Kansanvalta kahvimukissa

Nyt niitä taas saa, nimittäin Paavo Väyrysen presidenttimukeja. Vielä ei ole täyttä varmuutta, pääseekö Paavo tällä kertaa itse vaaliin mukaan, mutta päivitetyn itsenäisyysmukin voi kansalaispuolueelta jo tilata. Kiinalaisella kupilla tuet paitsi Paavon taloutta myös Suomen suvereniteettia.

Turha naureskella. Paavo on taas kerran onnistunut kääntämään suomalaisen politiikan linjan. Myös presidentti Sauli Niinistöltä saa oman virkistysjuomaesineen. Kuppi on emalia – ulkomaista luulen – ja sen kylkeen on präntätty SN. Ei siis kuvia kuningasparista - ollaan tässä enemmän maanläheisiä, vaikka kruunajaisia tavoitellaankin.

Tämä jättää muille ehdokkaille todella vähän valinnanvaraa. Oma muki on saatava. Maalaisesta näkökulmasta huomautan, että kotimainen puuvaihtoehto on vielä auki. Eikun kuksia kovertamaan Matti! Aiempien vaalien linnunpöntöistä tiedämme sinut käsistäsi käteväksi mieheksi. Sipilän Juhan autotallin CNC-sorvikin lienee kakkaroiden jäljiltä edelleen puolueen käytössä.

Pressanvalinta tuntuu Suomen perustuslain reeraamisen tiimoilta vähän välivaalilta tärkeämpien keskellä, mutta kansakuntaa aihe koskettaa yhä. Presidentillehän on jätetty tuo ulkopolitiikan johtaminen, yhteistoiminnassa hallituksen kanssa tosin. Suomeksi tämä on aina tarkoittanut venäläisten kanssa resuneeraamista. Niinistön presidenttikaudella kaikki hallitukset vain ovat luopuneet tuosta omasta osastaan oikoseltaan.

Presidentin kulisseista tuttua Lammio-tyylistä johtamista ei ole liiemmin tarvittu. Sauli on ollut kukko ja kunkku ilman julkista kiekumistakin. Osaavakin sellainen.

Mutta nythän kaikki ovat lupsakoita kahvimukimiehiä. Pari kolme naistakin on saatu ehdolle, mutta nämä rouvat eivät taida äijille kahveita keitellä. Ja se on hyvä se.

Politiikasta on tullut karnevaalia, jossa peukutellaan ylös ja alaspäin kulloisenkin fiiliksen pohjalta. Siinä mielessä presidentinvaali onkin hyvin suosiollinen, että ei tarvitse perehtyä liikaa asiaan. Riittää kun haluaa kuulua johonkin joukkoon ja osoittaa sen. Siksipä terkkarin sairaanhoitaja voi hyvin ihastella Niinistöjä, vaikka kokoomus ajaa julkista sektoria alas niin että nurkissa rytisee.

Sauli Niinistö on paljosta velkaa Urho Kekkoselle, tuolle kypäräkokoomuksen iki-inhokille. Kekkosen jäljiltä on vielä kokonainen kohortti suomalaisia, jotka kaipaavat isännän ääntä sinnekin, missä sellaista ei tarvittaisi. Monet vanhemman polven keskustalaisetkin ovat langenneet omaan ansaansa. He ihan oikeasti vakuuttelevat itselleen, että vahva presidentti on hädän tullen tärkeämpi kuin vahva kansakunta.

Ja ainahan on kysymys myös vallan rakenteista. Monelle on tärkeää säilyttää hyvät suhteet korkeisiin kunniamerkkeihin ja kutsuihin.

Vakavasti puhuen kysymys on politiikan sisältöjen muutoksesta. Varhaisimmat puolueet väkisinkin ryhmittyivät puolustamaan yhteiskuntaluokkia, kaadereitaan. Sittemmin ne rakenteiden muuttuessa pyrkivät muuttumaan yleispuolueiksi, joissa toimivat ammattimaiset poliitikot melkein rippikoulusta lähtien. Viimeisin muodonmuutos teki puolueista vaaliorganisaatioita. Paras muki voittakoon!

Yhä enemmän on kysymys poliittisesta identiteetistä. Ei sillä niin väliä, ollaanko oikealla vai vasemmalla, kunhan kuulumme porukkaan. Erityisen vahvaa tämä peruste on vihreillä. Heidän keinonsa on julistaa kovaa politiikkaa epäpoliittiseksi koetulla asiantuntijuudella. Näennäinen ulkopuolisuus ja itse tehty riippumattomuus puhuttelevat vallankin yliopistoväkeä ja nuorisoa.

Mutta hei, kansanvaltahan elää. Mennään ryyppäämään ne kahveet ja kysytään siitä pressanhommasta. Nyt tarvitaan luottamusta yli mukipoliittisten rajojen.