On harhaanjohtavaa yhdistää YTK ay-liikkeen kahinoihin
Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen esitti näkemyksiään työsopimuslakiin kaavailluista muutoksista ja yhdisti asiaan tarpeettomasti Yleisen työttömyyskassan YTK:n (MT 15.10.).
YTK on työttömyyskassa. Työttömyyskassana meidän tehtävämme on järjestää ansioturva 410 000 jäsenellemme. Lain mukaan me emme saa tehdä muuta.
Siksi on harhaanjohtavaa ja tarpeetonta yhdistää meidät ay-liikkeen ja hallituksen väliseen riitaan.
Toisin kuin Kuntonen antaa ymmärtää, ei jäsenyys YTK:ssa tai missään muussakaan Suomen 26 työttömyyskassassa estä jäsenyyttä ammattiyhdistysliikkeessä tai toisin päin.
Tämä tarkoittaa, että jos jäsenyys työttömyyskassassa vaikuttaa järjestäytymisasteeseen, ei vaikutuksen mekanismi ole jäsenyydessä, vaan jossain muualla.
Kuntonen on oikeassa, että YTK ei ole mukana neuvottelemassa tai päättämässä työttömyysturvan tasosta. Se on totta sen vuoksi, että se ei ole työttömyyskassojen tehtävä.
Myöskään esimerkiksi Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassa ei ole mukana neuvottelemassa työttömyysturvan tasosta.
Vaikka emme ole työmarkkinoiden osapuoli, on työttömyyskassoilla tärkeä rooli työmarkkinoiden toiminnan kannalta. Pidämme huolta siitä, että työttömyys ei nouse työllistymisen esteeksi.
Käytännössä mikä tahansa työttömyyskassa voi toimia hyvinkin aktiivisesti työttömyysturvan parantamiseksi kehittämällä pitkäjänteisesti omaa toimintaansa. YTK on tässä onnistunut.
Toimintamme on tehokasta, käsittelyaikamme ovat lyhyitä, asiakaskohtaamisten laatu on huipussaan ja asiointi meillä on vaivatonta.
Sanna Alamäki
toimitusjohtaja
Yleinen työttömyyskassa YTK
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
