä itselle sopivaa tähtäintä ei nimittäin kukaan muu voi tietää eikä kertoa. Toisten kadehtiminen on sillä tiellä hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa.

Millaisilta henkilökohtaisilta murheilta säästyttäisiin, kun varsinkin koulukiusaaminen mutta myös työpaikoilla tai lähipiirissä tapahtuva vähättely eivät jättäisi jälkiään.

Yksilöiden kautta ilmiö heijastuu myös koko kansantalouteen. Uskon, että emme junnaisi muita eurooppalaisia syvemmällä taantumassa, jos olisimme edes piirun verran myönteisempiä ja kannustaisimme itseämme ja toinen toistamme.