Kädet sidottu ja suu supussa
Henrik Hohteri: Tuottajat ja muut mikroyrittäjät tarvitsevat nykyistä laajemmat oikeudet neuvotella toimeentulostaan.8.10.201802:00
Viime viikolla MT uutisoi kaksi tapausta, joissa työntekijät ajoivat itselleen kohtuullisia ehtoja.
Tapaus ykkönen olivat ammattiyhdistysten poliittiset lakot hallituksen ajamaa irtisanomissuojan heikennystä vastaan.
Tapaus kakkonen: Närpiön vihannes puolustaa rekisteröitynä tuottajaorganisaationa jäsentensä etuja, kuten tuottajahintoja.
Tarkempi vertailu osoittaa, että kahdelle etujaan ajavalle ryhmälle on annettu hyvin erikokoiset työkalupakit toimeentulonsa puolustamiseksi.
Työntekijä saa kuulua ammattiliittoon. Ammattiliiton idea on, että siihen kuuluisi mahdollisimman suuri osuus työntekijöistä. Vaikka työntekijä ei kuuluisi liittoon, liitolla on oikeus sopia hänen työpanokselleen minimihinta.
Liittojen kautta työntekijä saa lakkoilla.
Liitot säätelevät työn tarjontaa vaikuttamalla eri alojen koulutusmääriin ja ne jakavat hintainformaatiota eli tietoa palkkakehityksestä.
Viljelijä on lain edessä yrittäjä. Yrittäjähän poikkeaa työntekijästä siinä, että hän on riistäjä, joka tilaisuuden tullen keinottelee ja pistää kartellin pystyyn.
Viljelijäkin saa kuulua etujärjestöön, mutta tämä järjestö on riisuttu vallasta. MTK saa huutaa, ja sitäkin rajatusti. Hinnoista ei saa hiiskua juuri mitään, sillä pelkkä puhe olisi laitonta hintasignalointia.
Hintainformaatiota MTK saa julkaista, kunhan se ei ole liian tarkkaa tai ajankohtaista.
1950-luvulla MTK tempaisi elintarvikkeiden luovutuslakon. Ei onnistuisi tänä päivänä. Se olisi kielletty boikotti.
EU:n rekisteröity tuottajaorganisaatio on pieni armopala maatalousyrittäjille. Muista yrittäjistä poiketen viljelijät saavat siis liittoutua ja sopia hinnoista, kunhan liitto on niin pieni, ettei sen toimilla ole laajempaa merkitystä.
Viljelijän lukeminen yritykseksi, jota pitää suitsia kilpailulakien keinoin, on kiistelty ajatus ja poliittinen valinta, jonka voisi tehdä toisinkin.
EU:ssa maatalouspolitiikan ja kilpailulakien suhdetta on puitu lukuisissa oikeustapauksissa. Pääsääntöisesti maatalouspolitiikka on kilpailulaeille alisteista.
Suomeen tämä riemu rantautui vasta vuonna 1995, kun maamme liittyi EU:hun.
EU:n vuoden alussa antamat lisävaltuudet tuottajaorganisaatioille ovat pieni nykäisy maatalouspolitiikan hyväksi.
Työntekijän oikeuksista ollaan kuitenkin vielä kaukana.
Epäkohdat eivät rajoitu maatalouteen. Miksi nälkäpalkalla polkevaa polkupyörälähettiä, maanviljelijää ja kansainvälistä pörssiyhtiötä koskevat samat kilpailusäännöt, vaikka voimasuhteet ovat täysin eri mittakaavaa?
Kilpailulainsäädäntö kohtelee ihmisiä epäinhimillisesti.
Yksi osallistuu kilpailuun turvatun konttorityöpaikan kautta. Kilpailutus ja siihen liittyvät murheet jäävät työpaikalle.
Kun yksinyrittäjä kilpailee, pelissä voi olla koko toimeentulo.
Tuottajat ja muut mikroyrittäjät tarvitsevat nykyistä laajemmat oikeudet neuvotella toimeentulostaan.
Kyykyttämistä ei halua kuluttajakaan, jota kilpailulait haluavat suojella. Tämän osoittavat monet kyselyt ja vahvasti porskuttava reilun kaupan bisnes.
Moni maksaisi kernaasti pari senttiä lisää leivästään. Kilpailu-uskonnon läpäisemät säännöt tekevät siitä hyvin vaikeaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
