Onko kaikilla kuntalaisilla yhdenvertainen oikeus paikallisdemokratiaan?

Mikä on kotikuntamme huomenna, ketkä tekevät meitä koskevia päätöksiä ja missä?

Kuntauudistuksen tarpeellisuutta perusteltiin vielä vuosi pari sitten kuntatalouden ongelmanratkaisuna.

Nyt on ääni kellossa muuttunut. Tänään myönnetään jo avoimesti, että kuntatalous ei korjaudu kuntakokoa kasvattamalla.

Kuntauudistuksessa taitaakin olla kyse poliittisesta vallasta eikä kunnallisesta itsemääräämisoikeudesta, kuntataloudesta tai paremmista palveluista kuntalaisille.

Mitä tarkoittaa se, että vanhat kunnat lakkautetaan ja perustetaan 70–120 uutta suurkuntaa tai kaupunkia? Meille maaseudun asukkaille se tarkoittaa useimmiten sitä, että asiamme ja palvelumme hoidettaisiin jostakin keskuskaupungista ja vain kaupunkilaisten päätöksillä.

Onko reilua, että kaupungin asukkaat, jotka asuvat kaukana meistä, ohjaavat koko laajan maaseudun arjen elämää, investointeja, palveluiden saatavuutta omilla ”suppeilla” näkemyksillään ja asenteillaan? Eikö meillä itsellämme ole siihen mitään sanomista?

Miksi emme saa päättää omista asioistamme yhdenvertaisesti kaupunkien asukkaiden kanssa? Montako valtuutettua sinun nykyinen kuntasi saisi kuntaliitoksen jälkeen perustettavaan suurkunnan valtuustoon tai hallitukseen?

Perustettavissa suurkunnissa nykyinen kunnallishallinto toimisi ilman maaseudun ihmisten omaa tahtoa, paikallistuntemusta ja arkitietoa.

Alueelliset erot on tunnistettava ja tunnustettava kuntauudistuksessa ja samalla lainsäädäntöä paikallisdemokratiasta olisi uudistettava nykyaikaan.

Esimerkiksi omasta kunnastani: Vesannolta on Kuopioon 84–120 kilometriä asuinpaikasta riippuen. Mutta meillä itsellämme ei olisi sanan sijaa itseämme tai lähiympäristöämme koskevissa päätöksissä kuntaliitoksen jälkeen.

Suurkunnat ilman demokratiauudistusta olisivat demokratian ja yhteisöllisyyden loppu. Mahdollisen suurkuntauudistuksen yhteyteen tarvitaan myös demokratiauudistusta.

Mutta missä luuraavat innovaatiot ja ajatukset demokratiasta suurkuntauudistuksen yhteydessä?

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) kaavailemat suurkunnat tulisi ehdottomasti jakaa äänestysalueisiin, jotka voitaisiin muodostaa nykyisistä kunnista. Tällöin voitaisiin turvata lähidemokratia ja ihmisten itsemääräämisoikeus oman alueensa asioiden hoitoon yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta.

Toisin sanoen kunta tai kaupunki muodostuisi pitäjistä ja olisi siten jakautunut erisuuruisiin äänestysalueisiin, joilla olisi myös mahdollisuuksien mukaan omia paikallisia toimielimiä.

Tällöin uudistuksessa toteutuisi myös EU:n subsidiariteettiperiaate, jonka mukaan asiat tulee aina käsitellä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita asiat koskevat.

Kuntarakenteen murroksessa on nyt älyllisyydelle tilaa ja oikea hetki uudistaa kuntien lisäksi paikallisdemokratia vastaamaan tämän vuosituhannen vaateita. Muutoin meillä Suomessa on kohta Euroopan suurimmat kunnat pinta-alaltaan ja valtavat alueet vailla paikallisdemokratiaa.

Suurkunta, joka on jakautunut pitäjiin, mahdollistaisi pienten organisaatioiden edut, kuten joustavuuden ja tuotannon läheisyyden, mutta myös ison organisaation resurssit ja suurtuotannon edut niissä asioissa, missä tarvitaan kokoa ja voimaa.

”Nykyiset kunnat ovat pienoisyhteiskuntia. Kuntien pitää hallinnon ja palvelutehtävänsä lisäksi toimia asukkaidensa yhteisönä ja demokratian alustana sekä elinvoiman generaattoreina”, professori Risto Harisalo kirjoittaa ja näinhän se on.

Me tarvitsemme myös tulevaisuudessa pienehköjäkin kehittämiskeskuksia laajassa isänmaassamme kaupunkien välimaastoon.