Mielensäpahoittaja hyppäsi suksille

Kirjailija Tuomas Kyrö katselee kuvausrekvisiitaksi tuotuja suksia mietteliäänä. 60-luvulta peräisin olevat sivakat ovat puiset ja sauvojen sommat nahkaa.

”Kaikkiin suksiin liittyy tarina. Näillä on hiihdetty pienenä poikana ja ne ovat edelleen tallessa. Nämä ovat arvokkaat”, Kyrö toteaa kuvaajan omistamista suksista.

Mielensäpahoittajan hiihtokirjassa ruoditaan suomalaisten kansallislajia, hiihtoa. Kirjan yhtenä tavoitteena on nostattaa tunnelmaa Lahdessa tänä talvena käytäviin hiihdon MM-kisoihin.

Kyrö mietti kirjaa tehdessään, miten monipuolinen hyötyväline sukset olivatkaan ennen vanhaan. Kansa kulki suksilla asioilla, ja etenkin maaseudulla hiihto oli välttämättömyys.

”Kun talvi tuli ja järvet jäätyivät, syrjäkylien asukkaat pääsivät hakemaan lanttuja ja emännän jostain kauempaa. Sodissa jääkärit ja kaukopartiomiehet liikkuivat hiihtämällä. Hiihtäminen on osa kansallista tarinaamme”, Tuomas Kyrö kuvailee.

Kyrön varhaisimmat hiihtomuistot ovat lapsuuden mummolasta.

”Olin Lake Placidin talviolympialaisten aikaan 5-vuotias. Kisojen innoittamana hiihdin isoisän kanssa pellolla ja matkin ampumahiihtokisoja. Minua kiinnosti erityisesti sakkokierroksen kiertäminen. Se oli mielenkiintoinen poikkeama tavallisesta väliaikaväännöstä.”

Kyrön ollessa 9-vuotias pohjoishelsinkiläisen ala-asteen oppilaat koottiin liikuntasaliin katsomaan Sarajevon olympialaisia.

”Ruotsin opettajamme sanoi, että hiihtoa ei katsota kesken koulupäivän. Nousimme kapinaan. Opettaja kuitenkin heltyi, kun sanoimme, että ruotsia voi opiskella joka päivä, mutta olympialaiset ovat kerran neljässä vuodessa. En usko, että hiihto kiinnostaa yhtä paljon tämän päivän helsinkiläisiä kymmenvuotiaita.”

Kirjailijan oma hiihtoinnostus lopahti ala-asteella, kun liikunnanopettaja määräsi lapset hiihtämään säällä kuin säällä.

”Saatoimme hiihtää kuusi kiloa painavilla koulusuksilla, kun lumesta ei ollut tietoakaan.”

Kyrö palasi ladulle vasta kolmekymppisenä Lapissa. Oli lunta ja mikä parasta: sai hiihtää yksin ja omaan tahtiin. Hiihtämisestä tuli hänelle harrastus.

Kyrön luomasta Mielensäpahoittajasta on tullut merkittävä suomalainen kirjallisuuden hahmo. Se on tehnyt Tuomas Kyröstä sukupolvensa menestyneimpiä kirjailijoita.

Vanhan jäärän hahmo syntyi ”vahingossa” syksyllä 2009, kun Ylen Radioteatteri päätti toteuttaa 20-osaisen radiokuunnelmasarjan. Tekijäksi valikoitui tuolloin melko tuntematon romaanikirjailija Tuomas Kyrö.

Kyrö muistaa, että projektia leimasi kiire. Deadline puski päälle ja hänen piti rustata viisiminuuttisia tarinoita pikavauhdilla.

Kyrölle välähti mieleen hyvän kaverin edesmennyt isoisä, jonka hän tapasi kerran 80-luvun lopulla. Vanha herra tapasi aloittaa lauseen: ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”, pohtiessaan nykymaailman menoa.

Mielensäpahoittajan esikuva eli Keski-Suomessa, mutta Kyrö ei halua paljastaa paikkakuntaa.

”En ole sijoittanut hahmoa mihinkään, joten jokainen saa kokea sen haluamassaan paikassa. Jos kertoisin kunnan nimen, sinne saatettaisiin perustaa Mielensäpahoittajan museo”, Kyrö naurahtaa.

