Lukijalta: Työvoimaa tarvitaan ulkomailta myös maa- ja metsätaloudessa
Monella alalla on turvauduttu jo pitkään ulkomailta tulevaan työvoimaan, eikä vähiten maa- ja metsätaloussektorilla.
Maatalouslomitus, marja- ja karjatilat sekä metsänhoitotyöt eivät olisi tulleet hoidetuksi pelkästään kotimaisin voimin, kirjoittaja muistuttaa. Arkistokuva. Kuva: Kari SalonenViime aikoina on paljon puhuttu työvoimapulasta, ulkomaisen työvoiman tarpeesta ja maahanmuutosta sekä näihin liittyen maamme uuden hallituksen linjasta ja tavoitteista. Kesällä saamani viesti pisti pohtimaan asiaa:
”Hallitusohjelman sivulla 203 sanotaan, että Suomesta on poistuttava, jos henkilön työsuhde loppuu eikä hän ole kolmen kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta. Tämä kirjaus on aiheuttanut sen, että ulkomailta Joensuuhun muuttaneita työkavereita on alkanut ääneen pohtia kannattaako tänne jäädä ja perustaa perhettä.
Nämä ihmiset ovat juuri niitä, joita kaikki haluavat tänne muuttavan eli nuoria, korkeasti koulutettuja ja yksityisellä sektorilla työskenteleviä hyvin palkattuja ammattilaisia. Nämä ihmiset eivät suunnittele elävänsä sosiaalitukien varassa, mutta he myös ymmärtävät, että elämässä voi sattua kaikenlaista. Esimerkiksi pandemian aikaan osa ihmisistä menetti työpaikkansa, vaikka kuinka olisivat halunneet tehdä töitä.”
Pitää varoa ylilyöntejä, joilla pahimmillaan karkotamme osaavaa työvoimaa pois Suomesta.
On tarpeen tarkastella kriittisesti nykyisiä maahanmuuttoon liittyviä säädöksiä, mutta samalla pitää varoa ylilyöntejä, joilla pahimmillaan karkotamme osaavaa työvoimaa pois Suomesta. Jos henkilö menettää työpaikkansa, vaikka toukokuussa, voi olla todella hankalaa löytää uutta työtä kesän aikana, kun rekrytoinnit ovat jäissä. Myös perussuomalaisten riveistä on kritisoitu kolmen kuukauden sääntöä. Toivon, että hallitus löytää tähän vielä järkevän keskitien ratkaisun.
Monella alalla on turvauduttu jo pitkään ulkomailta tulevaan työvoimaan, eikä vähiten maa- ja metsätaloussektorilla. Maatalouslomitus, marja- ja karjatilat sekä metsänhoitotyöt eivät olisi tulleet hoidetuksi pelkästään kotimaisin voimin.
Suomessa on keskusteltu ulkomaisesta työvoimasta siihen sävyyn, että tänne kyllä osaajia ja työvoimaa saadaan, jos vain halutaan ja otetaan. Monet länsimaat ovat kuitenkin samassa tilanteessa meidän kanssamme ja kilpailevat samoista työntekijöistä. Mielestäni meidän tulisi olla enemmän huolissaan siitä, että haluavatko nämä tekijät nimenomaan Suomeen. Ja tätä eivät kaikki uuden hallituksen suunnitelmat edistä.
Markku Siponen
maatalousyrittäjä, kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




