Palvelun moniottelija

Arttelin myymät arkut ovat kotimaista tuotantoa. Halvin, niin sanottu kunta-arkku maksaa 400 euroa ja kallein tammiarkku 1750 euroa. 

Reeta Lyytinen nauttii yrittäjyydestä työn monipuolisuuden takia. 

Posti kurssitti postin pitoon, hautaustoimiston pyörittämiseen ei ole olemassa kurssia. 

Kaupan sisustus on kirjava, kun tarjolla on jokaiselle jotakin. 

Kun Reeta Lyytinen esittelee yritystään Arttelia, siirtyminen roolista ja tilasta toiseen käy sujuvasti. Ensin jutustellaan ”viestintäosastolla”, sitten ihastellaan käsityö- ja lahjatavaramyymälää, jonka keskellä on postitoimisto. Pitkän myymälätilan toisessa päässä tuoksuu kukkakauppa, ja suljetun oven takana aukeavat hautaustoimiston tilat arkkunäyttelyineen. Tämähän on varsinainen Rautalammin Tuuri, mutta inhimillisessä koossa.

Kauppias Reeta Lyytinen on koulutukseltaan käsityöohjaaja. Reilut kymmenen vuotta sitten hän vielä veti käsityökeskusta ja perusti silloin yhdessä muiden käsityöläisten kanssa Osuuskunta Rautalammin Arttelin, kun tuotteita haluttiin saada kaupaksi laajemmalle.

Alussa osuuskuntamuoto toimi hyvin, mutta vuonna 2006 se muutettiin osakeyhtiöksi, jossa Lyytisellä on enemmistö. ”Byrokratian keventämiseksi. Vastuut jakautuvat nyt selkeämmin”, yrittäjä perustelee muutosta.

Pian Arttelin perustamisen jälkeen Posti lopetti oman konttorinsa Rautalammilla. Artteli sai postipalvelut hoidettavakseen, mikä toi yritykselle vakautta ja uskottavuutta. Pelkällä käsityö- ja lahjatavaramyynnillä on vaikea elää.

”Kun ne keramiikkakupit on kerran hankittu, niin ei heti osteta toisia. Siksi meille oli onnenpotku, että saatiin postitoimisto hoitoomme. Posti toimii sisäänheittäjänä liikkeeseen”, Reeta Lyytinen kiittää.

Pari vuotta sitten Artteli laajensi toimintaansa ostamalla kukkakaupan ja hautaustoimiston. Laajennus vaati lisää tilaa, jota yritys sai muuttamalla kiinteistöön, missä oli aiemmin toiminut apteekki, kodinkoneliike ja autokauppa.

”Näin pienellä paikkakunnalla tulojen on tultava pienistä puroista. Arttelissa ei myydä mitään välttämättömyystuotteita, joten laman aikana myynti laskee, mutta postia ja hautaustoimistoa tarvitaan aina.”

Postin merkitys liiketoiminnalle on niin suuri, että se pitää hoitaa kunnolla. Jos asiakas hakee pakettia ilman koodia, niin Arttelin tytöt kyllä etsivät sen. ”Sama koskee kyllä muutakin toimintaa. Yritämme palvella parhaamme mukaan. Johtotähteni on, että pyrin myymään kauniita käyttöesineitä arkeen. Että kotona olisi hyvä olla.”

Kukkakaupassa työskentelee kaksi floristia, mutta tarvittaessa Reetakin solmii kukkakimppuja. Kukkakaupan takaseinästä avautuu ovi hautaustoimiston puolelle, missä vallitsee rauha ja hiljaisuus.

Reeta Lyytinen kertoo viettäneensä muutaman unettoman yön ennen kuin päätti ottaa kukkakaupan ja hautaustoimiston hoitoonsa edellisen yrittäjän lopettaessa.

”Olen aina pelännyt kuolemaa. Isäni kuoli, kun oli kolmevuotias, samoin mummoja ja muita ihmisiä läheltä, enkä osannut käsitellä asiaa. Sanoinkin alussa, että hautaustoimistossa voin kyllä kohdata omaisia, mutta en pysty hakemaan ja arkuttamaan vainajia. Vaan kyllä siihenkin on oppinut.”

