Hakkuumääriin keskittyvä keskustelu sumentaa ilmastokeskustelun kokonaiskuvan

Juho Aallon mielestä suomalaisella ympäristö-, metsä- ja ilmakehätutkimuksella on kovat meriitit, joiden päälle on hyvä rakentaa. Kuva: Jyrki Luukkonen

Sanotaan, että päivittyneiden maankäyttösektorin nielu- ja päästölaskelmien myötä Suomen ilmastolain hiilineutraalisuustavoitteelta on pudonnut pohja pois. Toisaalta sanotaan, että ilmastotavoitteista ei tule peräytyä edes muuttuneissa olosuhteissa.

Kysymyksessä vallitsee jakolinja kantaa ottavien – järjestöjen, puolueiden, mediatoimijoiden ja jopa tutkijoiden – välillä sen mukaan, arvostaako tärkeämmäksi puunkäytön tarjoamat välittömät aineelliset hyödyt vai ilmastonmuutoksen hillitsemisen. Ilmeisesti jakolinjan muodostumista luonnehtii vahvasti se, missä määrin kunkin kannanottajan omat edut ovat sidottuina puunkäytön tarjoamiin välittömiin hyötyihin.

Puunkäytöstä välitöntä hyötyä kokevat näyttävät olevan taipuvaisia sivuuttamaan sen, että laskelmien päivitysten lisäksi myös viime vuosikymmenen aikana aikaisempaan verrattuna runsastuneet hakkuut – siis kasvanut puun kysyntä – ovat aivan osaltaan puskeneet nielutavoitteita kauemmaksi.

Puunkäyttöä painottavien ajattelussa globaalissa metsäteollisuustuotteiden kysynnässä on sellainen kasvumahdollisuus, jota on tavoiteltavaa pyrkiä hyödyntämään sittenkin, vaikka se olisi ilmastonmuutoksen perspektiivistä haitaksi.

Ilmastonmuutoksen hillitsemistä painottavien ajattelua tapaa luonnehtia se ylellisyys, että omat edut eivät näytä vaarantuvan, vaikka hakkuumäärä olisi nykyistä alempikin.

Puunkäyttöä puoltavien tahojen ylellisyytenä näyttää olevan tapa ajatella, että ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on vielä aikaa valikoida ja jättää käyttämättä joitain keinoja.

Sen sijaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä puoltavien ajattelutavassa ei vallitse ylellisyyttä, että olisi mahdollista jättää joitain ulottuvillamme olevia realistisia keinoja valikoiman ulkopuolelle.

Ilmastonmuutoksen hillitsemistä painottavien ajattelussa nielutavoitteen karkaaminen kauemmas ei saa johtaa kunnianhimon vähentymiseen, sillä ilmastonmuutos on niin vakava, ihmiskunnalle jopa olemassaolon mahdollisuuksia uhkaava kriisi. Sen sijaan muuttunut tilanne on päinvastoin peruste ponnistella ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vielä aiempaa enemmän.

Ilmastonmuutosta ei ole peruutettu maailmanpolitiikan akuutin myllerryksen katveessa, vaan sen luomat uhkakuvat ovat edelleen syventymässä tavoilla, joilla on potentiaalia jättää suurvaltojen johtajien omituiset edesottamukset lopulta pitkässä historiankirjoituksessa vähäpätöiseksi sivujuonteeksi sen rinnalla, mitä muuttuva ilmasto saa aikaan.

Ilmastonmuutos on viheliäinen ongelma, ja viheliäisessä ongelmassa on yleensä paljon tekijöitä ja muuttujia, jotka tekevät ongelmasta monimutkaisen. Viheliäiseen ongelmaan liittyy myös erilaisia arvoja ja näkökulmia, ja niitä voidaan luonnehtia avoimiksi ja ajassa muuttuviksi.

Viheliäiset ongelmat ovat uniikkeja, jolloin ratkaisumallit eivät ole suoraan siirrettävissä ongelmasta toiseen. Mikä tahansa viheliäisen ongelman ratkaisumalli tuottaa yleensä hyötyjä joillekin mutta haittoja toisille.

Neuvoisin päätöksentekijöitä keskittämään huomionsa näiden hyötyjen ja haittojen luonnehtimien ristiriitojen huomioimiseen rakentavassa hengessä ja konkreettisilla ratkaisuilla.

Toinen neuvoni on panostaa alan tutkimukseen, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Suomalaisella ympäristö-, metsä- ja ilmakehätutkimuksella on kovat meriitit, joiden päälle on hyvä rakentaa. Matkalla täydellisen tiedonpuutteen pimeydestä kohti kokonaisvaltaisen ja kattavan tutkitun tiedon valoa Suomella on potentiaalia olla suurvalta, joka kulkee jo nyt siinä eturintamassa, jossa ei yleensä enää olla ensimmäisenä valonpuutteen vuoksi kompastumassa.

Tämänhetkinen julkinen keskustelu vesoo lohduttomasti lillukanvarsia muutamien vuosien kotimaisissa hakkuumäärissä, jolloin iso kuva tuppaa unohtumaan. Se on tämä: Suomalainen metsäluonnonvara lienee eräs maailman kestävimmin hyödynnettävissä olevista uusiutuvista luonnonvaroista, kunhan vain menetelmät ja hyödyntämisen intensiteetti ovat sopusoinnussa elonkehän asettamien rajojen kanssa.

Metsiemme kasvua voidaan jonkin verran lisätä oikeilla metsänhoidon ratkaisuilla. Metsien resilienssiä voidaan terästää ennen muuta pitämällä huolta metsien monimuotoisuudesta, ja samoin hiilivaraston pysyvyyttä voidaan auttaa monin metsänhoidon valinnoin.

Pitkällä aikavälillä metsäteollisuudellemme on tarjolla jopa jotakuinkin viime vuosien toteumaa vastaava määrä kestävästi tuotettua, uusiutuvaa raaka-ainetta, kunhan vain puun energiakäyttöä saadaan määrätietoisin toimin vaihe vaiheelta vähennettyä oleellisesti nykyistä alemmalle tasolle.

Juho Aalto

MMT

Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman johtaja