Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pelottavatko pedot? Kantrin lukijat kertovat.

    Eivät pelota.

    Asun maalla ja omalla pihamaallani ja sen lähettyvillä vierailevat säännöllisesti ainakin kettu ja ilves. Ketun olen nähnyt, ilvestä en koskaan. Kissapedon yöllisistä käynneistä kertovat lumeen jääneet jäljet ja nätisti peitellyt kakat hiekkakasassa tai tienposkessa.

    Asun myös susilauman reviirillä. Lähimmät hukan tassunjäljet ovat löytyneet noin sadan metrin päästä ulko-oveltani. Lauma on myös kaatanut vanhan, sairaan uroshirven näköetäisyydelle pihamaalta. Koskaan en ole sutta nähnyt, saati sitä pelännyt. Minulla on koira ja pieni poika. Liikumme pihamaalla, lähitienoilla ja maastossa kauempanakin. Pojan tai koiramme puolesta ei ole tarvinnut pelätä, ainakaan petoja, liipasinherkkiä metsämiehiä kylläkin. Vuosittainhan nekin toisiaan ampuu riistana.

    Kati Lyytinen, Yläne

    Kyllä petojen ilmestyminen pihapiiriin huolestuttaa meitä korvessa asuvia. Itselleni ei ole vahinkoja eikä silmästä silmään kohtaamisia petojen kanssa vielä sattunut, mutta tutulta luomuviljelijältä kotikunnassamme susilauma tappoi lähes parikymmentä lammasta muutama vuosi sitten. Eikä niitä susia kiinni saatu...

    Itärajalla tuulee kylmästi

    Asun maalla lähellä susiparin reviirin ydinaluetta, missä on myös runsas ilveskanta, ja omistan kotieläimiä. Perheessämme on metsästyskortti. Olen kurkkuani myöten täynnä – en suinkaan petoja, vaan petohössötystä. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon aivan niin kuin kaikki muutkin eläimet, eikä niitä todellakaan ole paljon. Pahimman vainon kohteeksi joutunut susi on äärimmäisen uhanalainen ja vähenee koko ajan.

    Eläimeni olen suojannut asiallisesti ja ihmisille ei pedoista mitään vaaraa ole. Lasten kanssa käyn tutkimassa susien jälkiä. Petopelolla ei edes ole mitään tekemistä petojen esiintymisen kanssa. Siellä missä pelkoa lietsotaan, ihmiset pelkäävät, vaikka mitään petoja ei edes olisi ja toisaalta petojen naapurissakaan ei pelätä, jos paikalla ei satu asumaan ketään hysteriaa lietsovaa.

    Erityisesti sudesta on tehty poliittinen keppihevonen, jonka avulla vihaa ja pelkoa lietsomalla pääsee näemmä ratsastamaan vaikka eduskuntaan saakka. Petovastaisuus on häpeällistä myös metsästäjien kannalta. Muutama petovihaa lietsova ja aiheesta valheita levittävä metsästäjä riittää mustaamaan koko hienon harrastuksen ja luontoon terveesti suhtautuvien metsästäjien maineen.

    Jos minä jotain eläintä pelkään, niin hirveä. Hirvi tappoi Suomessa 4 ja vammautti 165 ihmistä viime vuonna.

    Susien vaarallisuudesta sopii aloittaa keskustelu sinä päivänä, kun susiakin on metsissä liki satatuhatta ja ne tappavat muutaman ja haavoittavat pariasataa vuosittain. Silloin lähden itsekin susijahtiin mieluusti ja teen parista ylimääräisestä vaikka rukkaset. Nyt susi ei kestä yhtään kaatolupaa ja muidenkin petojen metsästyksessä tulisi noudattaa äärimmäisen pidättyväistä linjaa. Pedot pitäisi nähdä hyötyeläiminä, koska ne vähentävät hengenvaarallisia ja kymmenien miljoonien kuluja aiheuttavaa hirveä ja luontoomme kuulumatonta, lähes yhtä haitallista valkohäntäpeuraa.

    Metsänemä

    Petolistan kielenkäyttö on ajan hengen mukaisesti vääristynyttä, puhutaan pedoista, hiipimisestä ja pelottaako. Ei pelota. Ihminen on pahin peto, mitä maapallolla on koskaan elänyt. Ihmistä pitää pelätä, ei metsäneläimiä.

    En ole nähnyt ”hiipiviä ilveksiä”, susista ja karhuista puhumattakaan. Tunteeni ovat varsin surulliset. Silloin asiat olivat vielä kohdallaan, kun ihmisen tappamisvälineet olivat niin kehnot, ettei pystytty tappamaan kaikkia ”petoläimiä”.

    Teuvo Kuu-Karkku, Somerniemi

    Kokemukseni pedoista ovat kaksijakoisia. Ikävin kokemukseni liittyy susilaumaan, joka opetti pentujaan metsästämään. Harmi vain, että kohteeksi osuivat enoni omistamat lampaat, joita sudet purivat kaulaan tappaen ne.

    Huvittavampi petokokemukseni liittyy karhuun, jonka perässä ajoin iltahämärissä autollani. Karhu juoksi edessäni maantietä pitkin ja pudotteli juostessaan hätäpapanoita tielle.

    Karhun perässä ajanut

    Omalla kylällä on kautta aikain ollut havaintoja pedoista, yleisimmin susista tai karhuista. On ollut yllättäviä ihmisen ja karhun kohtaamisia, jotka ovat pelästyttäneet. Tai syksypimeän aikana sudet ovat ahdistelleet hiehokarjaa karkaamaan kotipihaan metsälaitumilta läpi aitojen.

    Kyllähän pedot puhututtavat, mutta ei niitä mielestäni hysteerisesti pelätä. Toki kunnioitetaan, varotaan ja pyritään aina estämään estettävissä olevat petovahingot. Viimeksi isomman kohun nostivat paikkakunnalla liikkeellä olleet koirasudet.

    Mia Puska, Satakunta

    Kiitokset kaikille pedoista kirjoittaneille! Kirjapalkinnot on postitettu arvonnassa voittaneille.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.