Kilpailutuksilla työtä ja elinvoimaa kuntiin
Julkisia hankintoja ohjaa lainsäädäntö, mutta hankintoihin voidaan vaikuttaa myös paikallisesti. Kilpailutukset on syytä miettiä jokaisessa kunnassa tarkkaan. Parhaimmillaan hankinnat piristävät aluetaloutta, yrittäjyyttä ja työllisyyttä, kun ne toteutetaan fiksusti lain raameissa.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että kuntavaaliehdokkaat haluavat, että kotimaisia tuotteita ja palveluita käytetään. Ehdokkaat ovat valmiita näkemään vaivaa, jotta hankinnat onnistuvat. Tämä koskee esimerkiksi lähiruokaa, sote-palveluita sekä kuljetus- ja rakennuspalveluita.
Kuntapäättäjät määrittävät kuntansa hankintapolitiikan linjat ja painopisteet, joita virkamiehet toteuttavat. Kotimaisuutta ja paikallisuutta voidaan huomioida esimerkiksi jakamalla hankinnat osiin.
Toinen vaihtoehto on suosia dynaamista hankintajärjestelmää, jossa kaikki kiinnostuneet toimittajat voivat pyytää pääsyä järjestelmään ja osallistua tarjouskilpailuun koko ajanjakson ajan. Näin kilpailutus pysyy auki ja mahdollistaa useamman yrityksen pääsyn sopimustoimittajaksi saakka. Hankinta ei ole suljettu niin kuin puitejärjestelyssä.
Hankintoihin asetettavien ehtojen on oltava kohtuullisesti toteuttavissa pk-yrityksissä, joita yrityskannastamme on 99 prosenttia. Aktiivinen ja ennakoiva vuoropuhelu toimialan yritysten kanssa voi parantaa sekä yritysten tuotekehitystä että hankinnan lopputulosta.
Keskeistä on myös jatkuva viestintä aluetasolla tulevista kilpailutuksista, jotta yrittäjät ovat tietoisia hankinnoista. Hankintakriteereissä voi korostaa esimerkiksi saatavuutta, tuoreutta ja vastuullisuutta.
Kunnat käyttävät vuosittain useita miljardeja euroja julkisiin hankintoihin. Tämä vaatii hankkijoilta osaamista, ja varsinkin pienemmissä kunnissa tarvitaan vielä lisätietoa hankintalain soveltamisesta.
Kunnissa hankintastrategioiden yleisyys on kasvanut viime vuosina. Silti on vielä varaa terävöittää linjauksia kotimaisia hankintoja edistäviksi. Näin päättäjät voivat suoraan vaikuttaa siihen, miten hankintoja kunnissa tehdään ja millainen tahtotila asetetaan hankintojen kotimaisuudelle, vastuullisuudelle ja kunnan elinvoimaisuudelle.
Vallitsevassa tilanteessa, jos koskaan, on arvioitava hankintojen vaikutukset kotimaisten yritysten menestymiseen ja työllisyyteen. Terve talous ja korkea työllisyysaste ovat avaimia kunnan vireydelle. Kuntapäättäjillä on aito mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka hankintoja toteutetaan fiksulla tavalla ja saadaan työtä ja elinvoimaa kuntiin.
Anssi Kujala
varatoimitusjohtaja
Suomen Yrittäjät
Tero Lausala
toimitusjohtaja
Suomalaisen Työn Liitto
Juha Marttila
puheenjohtaja
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK
Kunnat käyttävät vuosittain useita miljardeja euroja julkisiin hankintoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