Reeta on etsinyt puolisonsa kanssa tietoa netistä, sillä hautaustoimiston pitäjille ei ole koulutusta, toisin kuin postivirkailijoille. Luontevasti hän esittelee takahuoneessa erilaisia arkkuja.

”Tämä on palveluammatti. Pystyy kulkemaan hetken surevan rinnalla ja tekemään käytännön asioita. Joskus se on raskasta, mutta se on minun roolini.”

Hautaustoimistossa ei saa olla kiire. Kun asiakas tulee, Reeta Lyytinen antaa hänelle tarvittavan ajan. Postin ja kaupan puolella muut joustavat.

Hautaustoimiston myötä Lyytisille siirtyi viranomaispäivystys. Se tarkoittaa sitä, että Reetalla on aina puhelin taskussa siltä varalta, että poliisi soittaa. Ja poliisi soittaa aina, jos paikkakunnalla joku kuolee kotiin, maantielle, järvelle tai rantaan, ja tilaa Lyytisiltä kuljetuksen. Nämä noutavat vainajan lääkärin katsottavaksi ja vievät hänet sen jälkeen terveyskeskuksen kylmiöön.

Päivystys on varsin sitovaa, sillä aina on oltava lähtövalmiina ja ajokunnossa. Jos menee vaikka konserttiin tai ongelle, on hankittava sijainen. Korvauksen saa kuitenkin vain ajetuista keikoista, ei varallaolosta.

Viime aikoina viranomaislähtöjä on ollut nollasta kolmeen kuukaudessa. Yhtään pahaa onnettomuutta ei kohdalle ole sattunut, onneksi. ”Vaikka kyllähän sellainenkin joskus tulee. Joku joutuu silloin tämänkin työn tekemään, niin miksi se en olisi minä.”

Reeta Lyytinen ei päivystyksenkään takia vedä rajaa työn ja vapaa-ajan välille, mutta silloin tällöin on pidettävä lomaa ja lähdettävä muualle. ”Se on juhlallinen hetki, kun antaa puhelimen toiselle”, hän huokaa.

Joulunalusaika on lahjatavaraliikkeessä kiireistä, ja silloin saattaa iskeä stressi. ”Syksyllä vain ostat, ostat ja ostat tavaraa sisään ja sitten iskee ajatus, että entäs jos kukaan ei ostakaan näitä. Jos rahat ei riitä palkkoihin ja jos…”

Onneksi silloin työkaverit lohduttavat, että ”sä olet aina tähän aikaan tollanen, ja joka vuosi tästä on selvitty”.

Käsityöläisenä Reeta Lyytinen on koko ikänsä pelannut värien ja sommittelun kanssa. Silti myymälä ei vielä läheskään näytä siltä, miltä Reeta haluaisi sen näyttävän.

”Joskus tulee itku, että voi kamala, minkä näköistä meillä on. Mutta ei näin pienessä pitäjässä voi segmentoida, että otan vain suoraa ja selkeää. On pakko tarjota tuotteita vähän joka lähtöön ja antaa periksi. Täytyy muistaa, että en osta itselleni, vaan asiakkaita varten.”

Vaikka kaupan sisustus etenee pienin askelin, Lyytisestä tuntuu hyvältä, kun kesämökkiläiset ihmettelevät, miten Rautalammilla voi olla tämmöinen kauppa, mistä löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Ilahduttavasti myös yhä useammat paikkakuntalaiset osaavat arvostaa oman kylän palveluita.

”Haaveeni on, että viiden vuoden päästä olen vielä täällä kauppiaana, mutta kauppa ei ole saman näköinen. Jonain päivänä nämä rimpsun rampsut ovat tyylikkäästi esillä. Mutta nyt ei rahat riitä mistään, että ostaisi tähän kaikki uudet kalusteet.”

Heikkona hetkenä Reeta Lyytinen lohduttaa itseään, että onhan tässä jo kymmenen vuotta toimittu ja koko ajan on ollut ainakin yksi ulkopuolinen työntekijä. Nyt työssä on kolme ja puoli vakituista ja kesällä jäätelökioskin tytöt ja sesonkiapulainen.

”Rikastumaan tällä ei pääse, mutta kunhan saisi edes työlleen palkan. Nautin siitä, että saan olla tekemisissä ihmisten ja kauniiden asioiden kanssa.”