Erilainen perhe

Odottavassa äidissä on voimaa ja lujuutta, ajattelin, kun tapasin jouluvauvaa odottavaa ystävääni. Perhe on oppinut selviämään. Ensimmäinen lapsi syntyi sodan keskelle, toinen uudessa kotimaassa ja nyt syntyvä jouluvauva on perheen kolmas. Ympärillä on hyvyyttä, mutta myös vierautta. Uusi elämä ja koti ovat kaukana sukulaisista.

Samasta voimasta ja samasta vieraudesta kertovat ensimmäisen joulun tapahtumat. Luukkaan evankeliumi alkaa kertomuksella kahdesta tavallisesta naisesta, Elisabetista ja Mariasta. Molemmat kokevat ihmeen, kumpikin tulee raskaaksi. Toinen naisista on äidiksi aivan liian vanha, toinen taas aivan liian nuori.

Tuohon aikaan lapsi merkitsi vanhuuden turvaa ja siunausta. Lapsettomuus taas häpeää, kokemusta hylkäämisestä. Vaikka ajat ovat toiset, häpeän, unohtamisen ja ulkopuolisuuden kivut ovat totta tänäänkin. Maailmalla äidiksi tullaan vieläkin aivan liian varhain, vastoin omaa tahtoa. Moni kasvattaa lastaan vailla suojaa. Toinen kysyy, onko perheeni tai tapani tulla vanhemmaksi oikeanlainen tai pitääkö kelvatakseen ylipäätään olla perhe.

Joulun kertomuksen eriskummallisia asioita ei ole helppoa selittää auki. Köyhän naisen kohdusta tulee Jumalan synnyinsija. Ilo tästä saa nuoren naisen laulamaan vanhalle naiselle laulun, joka on yksi kristillisen perinteen suurista teksteistä.

Laulu tietää jo ennalta, mitä edessä tulee olemaan. Se kuvaa oikeudenmukaisuuden toteutumista: ”hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset”.

Tämänkin joulun alla moni odottaa ja valvoo elämäänsä helpotusta, pelastajaa. On vastakkainasettelujen väsyttämiä ihmisiä. Sairauden uuvuttamia. On työn kuormien alle taipuvia ja heitä, jotka pelkäävät toimeentulonsa puolesta. Pimeässä yössä valvoo tämän ajan paimenia.

On kosketuksen kaipuuta ja on tyhjiä sylejä. On pieniä ja suuria perheitä, joissa yhdessä valvotaan lapsen ympärillä. On lapsia ja vanhuksia, joiden sängyn vieressä ei valvo kukaan, kun ei ole ketään, joka ottaisi syliin. On nuoria, jotka tarvitsevat toivoa.

Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. Ilman heitä maailmalla ei ole tulevaisuutta eikä toivoa. Pandemia-aika koettelee kaikkia nuoria. Kulkutaudin varjot ovat erityisesti kohdistuneet heihin, joiden elämä on ollut jo valmiiksi haurasta. Siksi on yhdessä pidettävä huoli siitä, ettei kukaan jäisi piiloon. Erityisesti tulee etsiä niitä lapsia ja nuoria, jotka jäävät helposti syrjään tai tulevat ohikatsotuiksi.

Ilmassa on väsymystä, pelkoa, epätoivoa ja uuden ajan odotusta. Kaipaamme hyviä uutisia. Kaipaamme rauhaa sisimpään ja rauhaa maailmaan.

Elämänkokemuksesta moni tietää, että mitä pimeämpää on ollut, sitä kirkkaampi voi olla valo. Vaikeita jouluja on ollut yksittäisen ihmisen ja yhteiskunnan historiassa ennenkin.

Kylmä oli jo ensimmäisen joulun maa. Betlehemin tapahtumat on sidottu lujasti ihmisen arkeen. Eikä vain ihmisten arkeen vaan läsnä ovat myös eläimet, koko luomakunta.

Jouluevankeliumi on Marian kiitoslaulun jatkoa. Rauha, jonka talliin syntyvä lapsi tuo, ei vierasta maailman kylmiä kasvoja, vaan löytää kotinsa köyhien, sairaiden ja kodittomien keskeltä.

Jumala tulee alas, jotta voi nostaa meitä ylös erilaisten elämän taakkojen alta. Hän tulee meidän luoksemme, jotta löytäisimme tien toinen toisemme luo.

Usein sanotaan, että joulu on perheen juhla. Se on totta. Samalla joulu on kristittyjen maailmanlaajuinen juhla. Seimeen syntyvän lapsen perhe oli erilainen ja myöhemmin myös Jeesuksen oma käsitys perheestä ydinperhettä laajempi. Vaikka omat ihmiset olivat tärkeitä, yhtä lailla hän sulki samaan joukkoon niin opetuslapset kuin mukana kulkevat naiset. Tähän epämääräiseen perheeseen hän kutsui tuttuja ja muukalaisia. He kaikki mahtuivat joukkoon.

Tänäkin jouluna Rauhanruhtinas syntyy sydämiimme, ottaa meidät seimekseen ja valaisee elämämme vastasyntyneen valolla. Valo lisääntyy jakamalla. Samaan tapaan kuin jokainen tähti ikkunalla loistaa samaa Betlehemin tähden valoa.

Siksi pyydämme, synnythän taas levottomuuteemme, meille ja meidän arkeemme. Annathan toivon, voiman ja rauhan, jotta meistä olisi valoksi toisillemme.

Toivotan Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille ja tekijöille joulurauhaa Mirjami Lähteenkorvan runon sanoin:

Sull´ on sydän ihmisen ja

mieli Jumalan.

Kuljet läpi aikojen ja kautta

maailman.

Kodittomiin sieluihn sä

siellä onnen tuot.

Majaan, jossa viivyt, rauhan

ihmeellisen suot.

Nuku, pyhä lapsukainen,

Poika Jumalan.

Maan teit majaks enkelten,

teit kodiks taivahan.

Ihmiset käy yössä luokses

teitä surujen.

Maa ja taivas valvovat nyt

untas siunaten.

Mitä pimeämpää on ollut, sitä kirkkaampi voi olla valo.