Doping, synneistä suurimpia

Tuolla pimeässä marraskuisessa

illassa hölkätessä osaa arvostaa laadukkaita urheiluvälineitä.

Välineillä on väliä. Kunnon lenkkareiden ansiosta vanha polvivaiva on jättänyt rauhaan ja teknisten materiaalien ansiosta on sopivan lämmin sekä virtaviivainen olo.

Juoksenko minä sitä lujempaa mitä paremmat välineet minulla on? Tuskin juoksisin ollenkaan, jos jalassa olisi mitkä tahansa sämpylät. Mutta minähän voin olla juoksemattakin, sillä minähän vain harrastan.

Toiset urheilevat työkseen. Ammattilaisena sitä yrittäisi varmasti hyödyntää kaikki keinot olla se kaikkein virtaviivaisin ja nopein. Hankkisi ne oletettavasti

parhaimmat lenkkarit, nopeimman uimapuvun tai parhaiten liitävimmän hyppyasun. Söisi mahdollisimman laadukasta ruokaa, nukkuisi kunnolla ja harjoittelisi oikein kovasti.

Mutta mitä sitten jos se ei riittäisi, jos ei siltikään olisi kaikkein paras?

Eräs entinen dopingia kokeillut kilpahiihtäjä kertoi, että hän halusi kerran elämässään kokeilla, miltä ferrari tuntuu. Aika inhimillistä?

Kun ammattilaisen välineet ovat huippuluokkaa ja sitä treenaa kuin eläin, mutta menestystä ei tule, onko se oikeastaan mikään kovin suuri ihme, että menestystä tavoitellaan keinoja kaihtamatta?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sitten sitä voisi ruveta tekemään ihan oikeita töitä. Mutta jos sitkeästi pitää kiinni tavoitteistaan olla ammattiurheilija, niin menestystäkin on tultava, jos haluaa palkkaa.

Suuressa syntien listassa doping on nostettu aika uskomattoman korkealle.

Mitenkään vähättelemättä sitä, että rikotaan yhteisesti sovittuja sääntöjä tai vähättelemättä mahdollisia terveyshaittoja.

Mutta onhan koko asetelma aavistuksen

verran koominen. Aikuiset ihmiset päättävät, että on olemassa lääkeaineita, piristeitä ja vastaavia, joita ei saa käyttää, mutta jäljelle jää liuta rohtoja, jotka ovat sallittuja. Urheilijat ja lääketiede tasapainoilevat sitten siinä rajamailla.

Ilmeisesti aika moni suomalainen uskoo puhtaan urheilun illuusioon, että parhaimmat ovat parhaita vain kovan treenin ja

lahjojensa ansiosta. Ja kun illuusio uskalletaan rikkoa, niin kyllä käy suututtamaan.

Dopingin käyttö tuntuu vavisuttavan yhteiskunnan hyvinvointia enemmän kuin rattijuopot, rasistit ja raiskaajat. Sitä halveksutaan ja moititaan tarmokkaasti. Dopingkohujen aikaan synnittömiä

hurskastelijoita löytyy kansan syvistä riveistä pilvin pimein.

Minua vavisuttaa se, että antidoping-toimintaan käytetään ihan hirvittävästi rahaa.

Dopingin käytön vaaroista tiedottaminen ei ole pahasta, mutta miksi yhteiskunnan varoja pitää käyttää siihen, että aikuisia ihmisiä vahditaan ja heidän virtsanäytteitä tutkitaan vähän väliä?

Jostain uutislähteestä kuulin, että yksistään Aino-Kaisa Saarisen testaamiseen on käytetty tänä vuonna 10 000 euroa. Sillä budjetilla järjestettäisiin aika monta lasten urheilukoulua tai satujumppatuntia.

Kilpailuvietti ja voitontahto vievät

pitkälle tai tekevät elämästä helvettiä.

Kun mikään ei riitä eikä tuota tyydytystä, kun ei ole mihinkään tyytyväinen, on elämä aika tuskaista. Kun ei ole edellytyksiä

menestykseen, jota niin kovasti janoaisi.