Kuunnelmasarjan piti olla yksi tilaustyö muiden joukossa, mutta toisin kävi. Tekijöille alkoi sadella runsaasti positiivista palautetta.

”Palautetta tuli niin paljon, että ymmärsin osuneeni johonkin. Hahmossa oli alusta alkaen joku tuttuus, joka vetosi ihmisiin. Suosioon vaikutti yhtä paljon se, että Antti Litja oli lukijana.”

Mielensäpahoittajasta tuli ilmiö. Kaikki romaanit ovat olleet menestyksiä. Dome Karukosken ohjaama elokuva rikkoi maagisena pidetyn 500 000 katsojan rajan. Teatterinäytelmät niin Suomen Kansallisteatterissa kuin lukuisissa maakunnissa ovat menestyneet hyvin.

Kyrö toteaa, että Mielensäpahoittajan kohdalla tähdet ja ajoitus olivat kohdallaan.

”Jos Tuntematon sotilas olisi ilmestynyt 70-luvulla tai Juoksuhaudantie 60-luvulla, ne eivät olisi olleet sidottuna aikaan ja menestystarina olisi saattanut jäädä toteutumatta.”

Kirjailijan mukaan Mielensäpahoittajassa on parasta sen monimuotoisuus: mies ja asenne taipuvat vähän kaikkeen.

”Kirjamessuilla oli Mielensäpahoittajan ruokarekka ja Lahden MM-kisoihin valmistuu Mielensäpahoittajan metsäkatsomo”, Kyrö sanoo.

”Olen kirjoittanut uuden kirjan, kun olen löytänyt uuden ja mielenkiintoisen kulman. Minkäänlaisia viisivuotissuunnitelmia ei ole tehty.”

Kirjailija on yllättynyt hahmon pitkästä elinkaaresta.

”Kolmisen vuotta sitten ajattelin, että tämä on tässä. Kun ohjaaja Dome Karukoski alkoi tehdä Mielensäpahoittaja-elokuvaa, hän toi mukanaan uuden kulman ja innon, joka tarttui minuun.”

Ensi keväänä Tampereen Työväenteatterissa saa ensi-iltansa Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmä. Kyrö työstää parhaillaan samannimistä kirjaa. Myös elokuvan jatko-osa on suunnitteilla.

Mielensäpahoittajan kirjakäännöksiä on julkaistu Hollannissa ja Etelä-Koreassa ja pian koittavat Saksan ja Englannin vuoro.

”Käännösten haasteena on se, miten käännetään jutut, joissa Juhla-Mokkaa myydään kaksi yhden hinnalla, eikä jälleenmyyjille. On luotettava siihen, että kääntäjä keksii vastaavia asioita.”

Kirjailijalle tulee paljon palautetta Mielensäpahoittajasta, joskin hurjin ryöppy on takana.

”Ruokamarkettien käytävillä kuulee toisinaan hyviä mielipahoja. Joku saattaa valittaa minulle, miksei ole kahden grillimakkaran paketteja. Kirjoittaminen on tylsimmillään puuduttavaa, joten välillä minua hämmästyttää, kuinka vahvasti kirjat vaikuttavat lukijoihin.”

Kyrö muistuttaa, että Mielensäpahoittajalla on myös vakava puoli ja hänen ongelmansa ovat aitoja. Jurputtamisen takana on yksinäisyys ja ikääntyminen.

”Moni lukija on kiitellyt, että kerrankin joku sanoo asiat suoraan. Eräässä kirjeessä puolestaan kerrottiin, että oma puoliso on terminaalivaiheessa ja hän kuuntelee Mielensäpahoittajan juttuja äänikirjoista. Tuollainen palaute aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä”, Kyrö toteaa vakavana.

Kyrö löytää mielipahoja muun muassa paikallislehtien yleisönosastoilta. Pienet asiat muuttuvat suuriksi paikallislehdissä.

”Valtakunnan päälehden yleisöosastokirjoitukset on liian harkittuja. On paljon juurevampaa kuulla, kuinka katiska on varastettu tai kaupassa sinutellaan.”