Miksi kolmikyppinen lähti opin tielle?

Noin 57 000 korkeakouluopiskelijaa on vastaanottanut opiskelupaikan elo-syyskuun vaihteessa alkaviin alempiin ja ylempiin korkeakouluopintoihin.

Monessa kodissa eletään jännittäviä aikoja: viidennes yliopistossa aloittavista opiskelijoista on juuri ylioppilastutkinnon suorittaneita 19-vuotiaita. Ehkäpä asunnot on jo hommattu ja osa nuorista muuttanut uudelle opiskelupaikkakunnalleen, osalla se on vielä edessä.

Ammattikorkeakoulun aloittavien ikähaarukka jakautuu hieman tasaisemmin, mutta puolet opiskelupaikan vastaanottaneista opiskelijoista on alle 24-vuotiaita.

Olen kiitollinen siitä, että saan olla kartuttamassa tätä tilastoa. Minut tosin tilastoidaan ikähaarukkaan 30–34-vuotiaat.

Aloitin korkeakouluopintoni tilastollisesti katsottuna myöhään, vasta 27-vuotiaana. Tosin koskaan ei ole liian myöhäistä, siitä esimerkkinä yhdeksän yliopistoista opiskelupaikan vastaanottanutta 65-vuotiasta ja sitä vanhempaa.

Omassa kodissanikin eletään jännittäviä aikoja, vaikka opiskeluiden aloittaminen ei tarkoitakaan muuttoa uudelle paikkakunnalle. Jännitys kumpuaa siitä, miten saan opinnot sujuvasti alkuun ja miten yhdistän työn ja muun elämän opiskeluihin.

Vaikka uuteen hyppääminen aiheuttaakin harmaita hiuksia, päällimmäisenä tunteena on innostus. Mietinkin, mistä tällainen kolmekymppisen opiskeluinto on peräisin.

Samanlaista fiilistä ei ollut 19-kesäisenä, juuri ylioppilaaksi valmistuneena. Olisin lähtenyt korkeakouluun vain velvollisuudentunnosta ja todennäköisesti väärälle alalle. Sen sijaan lähdin etsimään itseäni työelämään. Sitä kautta löysin oman alani ja ajatus korkeakouluopinnoista kypsyi.

Motivaationa toimi aito halu kehittää omaa osaamista. Nälkä kasvoi syödessä ja päätöksen jatko-opintoihin hakeutumisesta tein puolessa välissä ammattikorkeakouluopintoja.

Motivaatio kasvoi; keskiarvoa oli saatava hilattua ylöspäin, jotta yliopiston ovat aukeaisivat. Aina keskivertoihin arvosanoihin tyytyneestä laiskottelijasta kasvoi tiedonnälkäinen tehopakkaus.

Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on parasta opiskelussa. Nautin suuresti uusien opiskelumetodien kokeilusta. Kova työ palkitaan hyvillä arvosanoilla.

Asiaan kuuluvat myös uudet ihmiset, verkostojen luominen sekä uudet mahdollisuudet työelämässä.

Ulkomaille lähteminen on korkeakouluissa tehty äärimmäisen helpoksi ja houkuttelevaksi. Sellaisiin mahdollisuuksiin kannattaa hanakasti tarttua.

Tiedän toki jo kokemuksesta, ettei opiskelu aina ole auvoista, mutta aion nauttia tästä hetkestä ja vallitsevasta opiskeluinnosta.

Tarinassa piilee opetuksen poikanen. Ei ole maailmanloppu, ellei alle parikymppisenä vielä tiedä, mitä haluaa isona tehdä.

Varsinkaan vanhempien tai sukulaisten ei kannata painostaa nuorta johonkin, mihin hän ei itse halua tai ole valmis. Kyllä se oma tulevaisuus sieltä muotoutuu, kun pääsee itse kokeilemaan siipiään.

Usein kuulee, miten erityisesti kulttuurialan koulutuksiin hakevia arvostellaan. Kuinkahan moni vaikkapa musiikin opinnoista innostunut on kuullut fraasin ”suoraan kortistoon”. Tai näyttelijän urasta haaveilevan unelmat on lytätty heti kättelyssä toteamalla, kuinka vaikeaa kouluun pääseminen on.

Kannustan jokaista miettimään, mistä oikeasti nauttii ja mitä haluaa tehdä ja tekemään töitä omien unelmien eteen. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että opiskelee tai tekee jotain mistä ei aidosti nauti.