Finanssikriisi on demokratian kriisi

Yhteiskunnan kehitys rahoitetaan valtion ja kuntien verotuloilla. Veroja maksetaan kaupankäynnistä ja työtuloista. Jostakin syystä rahoituskaupalle on annettu verovapaus, vaikka kaikesta muusta ansiotoiminnasta maksetaan muun muassa arvonlisäveroa.

Varovaisten arvioiden mukaan rahoituskaupassa, kuten osakemarkkinoilla ja valuuttakaupassa, liikkuu jo yli viisinkertainen määrä rahaa valtioiden budjetteihin verrattuna. Muu ansio- ja yritystoiminta joutuu kohtuuttoman suuren verorasituksen kohteeksi, koska suurin osa ansiotoiminnasta on vapautettu kokonaan veronmaksusta.

Vähitellen rahoituskauppaan kumuloituu yhä suurempi osa yhteiskunnan pääomista, muun muassa valtion ja kuntien lainakorkojen muodossa.

Muutaman prosentin vuosikorot eivät tunnu suurilta, mutta jo kymmenessä vuodessa korkoa korolle laskettuna niistä kertyy mahtavia summia.

Muussa ansiotoiminnassa rahat palautuvat vähitellen verojen muodossa yhteiskunnan käyttöön, mutta rahoitusmarkkinoilla näin ei tapahdu. Pankeilla ei ole edes tuotantokustannuksia, vaan pankki luo lainaamansa rahat kirjaimellisesti tyhjästä.

Yhteiskunnalle tasainen kehitys on toivottavaa, koska tällöin järkevien päätösten tekeminen on helpompaa.

Sen sijaan rahoitusmarkkinoille tasainen kehitys on huono asia, koska pääomia on nopeinta kasvattaa jatkuvassa nousu- ja laskusuhdanteiden vuoristoradassa.

Rahoitusmarkkinat vastustavatkin kaikin keinoin valuutta- ja osakekaupan verotusta, jonka avulla rahoitusmarkkinoita voitaisiin ohjata pitkäjännitteiseen sijoitustoimintaan.

Finanssimarkkinoiden tehtävä on reaalitalouden, eli tavara- ja palvelutuotannon rahoittaminen. Tilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen – yhteiskunnan ja reaalitalouden työkalusta onkin tullut maailmantalouden diktaattori. Meidän on avattava pato, joka vapauttaa rahavirrat kierrätykseen ja johtaa kestävään kehitykseen.

Vain virtaava vesi pyörittää myllyjä ja virtaava raha yrityselämää ja yhteiskuntaa.

Yhteiskunta on vähitellen ajautunut samanlaiseen pattitilanteeseen kuin sata vuotta sitten, jolloin yhteiskunnan kehityksessä tarvittavat pääomat ja valta olivat keskittyneet aateliston haltuun, sen monien erioikeuksien kuten verovapauden ansiosta.

Sata vuotta sitten tämä ongelma ratkaistiin aateliston erioikeuksien poiston, verotuksen ja omaisuuden osittaisen uudelleen jakamisen avulla.

Maailmansotien jälkeen kaikesta oli pulaa, mutta valtiomiehet saivat silti yhteiskunnan rattaat pyörimään.

Nykyisessä tilanteessa kyse on siitä, että digitaalinen raha makaa väärässä paikassa tai pyörittää yhteiskunnan kannalta hyödytöntä toimintaa. Nyt tarvitaan taas viisaita valtiomiehiä, jotka palauttavat rahoitusmarkkinoiden vallan demokraattisesti valitulle parlamentille.

Valtioiden perinteinen tapa velkakierteen avaamiseksi on setelirahoitus.

EU:n kohdalla oleellinen kysymys kuitenkin on, kenelle rahat annetaan. Nyt näyttää siltä, että rahat päätyvät käytännössä yksityisille rahoituslaitoksille täysin vastikkeetta, vaikka EU:n pitäisi ottaa nämä rahoituslaitokset haltuunsa vastikkeeksi roskalainojen lunastamisesta.

Setelirahoitus kiihdyttää inflaatiota, mistä johtuen velat ja pankkitileillä olevat rahat häviävät taivaan tuuliin. Setelirahoitus johtaa mittavaan omaisuuden uusjakoon, josta hyötyvät eniten velalliset, mutta myös kiinteään omaisuuteen ja osakkeisiin satsanneet.

Samalla valuutta devalvoituu ja ulkomaalaisten tuotteiden hinnat nousevat, mutta elintärkeä ulkomaankauppa piristyy. Näin kävi Suomessa 1990-luvun alussa, kun markan arvoa laskettiin vuoden aikana lähes 40 prosenttia. Setelirahoituksen haittoja on helppo vähentää kohdistamalla verotus setelirahoituksesta hyötyviin tahoihin.

Paluu kansallisvaltioihin tai -valuuttoihin ei ole ratkaisu nykytilanteeseen, niitähän on kokeiltu jo aivan riittävän monta kertaa. Ne sopivat kansakunnalle, joka haluaa jatkaa yli varojensa elämistä.

Sen sijaan tarvitsemme uuden EU:n, jossa on entistä tiukempi budjettikuri ja toimiva enemmistövalta.

Tarvitsemme myös hallittua setelirahoitusta, jolla euron arvo lasketaan kilpailukykyiselle tasolle Kiinan valuutan kanssa.

Nykyinen vaihtosuhde ajaa EU:n teollisuuden umpikujaan.

Tärkeintä on kuitenkin rahoitusmarkkinoiden vallan palauttaminen demokraattiselle parlamentille ja veroparatiisien kriminalisointi.