Yliö: Metsällä, maatiaiskarjalla ja luonnon monimuotoisuudella on yhteinen historia
Karjan ravinto ja sen niukkuus sekä ravinnon etsintä laajoilta laidunalueilta jätti jälkensä maatiaiskarjoihin, vastaavasti metsälaidunnus jätti jälkensä suomalaiseen metsään, Hilja Solala kirjoittaa.
Kyyttö metsälaitumella. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenMaataloushistorian vankasta tutkimusperustasta huolimatta yksi Suomen historiantutkimuksessa hiukan katveeseen jäänyt metsänkäytön osa-alue on metsän ja karjan yhteinen historia. Kesäisin karja laidunsi metsissä. Kotieläinten talviruokinnassakin turvauduttiin metsänantimiin kuten lehdeksiin, eli lehtipuista leikattuihin oksiin ja versoihin.
Nämä tekijät määrittivät karjanhoidon metsäsuhdetta perinteisen maatalouden ajan Suomessa.
Ruotsin maatalousyliopistossa (SLU) on tehty ansiokasta monitieteistä tutkimusta karjan, metsän ja luonnon monimuotoisuuden yhteisestä historiasta. Historialla on paljon annettavaa näiden teemojen välisen yhteyden monitieteiseen tutkimukseen, sillä laidunnuksen kautta karjan ja metsän yhteinen historia on maataloushistoriantutkijalle itsestään selvää.
Suomessa näiden kahden teeman yhteinen historia, saati metsälaiduntamisen vaikutus luonnon monimuotoisuuden historiaan on kuitenkin usein jäänyt historiantutkimuksessa metsäteollisuuden varjoon.
Tampereen yliopistossa käynnistyi tammikuussa ”Metsäyhteiskunta. Metsävarojen käyttö, kontrolli ja ekologia Suomessa, 1700–1850” -hanke, joka laajentaa nykyihmisen ymmärrystä metsistä aikana, jolloin monien oma metsäsuhde on etäinen.
Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa tutkitaan menneisyyden ihmisten arkipäiväistä metsienkäyttöä esiteollisen ajan yhteiskunnassa, ennen modernin metsäteollisuuden läpimurtoa.
Kuten maataloushistoriaan erikoistunut filosofian tohtori Kirsi Laine on todennut, metsälaidunten merkityksen tai niiden käyttöintensiteetin arviointiin tarvittavat suorat arkistolähteet puuttuvat. Toisaalta Ruotsissa Anna Westin on analysoinut uraauurtavassa agraarihistorian väitöskirjassaan juuri laitumia, kotieläinmääriä ja laidunnustarvetta.
Metsäyhteiskunta-hankkeessa tartumme haasteeseen. Miten yksityiskohtaista tietoa metsän ja kotieläinten yhteisestä historiasta voidaan vähintäänkin paikallisen metsänkäytön näkökulmasta saada selville, lähdeaineiston rajallisuudesta huolimatta?
Hankkeen yhteistyökumppanina on Kansallisarkisto, jonka uusin osaaminen tekstintunnistuksen apuvälineistä mahdollistaa laajemman alkuperäislähteiden hyödyntämisen kuin muuten yhden hankkeen piirissä olisi mahdollista.
Kotieläinten poistuminen metsästä vaikutti niin kasvilajistoon, hyönteisiin kuin lintuihin.
Perinteisen maatalouden ajalla talveksi kerätyt rehuvarat eivät aina riittäneet kotieläinten ruokkimiseen uuden laidunkauden alkuun saakka. Keväällä karjan hätärehuksi saatettiin joutua kaivamaan lumisesta metsästä jäkälää.
Lehmien päästessä keväällä navetan hämäristä laitumelle monet olivat heikossa kunnossa. Karja tarvitsi tuolloin usein ihmisen apua päästäkseen navetan kynnyksen yli.
Pääosa eläimistä oli paikallista maatiaiskarjaa, ja talven nälkäruokinta on osaltaan vaikuttanut nykyisten suojeltujen Suomen alkuperäiskarjojen ominaispiirteisiin, kuten kestävyyteen.
Kuten ravinto, sen niukkuus sekä etsintä laajoilta laidunalueilta jätti jälkensä maatiaiskarjoihin, vastaavasti metsälaidunnus jätti jälkensä suomalaiseen metsään. Laiduntavan maatiaiskarjan ja metsäluonnon yhteisvaikutuksessa ajan saatossa syntyneet, nykyään uhanalaiset perinnebiotoopit ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta.
Keväällä karjan hätärehuksi saatettiin joutua kaivamaan lumisesta metsästä jäkälää.
1800-luvun jälkipuolella moni asia karjanhoidossa alkoi muuttua metsäteollisuuden, tehostuvan karjanruokinnan ja heinän peltoviljelyn myötä. Perinteiseen karjanhoitoon liittyneen metsänkäytön vähittäinen loppuminen aiheutti kriisin ekosysteemeissä ja vaikutti metsälaidunnuksen myötä muodostuneisiin perinnebiotooppeihin.
Kotieläinten poistuminen metsästä vaikutti niin kasvilajistoon, hyönteisiin kuin lintuihin. Nykypäivän alkuperäisrotujen kesätöihin kuuluukin usein erilaisilla perinnebiotooppialueilla laiduntaminen.
Metsien, maatiaiskarjojen ja luonnon monimuotoisuuden yhteisen historian esiin nosto monipuolistaa käsitystä menneisyyden metsäsuhteestamme. Samalla ylipäätään suomalaisten maatiaiseläinten ja perinnebiotooppien yhteyden tunnettuus voi lisääntyä.
Metsäyhteiskunta-hankkeessa tuotettavaa tutkimustietoa maatiaiseläinten ja metsien yhteisestä historiasta voidaankin hyödyntää sekä usein uhanalaisten alkuperäisrotujen että luonnon monimuotoisuuden eteen tehtävässä työssä.
Hilja Solala
filosofian tohtori, historiantutkija
Tampereen yliopisto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
