Kone tuli metsään 1960-luvulla – tehokkuus kasvoi, mutta moni menetti työnsä

Kirjoittaja käsittelee tekstissään metsäalan muutosten vuosikymmeniä.  Kuva: Maria Miklas

Suomen maaseudulla ja metsätaloudessa 1960-luku merkitsi murroskautta.

Yhteiskuntapoliittisesti tietä tulevalle kehitykselle viitoitti tohtori Pekka Kuusi vuonna 1961 julkaistussa kirjassaan 60-luvun sosiaalipolitiikka. Hän kirjoitti muun muassa näin: ”maa- ja metsätaloudesta saatava työvoima on saatava siirtymään teollisuuden työvoimaksi” ”Talouskasvu on tärkeintä, tuottamaton työ pientiloilla on lopetettava”.

Näin tapahtui ja samalla ”nuorison siirtyminen köyhistä korpikylistä” asutuskeskuksiin vähensi puunkorjuussa tarvittavaa metsäteollisuuden työvoimaa. Metsätyöntekijöiden palkat kohosivat, mikä johti osaltaan kiihtyvään rationalisointiin ja koneellistamiseen.

Edesmennyt ympäristöpolitiikan tutkija, VTT ja dosentti Jussi Raumolin on katsonut, että 1960-luvulla metsäasiantuntijat pyrkivät edistämään puuntuotantoa maksimoivaa voimaperäistä metsätaloutta ja irrottamaan metsätalouden maataloudesta. Tämä kiihdytti niin sanottua maaltapakoa, koska korvaavia työpaikkoja ei etenkään Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäseuduilla juuri ollut.

Metsäyhtiöiden kansainvälinen kilpailu koveni ja palkkakustannukset ovat yrityksen kannattavuuden ja voitonmuodostuksen tärkeimpiä osatekijöitä. Raumolin mainitsee myös vuoden 1973 Lähi-idän sodan ja sitä seuranneen öljykriisin olleen tärkeä tekijä puunkorjuun koneellistamisen taustalla.

Raumolin mukaan suurten investointien aiheuttama velkataakka ja kannattavuuden heikentyminen lisäsivät painetta pyrkiä alentamaan puunkorjuun kustannuksia.

Jaakko Ebeling totesi vuonna 1968 julkaistussa Metsätehon tutkimusraportissa, että metsätyöpalkat ovat vuodesta 1962 nousseet noin 60 prosenttia, erityisesti hakkuun kustannukset. ”Koska palkkojen nousu tulee ilmeisesti jatkumaan, on kustannusten kurissa pitämiseksi siirryttävä lähiaikoina pitkälle koneellistettuihin korjuumenetelmiin.”

Samana vuonna metsäyhtiö Tehdaspuun toimitusjohtaja Heikkerö sanoi esitelmässään Aulangolla, että ei ole muuta mahdollisuutta palkkakustannusten alentamiseen kuin rationalisoinnin avulla tapahtuva työväen vähentäminen ja jäljelle jäävän työväen työntuottavuuden nostaminen esimerkiksi koulutuksen avulla.

1950-luvulla puunkaadossa pokasahat ja justeerit vaihtuivat moottorisahoihin. Puun kuljetuksessa metsästä teiden varteen traktorit alkoivat syrjäyttää hevoset 1960-luvun aikana.

Puun karsintaa ja katkontaa suorittavia monitoimikoneita kokeiltiin ensimmäisen kerran 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ensimmäiset, myös kaadon suorittavat, monitoimikoneet tulivat kokeilukäyttöön 1970-luvun alussa.

Raumolin tiivisti vuonna 1983: ”Puunkorjuun yksikkökustannukset olisivat noin 60 % nykyistä suuremmat, jos hakkuussa käytettäisiin pelkästään moottorisahaa ja metsäkuljetus tehtäisiin hevosella”.

Kehittyneiden monitoimikoneiden eli harvestereiden tulo metsiin aiheutti työpaikkojen kadon. Esimerkiksi vuonna 1999 Lillandt ynnä muut kirjoittivat: ”koneellistaminen on vähentänyt metsätyöpaikkoja voimakkaasti. Hakkuun siirtyminen metsureilta hakkuukoneille aiheutti 1990-luvulla metsureiden massatyöttömyyden”.

Haastattelemani eläkkeellä oleva itäsavolainen metsuri Matti muisteli tuota aikaa: ”Kortistoon miehet joutu talaveks, ei ollu näillä seuvuilla muuta työtä tarjolla”.

Matin, kuten monen maanviljelijä-metsurin, etuna oli maatila, joka tarjosi turvaa palkkatyön vähentyessä.

Metsurien asennetta monitoimikoneisiin kuvasti Maaseututyöväen Liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Virtanen minulle vuonna 1986 näin: ”Koneiden metsiin tuloon suhtauduttiin periaatteessa kielteisesti. Taustalla oli pelko koneiden aiheuttamasta metsurityöttömyydestä. Jos koneista olisi havaittu olevan edes jonkinlaista hyötyä metsurin työssä, niin suhtautuminen koneisiin ei olisi ollut jyrkän kielteistä. Kokemus osoitti, että koneet heikensivät metsurin roolia.”

”Parhaiden alueiden hakkuu koneilla kasvatti kiukkua koneisiin ja myös niihin ihmisiin, jotka istuivat koneiden ohjaamoissa.”

Virtasen mukaan 1980-luvulla koneisiin oli totuttu, tai alistuttu tilanteeseen, ja koneiden särkemislinjasta on siirrytty asialliseen suhtautumiseen.

Tietysti on otettava huomioon myös teknologian kehityksen myönteinen puoli: koneet vapauttavat ihmisen raskaasta ja kuluttavasta työstä. Haastattelemani Matti totesi: ”eihän mehtähomma herkkua ollut ainakaan talavella – ja ansiot oli vaatimattomat”.

Lauri Heikinheimon johtamassa vuonna 1972 julkaistussa metsätyöntekijätutkimuksessa havaittiin, että monet metsurit olivat sairaita ja köyhiä miehiä. Kehittyvä sosiaaliturva tuli apuun, mutta usein tavallaan liian myöhään. Raihnainen vanhuus vaatimattomalla eläkkeellä oli – ja on – monen metsurin arkipäivää.

Seppo Juutilainen

YTM, sosiologi