Lukijalta: Ympäristöviestintä ja valtamedia hyödyntävät taitavasti toiston tehoa
Viestinnässä toistot tehoavat sekä hyvässä että pahassa, kirjoittaa Jukka Tuori. ”Toistot turruttavat kansalaiset ja he alkavat pitämään sanomaa totena.”Viestinnällä vaikutetaan lukijaan, katsojaan ja kuulijaan. Viestintäkanavia tulee koko ajan lisää. Erityisesti nuorison käyttämät kanavat ovat somessa. Algoritmit, tiedonkeruu ja tekoäly muokkaavat jokaiselle älypuhelimen käyttäjälle omanlaisensa todellisuuden.
Klikattava tarjonta on rajatonta. Ainakin osalle nuorisoamme todellisuus näyttäytyy erilaisena kuin meille vanhemmille.
Viestinnän tehoa yleisöön on tutkittu valtavasti. Vanhat ja uudet mediakanavat, valtiolliset toimijat, aktivistiryhmät ja mainostajat käyttävät tieteellisesti todistettua metodia aina. Se on toisto.
Tuore esimerkki tästä on valtamedioissamme toistettu Garden Helsinki -hankkeen uutisointi. Yle-uutiset ja ajankohtaisohjelmat sekä HS:n eri mediakanavat toistavat viikosta toiseen kaikissa uutisissa samaa sisältöä. Pääministerin toiminta pyritään leimaamaan kyseenalaiseksi. Toiston tuomareina media käyttää opposition johtajia ja jostain kaivettua tohtoria.
Toistolla aihe tulee suurelle yleisölle tutuksi. Toistojen jatkuessa passiivisestikin seuraavalle jää mielikuva, että pääministeri Petteri Orpo on toiminut jotenkin sopimattomasti. Garden Helsinki-hankkeessa ei ole kuitenkaan uutisoitu mitään rikollista, lain vastaista. Toiston tavoitteena on muokata äänestäjien mieliä tulevia eduskuntavaaleja ajatellen.
Toistot turruttavat kansalaiset ja he alkavat pitämään sanomaa totena.
Nuorten käyttämät somekanavat toimivat kansainvälisillä alustoilla, joille uutiset ja kohuviestit ilmestyvät lähes suorina. Faktat ja fiktiot voivat olla uutisvirrassa sekaisin. Disinformaatio rakennetaan usein aidon oloisille sivustoille ajankohtaisen uutisaiheen yhteyteen. Viestissä on siteeksi totta, jotta se tuntuu yleisöstä tutulta. Muutoin asiasisältö voi olla täysi harhaanjohtavaa.
Luontoaktivismi Suomessa perustuu lähes kokonaan viestintään ja toistoihin. Toki kerran kesässä käydään niittämässä toimittajien kanssa ketoa, josta saadaan näyttäviä kuvia ja videoita niin sanotusta oikeasta luonnonsuojelutyöstä.
Luontokatopaniikkia lietsotaan Suomessa liioitellen ja viesteihin sekoitetaan tahallaan mielikuvia autiomaista muualta maapallolta.
Luonnonsuojelu on sinänsä tärkeä, mutta se ei saa perustua valheisiin. Suomessa on virheellistä käyttää ”luontokato”-termiä.
Toistot viestinnässä antavat yleisölle tuttuuden tunteen. Toistot turruttavat kansalaiset ja he alkavat pitämään sanomaa totena. Näin meitä manipuloidaan politiikan, luonnonsuojelun ja geopolitiikan sektoreilla.
Jukka Tuori
agronomi
Huittinen
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat




