Veteraanien iltahuudot
Pekka Alarotu: Ministerin homma on niin rankkaa, että siihen eivät veteraanin rahkeet riitä.Joka neljäs vuosi kerrataan itkuvirsi, miten kokeneet voimat jättävät vapaaehtoisesti eduskunnan tympääntyneinä politiikan turmeltuneisuuteen/pinnallistumiseen/törkeyteen. Todellisuudessa aina noin 30 edustajaa luopuu vapaaehtoisesti.
Nykyeduskunnan erikoisuus on eturivien harmaus. Salissa istuu 14 edustajaa, jotka ovat täyttäneet 70 vuotta. Koskaan ei ole näin paljon ikäihmisiä istunut samaan aikaan parlamentissa.
Tasan puolet heistä on keskustalaisia, joiden luopumista erityisesti ihmetellään.
Terve seitsenkymppinen pystyy hyvin hoitamaan kansanedustajan tai presidentin tehtäviä. Niissä voi pitkälle itse määritellä päivärytminsä.
Ikäpuhemies Pertti Salolainen (kok.), 77, jaksaa aina tuoreesti innostua ulkopolitiikasta ja luonnonsuojelusta.
Ministerin homma on niin rankkaa, että siihen eivät veteraanin rahkeet riitä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) joutui tämän lujakätisesti osoittamaan kokeneille puoluetovereilleen. Vähäeleinen Mika Lintilä (kesk.), 52, onkin hoitanut elinkeinoministerin postin vähintään yhtä kelvollisesti kuin Mauri Pekkarinen (kesk.), 71, loistonsa päivinä.
Yksi ikuisuusongelma poistuu, kun hevosenlantaa saa vihdoin polttaa energiaksi. Timo Heinonen (kok.) muisteli ajaneensa asiaa yli kymmenen vuotta. Lea Mäkipää (sin.) muistutti, että lähinnä puisesta kuivikkeesta koostuvan lannan määritteleminen jätteestä raaka-aineeksi vaati kirjauksen hallitusohjelmaan.
Antero Laukkanen (kd.) kiitteli hallituksen tehneen 300 byrokratiaa purkavaa uudistusta. Useimmat ovat ympäristö- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) esittelemiä.
Monet niistä on valmistellut ministeri Lauri Tarastin työryhmä, jonka ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) asetti 2014 heti, kun uudistuksia jarruttava ministeri Ville Niinistö (vihr.) jätti kesken kauden hallituksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

