Huolto- varmuus turvattava
Huoltovarmuuden turvaamiseksi Suomen tulee aktiivisesti edistää varautumispolitiikkaa EU:ssa ja laajemmin kansainvälisesti. Euroopan unionin maiden keskinäinen mutta myös laajempi kansainvälinen riippuvuus asettaa haasteita huoltovarmuudelle. Ilman määrätietoista vaikuttamista huoltovarmuutemme kärsii.
Korona on osoittanut huoltovarmuutemme olevan haavoittuva. Esimerkiksi energiapolitiikkamme ei tue huoltovarmuutta, ostamme energiastamme edelleen merkittävän osan idästä.
Voimmeko luottaa idän tempoilevaan ja osittain röyhkeään politiikkaan?
Siksi meidän tulee kiinnittää huomio muun muassa energiaturpeen kiihtyvään alasajoon toisenlaisesta näkökulmasta, ja se on huoltovarmuus. Uusi teknologia on haavoittuvaa ja riippuvaista maamme rajojen ulkopuolisiin tapahtumiin.
Huoltovarmuus tulee aina asettaa ideologian edelle, kaikissa olosuhteissa.
Ari Prihti
Punkalaidun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
